Kirsikkapuu ja muut, eläväisemmät kasvimme

IMG_2439.JPG

Viime viikolla kävelimme erään sisustusliikkeen ohitse. Ikkunassa ollut kirsikkapuu veti puoleensa, joten sisälle oli astuttava. Harvemmin teen sisustukseen liittyviä hankintoja noin impulsiivisesti, mutta tämä oli saatava. Nyt kirsikkapuu koristaa olohuonettamme ja näyttää valkoista seinää vasten hyvin kauniilta. Puuhun saa valot, mutta ehkä se näyttää jopa kauniimmalta kun valot eivät ole kytkettynä päälle.

Tykkään jos kotonani on paljon kasveja, mutta tunnustettakoon, että olemme molemmat melkoisen osaamattomia ja jopa laiskoja viherpeukaloita. Tiedän suunnilleen, kuinka usein mikäkin kasvi tulee kastella ja kuinka paljon eri lajit kaipaavat valoa mutta siihen se jääkin. Uuteen asuntoon muutettuamme jotain on tapahtunut kasveillemme. Ne ovat alkaneet kasvaa hurjaa vauhtia ja myös kukkia on havaittavissa. Alla oleva kasvi on majaillut luonani jo pitkään, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun se kukkii.

IMG_2613.JPG

Erityisesti palmuvehkat ovat intoutuneet kasvamaan uudessa kodissa. Entisessä asunnossamme suuremmat näistä olivat melkoisen varjossa, mutta pienin on kyllä saanut enemmän valoa koko ajan. Huikea kasvupyrähdys on kuitenkin tapahtunut jokaisessa, huolimatta aikaisemmasta tai nykyisestä valon määrästä. Kuvassa oleva kasvi on kasvattanut uusia lehtiä kolmessa kuukaudessa noin metrin verran ja nyt uudet alut ovat jopa pidempiä kuin vanhemmat varret.

IMG_2614.JPG

Yleisesti olen saanut kasvini pidettyä elossa, muutamaa surkeaa tapahtumaa lukuun ottamatta. Pari vuotta sitten onnistuin palelluttamaan lähes kaikki kasvini, sillä ne jäivät muutossa yöksi autoon. Kokonaan en kuitenkaan ota syytä omille niskoilleni, sillä päivät olivat olleet keväisen lämpimiä ja kukkien sisälle siirtoa pohtiessani minulle sanottiin, ettei lämpötila laske yölläkään lähelle nollaa. Lopputuloksena kaikki muut paleltuivat paitsi työkaveriltani lahjaksi saatu rahapuu. Rahapuu on edelleen elossa, mutta kuvaa en siitä tohtinut ottaa, sillä valitettavasti se on jo pitkään kasvanut lähinnä korkeutta. Jostain olen kuullut, että rahapuun runsaus enteilee menestystä raha-asioissa. Pitää varmaan alkaa laulamaan ja juttelemaan kasville, jos se siitä innostuisi lehtiä kasvattamaan. 😛

Minua hieman hävettää esittää alla oleva kiinanruusun kuva, mutta koska kasvi on minulle merkityksellinen, esitän kuvan kuitenkin. Lopettaessani edellisessä työpaikassani viime vuoden lopulla, leikkasin työhuoneessani olleesta kiinanruususta kolme pientä oksaa juurtumaan. Alut olivat kasvattaneet mukavasti juuria ja ja lehtiä ja olisivat olleet jo (kauan sitten) valmiita istutettavaksi ruukkuun, kun kesällä lähdimme Rooman retkelle. Jostain syystä tämä jäi kastelematta ja palatessamme matkalta yksi vahvimmista aluista oli kuollut ja kaksi sinnittelivät vielä. Kuvassa näkyvä on ilokseni kasvattanut uusia lehtiä ja todellakin ansaitsee istutuksen ruukkuun. Mutta miksi se mullan ostaminen on niin kamalan vaikea muistaa..? Pienin aluista näytti selviävän, mutta taisi antaa periksi. Kasvi muistuttaa entisestä työpaikastani, joten toivoisin että saisin nauttia siitä vielä monta vuotta ja että saisin sen vielä joskus kukkimaan. Ehkä se ruukkuun istuttaminen voisi auttaa tässä missiossa.

IMG_2615.JPG

Seuraavaksi haluaisin hankkia viirivehkan. Sellainen minulla joskus oli, mutta se oli valitettavasti yksi niistä muutossa paleltuneista kasveista. Hankintalistalle siis!

 

Jenna

Suhteet Sisustus Ystävät ja perhe Mieli

Lungi viikonloppu

Viime tekstissäni valmistelemani illanvietot onnistuivat hyvin ja oli mukava tavata ystäviä. Kiireisestä alkupäivästä huolimatta tarjoilut ja muut valmistelut saatiin tehtyä ajoissa. Olin jopa itsekin kynsien lakkausta vaille valmis ensimmäisen vieraan saapuessa. Ainoa hieman kehnosti onnistunut asia juhlissamme olivat bebe-leivokset, jotka epäonnistuivat surkeasti. Perjantaina olin vielä sitä mieltä, ettei leivoksia laiteta tarjolle. Juhlapäivänä kuitenkin totesimme, että koska maku on tärkein, leivokset tarjoillaan. Ja kyllähän ne hävisivät muutamassa hetkessä parempiin suihin. Joskus voisin tehdä postauksen epäonnistuneista leipomisistani, tämä ei nimittäin ollut ainoa kerta kun ohjeen tarkasta seuraamisesta huolimatta epäonnistun, hehe. Harmi ettei leivoksista ole kuvaa, sellainen varmasti ilahduttaisi jälkeen päin vielä pitkään.

Koska viime viikonloppu meni juhlien merkeissä, päätimme nyt viettää rauhallisemman viikonlopun. Perjantai-illan vietimme rennosti nauttien hyvästä ruuasta ja kotikissailusta. Pitkän työviikon jälkeen parhautta on makoilla sohvalla toisen vieressä. 

Pitkien yöunien jälkeen osallistuimme tänään vietettävän liikuntapäivän meininkeihin. Ilokseni Salmisaaren liikuntakeskuksen kirkkaan vihreältä kuntosalilta löytyy köysi ja renkaat, joten pääsin pitkästä aikaa harjoittamaan taitojani. Liekö syynä harjoituksen puute vai eilinen herkuttelu, väsyin melko nopeasti. Kiva kuitenkin päästä apinoimaan ja katsottiinpa Villenkin tekniikoita taloudellisemmaksi.

Muutoin vuorossa oli tänään ylävartaloon kohdistuva treeni. Harjoitteluni loppupuolella Ville tuli maininneeksi, että onko kannattavaa pitää käsipäivä tänään kun huomenna olisi tarkoitus suunnata kiipeilyseinälle. Hehe, eipä tullut aiemmin mieleen. Mutta ei hätää, eikös kiipeilyssä tulisi käyttää enemmän jalkoja kuin käsiä itsensä nostamiseen. Onneksi kahden kerran kokemuksella tuo varmasti onnistuu erinomaisesti.

Nyt Ville on tuomaroimassa jääkiekkomatsia, joten itselleni jäi aikaa kirjoitella ja puuhastella omia juttuja. Iltasella voisi vaikka kaivaa lautapelit esiin, hetkeen ei ollakaan taas pelailtu.

IMG_5267.JPG

Yllä hieman ylikorostettua kippailua lahjakkaan valokuvaajaystäväni Suvi Varjosen kuvaamana.

Huomenna meille saapuu aamiaiselle kaksi hyvää ystävääni, joita ehdin nykyään tapaamaan harmillisen vähän. Toinen heistä asuu Turussa, joten välimatka vähentää yhteistä aikaamme entisestään. Toinen sen sijaan asustelee hyvinkin lähellä kotiamme, mutta elää erittäin aktiivista elämää asuen kahdessa eri maassa, joten välillä koemme hankaluuksia sovittaessamme aikataulumme yhteen. Huomenna pääsemme rauhassa vaihtamaan kuulumisia, puheenaiheista ei varmasti tule olemaan puutetta. 🙂

 

Siinäpä sitä viikonlopulle aktiviteettiä. Mukavaa lauantaita!

Jenna

Suhteet Ystävät ja perhe Liikunta Mieli