Puutarha unelmista 🌸

Terkkuja kukkapenkistä!

Aiemmin kirjoittelin puutarha unelmista ja jotain onkin jo toteutunut! Tehdäämpä katsaus pieniin unelmiin siis.

Vesimeloni on kovassa vauhissa kasvunsa kanssa.

Kyllä! Vesimelonissa on jo alkuja ja pölytyskin lienee pensselillä onnistunut. Ulos en ole uskaltanut vielä siirtää melonia, mutta odotellaan ilmojen lämpenemistä vielä.

Maissi kasvoivat noin 15 cm ja sitten nuupahtivat, no se siitä.

Pionien taimet tulivat postissa pari viikkoa sitten ja tekevät jo nuppujaan. Pioneitakaan en ole ihan vielä uskaltanut siirtää ulos penkkiin, kun kukkapenkkikin on ihan himpun verran vielä kesken. Mutta sitä ihanaa kukkaloistoa odotellessa ja pitää toivoa, että istutus onnistuu ja pionit ilahduttavat myös tulevina vuosina.

Pionien loistoa odotellessa.

Kasvilaatikoihin en ole vielä kylvänyt mitään, mutta se on ajatuksissa lähi viikkoina.. ehkä perunaa.. mites ois kukkakaali, tuleekohan ilman esikasvatusta mitään?

Kukkapenkkejä olen jo kovasti siistinyt ja yhtä uutta perustanut sekä muuta pihahommaa touhunnut hyvässä säässä. Puutarhahoilla en ole vielä käynyt ostoksilla, mutta lista muutamista matalista pensaista olisi mielessä ja kasvilaatikoiden antimet. Oisko vinkkejä? Vaikka lämpö on kivaa,niin olisihan se sadejakso parempaa istuttelu aikaa.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Koti Piha ja puutarha

Jos luet vähän, lue tänä vuonna tämä!

Kirja kirjalta yllättävä kirjoittaja Lori Nelson Spielman on kirjoittanut jotain hurmaavaa ja rentouttavan koskettavaa, nimittäin Otavan julkaiseman Toscanan tytöt.

Pitkästä aikaa kirja, jota ei voinut laskea käsistään. Aamulla herätyskello soi viideltä töihin, mutta viimeisiä sivuja piti ahmia vielä kahden jälkeenkin yöllä. Itkukin tuli reilun 300 sivun jälkeen, liikutuksesta. Yllättäviä käänteitä riitti loppuun saakka. Paras Spielmanin kirja tähän asti.

Vuoden 2020 kirjasuosikki 💛

 

Kirja kertoo Fontanan suvun kolmesta eri ikäisestä nuorimmasta tyttärestä ja heidän ylleen langetetusta vanhasta myyttisestä kirouksesta, sekä sen vaikutuksesta heidän elämiinsä. Rakkauden tavoittelua ja välttelyä, ihania Italian maisemia, makuja ja paljon tunnetta riittää tässä kirjassa. Oliivilehdon tuoksu, unikkojen värit, viinin maku ja toivo ovat vahvasti lukijan aistittavissa. Jos luet vähän tai et lainkaan, lue tämä kirja tänä vuonna, se lämmittää mieltä pitkään.

Ihanaa alkavaa viikkoa ja lukemisiin!

Kulttuuri Rakkaus Kirjat Syvällistä