Maailma auki

 

img_6599.jpg

Kerroin aikaisemmin, että aion aloittaa opinnot tänä syksynä. En siis käy uusien tutkinto-opintojen kimppuun, vaan täydennän osaamistani viestinnän perusopinnoilla Helsingin yliopiston Avoimessa yliopistossa. Rakastan uuden oppimista joten olen jo nyt aivan pähkinöinä vaikka ensimmäistäkään luentoa ei ole vielä pidetty. 

Hankin vihdoin Helsingin kaupungin kirjastokortin ja lähtiessäni kotiin Kallion kirjastosta tuntui kuin olisi kokonaan uusi maailma auennut. Turussa kävin aikoinaan kirjastossa aina sunnuntaisin. Se oli hyvä tapa saada itsensä ulkoilemaan vaikkei muuta menoa päivälle olisi ollut. En ymmärrä kuinka kirjastopuuhat ovat unohtuneet vaikka nautin lukemisesta ja kirjastojen tutkimisesta kovasti. Kirjastoissa inspiroi uuden mielenkiintoisen materiaalin löytyminen ja ovathan ne usein myös aivan mahtavia rakennuksia. Tykkään myös mahdollisuudesta hiljentyä. Ihmiset tulevat paikalle omine tarkoitusperineen viettämään aikaa hiljaa samassa tilassa. Varsinainen kaupunkilaisen olohuone! Kirjastot tarjoavat nykyisin myös monenlaisia mielenkiintoisia tapahtumia, joihin aion lähikirjastossa jatkossa tutustua. 

Nyt olen jo pitkällä ensimmäisen kurssin materiaalin lukemisessa, mikä sinänsä on ennenkuulumatonta sillä opiskeluaikana kynnys tarttua kurssikirjoihin oli suuri, vaikka lukemisesta muuten pidinkin. Harmittaa että aloitan kurssittelun vasta nyt, sillä huomaan että se antaa minulle todella paljon. 

Kaikesta inspiroituneena,

Jenna 

img_6598.jpg

Kulttuuri Suosittelen Opiskelu Ajattelin tänään

Bikini fail

Tilasin netistä uudet bikinit. Se meni tosi hyvin, kaukopaketti saapui kahdeksassa päivässä. Setin koko kuitenkin hieman mietitytti, sillä olin tilatessa taistellut maksujärjestelmän salasanan kanssa koska en ollut käyttänyt järjestelmää aikoihin. Jouduttuani salasanan takia etenemään ja palaamaan sivulla useaan kertaan, unohdin lopulta tarkistaa onko tilauksen vaatekoko säilynyt valittuna. Myöskään tilausvahvistuksessa kokoa ei lukenut, joten elin jännityksessä paketin saapumiseen asti.

Koko oli onneksi se mitä olin halunnutkin ja yllätyksekseni yläosa istui ihan hyvin, noissa kun on hieman ollut ongelmaa.

Mutta.

Alaosa sitten onkin ehkä viisivuotiaalle lapselle tarkoitettu. Saisin sen ehkä polviin asti puettua. Jossain päin maailmaa lienee melko eriparisia ihmisiä, sillä mielestäni rinnanympärys on valittuun kokonumeroon nähden aika väljä, alaosan sitten ollessa jotain aivan muuta. Mutta mikäs siinä, kiva että edes yläosa on sopiva. 

Sitten vaan bikinikelejä odottelemaan!

 

Ps. Nyt kun failauksen makuun päästiin, niin Instagramista löytyy viime kevään haparoivin päälläseisonta-fail. Onneksi ei sattunut vaikka pienoista hittiä tuli otettua, heh.

IMG_6565.JPG

 

Muoti Testit Päivän tyyli Trendit