Syksyn tuoksuja, kirjoja sekä sadonkorjuun iloja
Syyskelit ovat näyttäneet parastaan värjätessään jo hieman maisemia ruskan värein. Olen nautiskellut menosta muutamissa juoksukisoissa ja omilla pyörälenkeillä päivittäin. Pyörälenkkeihin on mahtunut maisemien lisäksi paljon ohikiitäviä tuoksuja. Yhteen pyöräilykertaan saa mahtumaan pelloille ajattevan lietteen tuoksua, asuinalueen omenapuiden kypsien omenoiden hurmaavaa tuoksua, yhdessä jos toisessakin pirtissä kohoaa piipusta savua tuoksuineen kun taloa jo lämmitetään puilla. Nenään on tarttunut myös jo maatuvan metsäpolun tuoksua, kahvin tuoksua sekä jonkun kotona kokkailtavan illallisen valkosipulinen tuoksu sekä viimeisten ruohonleikkuu kertojen ruohon tuoksua. Kaikkea sitä ehtiikiin yhdellä polkaisulla tuoksutella.
Tähän syksyyn on mahtunut myös yllättäen kolme elokuvateatterissa käyntiä, sateen ropinaa, jälkiruokakokeiluja sekä paljon sadonkorjuuta.
Sadonkorjuut on saatu pakettiin ja perinteisesti lahjoitin ylitarjontaa viinimarjoista sekä omenoista. Sain tänä syksynä ilahduttaa yhteensä kymmentä eri perhettä 30 litralla viinimarjoja sekä 50 kilolla omenoita. Tästä tulee niin hyvä mieli itsellekin, ja kun saa vielä kuulla kuinka perheissä on keitelty mehuja, hilloja ja leivottu.
”Parasta on se sun omenoista tehty hillo aamulla paahtoleivällä”- kommentti jää pitkäksi aikaa lämmittämään mieltä.
Jälkiruokokeiluissa on loistanut pannakotta ja crème brûlée , ai että kun onnistuikin hyvin. Elokuvateatterissa tulee käytyä yleensä noin kerran vuodessa, mutta nyt jostain syystä sinne on tullut suunnattua jo kolme kertaa kuukauden sisällä. Näkemäni elokuvat eivät ole edes olleet oikein mainitsemisen arvoisia, mutta reissut ovat olleet kivoja sadepäivien retkiä omine kommelluksineen.
Kirjoja lukuun on päässyt yhteensä seitsemän kirjaa syyskuun aikana, seuraavaksi niistä lyhyesti vinkit teille jakoon. Vainajat vailla armoa (Siltala 2025) on Juha Rautaheimon ja Sari Rainion täydellisen taustatutkimuksen tulos ja varsinainen taidonnäyte sekä näin ollen kotimaisen dekkaritaivaan kirkkain tähti. Oikeuslääkäri Viola Kaario puhuu tässä kirjassa itselleen vaikeista asioista sekä löytää ruumiin Tähtitorninmäeltä. Rikosylikonstaapeli Ville Karila ratkoo murhaa ja kohtaa Hoivakoti Manderleyssä useita vertaansa vailla olevaa persoonaa. Näiden asioiden äärellä viihtyessään lukijaa hemmotellaan vielä kirjasarjan aiemmista osista tutulla auervaaralla ja hänen kohtalollaan. Tämä kirja ei anna lukijalleenkaan armoa, vaan nappaa kirjan sivujen selaajan tiukkaan otteeseensa aamuyöhön saakka. Kirja on täydellinen ja muistisyövereitä mietityttävä tuulahduksella entisaikaisia dekkareita.
Laura Lähteenmäen Marian kirja (WSOY 2025) on loistokas teos Elias Lönnrotin rinnalla vaikuttaneesta naisesta, hänen viiden lapsensa äidistä ja vaimostaan Mariasta. Tätä kirjaa oli nautinto lukea, eikä sen olisi suonut ollenkaan päättyvän. Suosittelen lämpimästi.
Ulrika Lagerlöfin Lakkasuo (Otava 2025) kuvaa kauniisti metsää kahdessa aikakaudessa 1938 vuonna metsätyömiesten kokiksi lähetetyn Sivin elämässä ja 2020-luvulla Sivin lapsenlapsensa Evan tarinassa ja työssä metsäyhtiössä. Vihreä siirtymä on tätä päivää ja tarina olisi voinut tapahtua myös Suomessa, joten oli helppo samaistua ja aistia oma lähisuo ja metsät kirjan tunnelmissa. Ihana kirja.
Sophie Stavan Kaikki nuo valheet (Gummerus 2025) oli aivan mukiinmenevää jännitystä vaikka loppu olikin hieman töksähtävä, myöskään Freida McFaddenin uusin psykologinen trilleri Poikaystävä (Otava 2025) ei oikein vakuuttanut minua, viimeinen 50 sivua oli parasta antia.
Viisikon lukupiiri kirja syyskuussa oli John Williamsin Stoner (Bazar 2015). Kirja on julkaistu alunperin vuonna 1965, mutta teos on viime vuosina kokenut uudelleen tulemisen. Kirjan hyvä kieli ja aikaa kestävä ajankuva ovat kirjan parasta antia. Teksti vie mukanaan alussa nopeasti, mutta myös nopeasti tulee suvantovaihe joka tekisi mieli hypätä yli. Tämän jälkeen tarina kulkee yliopistonopettajan tarinassa ja avioliitossa koukuttavasti. Hieno teos. Tässä yhden meistä Viisikosta arvio tästä kirjasta.
Leena Ståhlbergin Askelmerkkejä (Momentum 2025, löytyy vain painettuna kirjana) on taidokkaasti punottu kertomus korkeastikouluttautuneesta porrassiivoojasta Albertista, hänen lukioikäisestä tyttärestään Janikasta sekä opettajan työstään työuupuneesta Tiinasta ja hänen leskeksi jääneestä yksinäisestä äidistään Eilasta. Heidän kaikkien tarinat lomittuvat toisiinsa ja selvittää miten voi eksyä ja kuinka voi löytää takaisin uuteen ja parempaan. Taiten kirjoitettu teos tämän päivän kompastuskohdista.
Kirjoista puheen ollen Yle Areenasta kannattaa myös tsekata kepeä ja viihdyttävä Törmäyskurssi- sarja. Beth O` Learyn kirjaan perustuva sarja oli hyvä, vaikka kirjana tämä jäikin minulla aikoinaan kesken.
Lokakuussa aion ainakin osallistua kokkauskurssille, nauttia pari valmista aamupalaa, jatkaa kylmäuintia, löytää uuden uimapuvun, harrastaa kulttuuria ja nauttia pakkasaamuista lenkkeillen posket punaisiksi.Aion myös valmistaa suppilovahveropiirakkaa ja puolukkapuuroa. Lisäksi täytyy muistaa siirtää loppukuusta taas kelloja kesään päin. Mitä sinun lokakuusi sisältää?
P.s. Tämä Lilyn blogi on muuttunut niin, että täällä ei voi enää tykätä eikä kommentoida näitä meidän bloggaajien tekstejä. Tämä vie suuren osan tästä kirjoittamisen ilosta ja sen tuomasta vuorovaikutuksesta, voit kuitenkin laittaa kommenttia instagramissa minulle. Viisikkomme lukupiiriläisistä jo yksi on siirtynyt toisaalle kirjoitelemaan, hänestä linkkasinkin tuolla yläpuolella. Toivottavasti teistä lukijoita kuitenkin moni löytää vielä tekstejämme lukemaan. Varmasti meistä useampikin miettii tällä hetkellä tämän vuorovaikutuksen puuttuessa bloginsa kohtaloaan. Kiitos, että luet!
Syysterkuin
Villasukka
