Puutarha unelmista 🌸

Terkkuja kukkapenkistä!

Aiemmin kirjoittelin puutarha unelmista ja jotain onkin jo toteutunut! Tehdäämpä katsaus pieniin unelmiin siis.

Vesimeloni on kovassa vauhissa kasvunsa kanssa.

Kyllä! Vesimelonissa on jo alkuja ja pölytyskin lienee pensselillä onnistunut. Ulos en ole uskaltanut vielä siirtää melonia, mutta odotellaan ilmojen lämpenemistä vielä.

Maissi kasvoivat noin 15 cm ja sitten nuupahtivat, no se siitä.

Pionien taimet tulivat postissa pari viikkoa sitten ja tekevät jo nuppujaan. Pioneitakaan en ole ihan vielä uskaltanut siirtää ulos penkkiin, kun kukkapenkkikin on ihan himpun verran vielä kesken. Mutta sitä ihanaa kukkaloistoa odotellessa ja pitää toivoa, että istutus onnistuu ja pionit ilahduttavat myös tulevina vuosina.

Pionien loistoa odotellessa.

Kasvilaatikoihin en ole vielä kylvänyt mitään, mutta se on ajatuksissa lähi viikkoina.. ehkä perunaa.. mites ois kukkakaali, tuleekohan ilman esikasvatusta mitään?

Kukkapenkkejä olen jo kovasti siistinyt ja yhtä uutta perustanut sekä muuta pihahommaa touhunnut hyvässä säässä. Puutarhahoilla en ole vielä käynyt ostoksilla, mutta lista muutamista matalista pensaista olisi mielessä ja kasvilaatikoiden antimet. Oisko vinkkejä? Vaikka lämpö on kivaa,niin olisihan se sadejakso parempaa istuttelu aikaa.

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *