Lomamood

img_7521.jpg

Aiaiaiaiaiai, ei enää pitkään ja päästään reissuun. Täytyy myöntää että matka on pyörinyt mielessä viime päivinä aika tiuhaan ja saanut aikaan pientä hymyn karetta kasvoille. Taidan jokaisen matkan kohdalla sanon näin mutta jälleen, loma tulee tarpeeseen. Kerroinkin aiemmin että vuosi 2016 tuntui nihkeältä jo ennen sen alkamista. Nyt fiilis on jo huomattavasti parempi mutta odotusten mukaisesti vuosi on lähtenyt käyntiin vähän nihkeästi.

Mutta se nihkeydestä, seuraavien viikkojen kirjoitukset tulevat olemaan melko matkustuspainotteisia eli täynnä riemua. En vielä kerro sen tarkemmin mihin mennään ja mitä on suunnitteilla joten stay tuned!! Lomamatkaa varten on kaikki vuokra-autoa ja valuutan vaihtoa vaille valmista. Yleensä olen melko huono ottamaan selvää lomakohteista ja tekemään suunnitelmia etukäteen sillä tykkään kulkea lomalla fiiliksen mukaan. Nyt kuitenkin kohdeapplikaatio on ollut puhelimessa jo kesästä asti, matkaopas lainattu kirjastosta jo alkusyksystä ja tunnelmaa kerätty myös internetistä. Olen kevyesti innoissani!!

Loppuun vielä muutamat lomakuvat Kalifornian retkeltä parin vuoden takaa ja vinkkinä että meidän tulevan kohteen voi arvata kirjoituksen ensimmäisestä sanasta/hokemasta sillä (vaikkakin suomalaisempaan muotoon kirjoitettuna) kyseessä on lyriikkaa eräästä laulusta. 😛

Lomahattuaan puunaten,

Jenna

IMG_7863.JPG

DSC_0050.JPG

IMG_7757.JPG

IMG_7615.JPG

IMG_7428.JPG

Puheenaiheet Matkat Ajattelin tänään

Armoa iholle

image_1.jpeg

Hoidan tunnollisesti hyvinvointiani liikkumalla ja syömällä hyvin. Pyrin nukkumaan tarpeeksi ja hoidan hiuksiani. Yksi hyvinvointiin liittyvä asia tahtoo minulta kuitenkin välillä jäädä heikommalle huomiolle ja se on ihonhoito. Kasvojeni iholla on arpia ja valitettavasti kärsin myös hieman ihon epäpuhtauksista. Silti tunnun laiminlyövän ihoani toistuvasti. Viime syksynä hoidin meikinpoiston ja kasvojeni kosteutuksen apteekin perusvoiteella ja -pesunesteellä, joissa kyllä luki että ne sopivat myös kasvoille. Uskon kuitenkin että nämä all-in-one tuotteet toimivat kuin yhdistetty shampoo ja hoitoaine. Ne sopivat laajasti eri käyttötarkoituksiin, mutta eivät anna samanlaista tehoa kuin kohdennettu tuote.

En liiemmin uuden vuoden lupauksia harrasta, mutta jos jotain tulisi luvata, niin se olisi armoa iholleni. Niinpä teinkin jo viime viikolla ihanan kuorinnan ja kasvonaamion, jonka viimeistelin uudella kasvorasvalla. Naamioon käytin Body Shopin rauhoittavaa Aloe-kasvonaamiota. Sitä ennen kuorin ihon ObeyYourBody-kuorintageelillä, jonka sain joululahjaksi kauneudenhoidon suhteen valveutuneelta äidiltäni. Kuorintageeli on aivan huikea, sillä se on hellävarainen ja kuollut ihosolukko irtoaa ihoa kuivattamatta. Tuotetta olen käyttänyt aikaisemmin vanhempieni luona, mutta tuotemerkki on minulle entuudestaan tuntematon. Pieni googlailu paljasti, että kyseessä on Kuolleenmeren kosmetiikkaa. Kotimaisessa verkkokaupassa kuorintageelin hinta oli totaalisen älytön, mutta virolaisen apteekin hinta näytti huomattavasti paremmalta. Seuraavassa puhelussa pitääkin tarkistaa, ettei äitini maksa tuotteesta riistohintaa, sillä sadan euron arvoinen geeli ei sitten kuitenkaan ole.

Perusvoiteen tilalle ostin kasvorasvaksi Avénen öljyttömän mattavoiteen, jonka valitsin apteekin asiakaspalvelijan suosittelemana. Muutamaan käyttökertaan perustuen sanoisin että tämäkin tuote on todella hyvä. Omalle iholleni keveä voide jättää mattapinnan joka kestää tunteja, erinomaista. Nyt kuitenkin voide joutui hetkeksi hyllylle, sillä näillä pakkasilla se ei riitä kosteuttamaan tarpeeksi vaan iho muuttuu pintakuivaksi. Uskon että kevään myötä tästä tulee uusi lempituotteeni, sillä tavallisesti kasvoni eivät vaadi runsasta kosteutusta. Pakkasten lauhtumista odotellessa kasvojani hellii tuhdimpi Lorealin Triple Active päivävoide, joka tarttui mukaan kauppareissulla.

Yritän reipastua, eli kuoria/naamioida ihoni jatkossa vähintään kerran kahdessa viikossa. Nyt kun tuotteita lähdin tutkailemaan, olen oikeastaan aika innoissani tästä ihonhoitobuustista, sillä kyllähän hoito sai ihon tuntumaan huomattavasti paremmalta. Uskon että voisin saada ihoni sileäksi ja heleämmäksi oikeilla tuotteilla, ainakin alku on lupaava! Seuraava kuorinta jääköön ensi viikkoon sillä nyt keskityn parantumaan kovasta flunssasta, joka pakotti jäämään tänään kotisohvalle.

Terkuin,

Flunssamuija-Jenna

Ps. Meidän viivästynyt putkiremontti taitaa viimein alkaa tänä vuonna. Remonttien lopputulos lienee nykypäivänä usein aika tyylikäs, mutta odotan silti hieman kauhulla mitä saamme harmaiden lempparikaakeleiden tilalle kylpyhuoneeseen.

image_3.jpeg

Kauneus Terveys Iho Testit