Yksi vuosi Villenkulmaa
Villenkulma on nyt yksivuotias! Sen kunniaksi blogi löytyy vihdoin myös instagramista. Nimimerkki on tietenkin @villenkulma ja linkkiä kuviin löytyy myös blogipalstan oikeasta reunasta. Vuosi on kulunut valtavan nopeasti ja tulevalta vuodelta toivon että olisi mahdollista blogin kirjoittamiselle aiempaa enemmän aikaa, nyt kun kirjoitustahti on ollut runsaista ideoista huolimatta kovin hidas.
Nyt ollaan vuosi asuttu Helsingissä. Viime vuonna tähän aikaan oli hullut helteet ja kahden palomiehen avulla saatiin kuin saatiinkin kannettua tavarat asuntoon muutamassa tunnissa, vaikka kantaa piti aina neljänteen kerrokseen asti koska talossa ei ole hissiä. Muuttopäivänä pääsin uuteen kotiin ensimmäistä kertaa, olin sitä ennen nähnyt ainoastaan muutaman kuvan asunnosta. Tyhjänä asunto ei näyttänyt kovin suurelta, mutta onhan täällä oikeasti lääniä riittämiin kahdelle. Voi kuinka haltioissani olin korkeista huoneista, asuntoon tulevasta valosta, lautalattioista, pönttöuunista ja muutamalla askelmalla kohotetusta keittiöstä. Ja voi kuinka haltioissani olen noista vieläkin, vaikkakaan valosta ei tänä kesänä ole yhtä paljon saanut nauttia.
Viime vuonna missattiin Kallio Block Party muuton vuoksi. Tänään kemut pidetään jälleen ja voin kertoa että kuohuvaa on jo kylmässä. Villekin saapuu vihdoin kotiin Turusta lomailemasta. Näin pitkään eli yli viikkoa emme olekaan olleet erossa reilusti yli vuoteen. Jo onkin ikävä! Down By the Laituri festivaali järjestetään myös tänä viikonloppuna. Olen aina tykännyt tuosta tapahtumasta sillä päästäkseen juhlahumuun ei tarvitse ostaa lippua vaan ilmapiiristä voi nauttia pelkästään astumalla jokirantaan. Vaikka Turussa olisi ollut luvassa laiturin lisäksi ystäväni terassijuhlat, tänä vuonna kuitenkin Helsinki voitti, sillä kovin montaa kesäviikonloppua emme ole viettäneet kotosalla. Kesäreissujen suhteen ainakin minulla kisaväsymys alkaa jo painaa joten valitsin jäädä Helsinkiin. Päivä on aurinkoinen joten kohti ulkoilmaa!
Aurinkoista viikonloppua!
Jenna