Keskeneräistä

Muutosta on jo kulunut yli kuukausi, mutta tuntuu että se vain jatkuu ja jatkuu. Pahvilaatikoista olemme sentään päässeet eroon jo hyvän aikaa sitten, mutta jotkin kohdat kodissamme vaativat selkeästi vielä tekemistä. Kahden asunnon yhdistäminen on sujunut suhteellisen kivuttomasti, mutta joitakin tavaroita ja huonekaluja jäi silti yli. Pari lipastoa on jo noudettu, mutta esimerkiksi kuvan tv-taso odottaa vielä eteiskäytävällä pääsyään uuteen kotiin.

IMG_1980.JPG

Yksi suurimmista työstämisen kohteista kodissamme on tällä hetkellä valaisimet. Huonekorkeutta on normaalia enemmän, joten emme ole vielä keksineet, miten saada valaisimet paikoilleen. Onneksi eteisen ja keittiön kattoon upotetut lamput sekä jalka- ja pöytävalaisimet tuovat alkusyksyyn riittävästi valoa.

Kuvan kattovalaisin olisi ajatuksena sijoittaa makuuhuoneeseen. En kuitenkaan en ole aivan varma, tuleeko riippuvasta makuuhuoneen valaisimesta liikaa 1990-luku ja lapsuus mieleen. Sen näkee kun pääsemme valaisimia asentelemaan. Jos jollain vinkkejä kattolamppujen asentamiseen korkeassa huoneessa, otamme ne mielellämme vastaan.

IMG_1983.JPG

Toinen keskeneräinen sisustusjuttu on taide. Pidämme valkoisista seinistä myös tyhjillään, joten taulujen paikoilleen sijoittaminen on venynyt ja suurin osa taiteestamme pölyttyy nurkissa.

Olen pitkään toivonut maalaustaidetta harrastavalta äidiltäni vanhaa purjelaivaa esittävää teosta, mutta en ole täysin osannut kertoa millaisen teoksen haluaisin. Kenties tämä asunto on sellainen, että voimme äitini kanssa yhdessä inspiroitua ideoimaan taulun värimaailmaa ja ilmettä.

 

Jenna

Suhteet Sisustus Oma elämä

Karhupuistossa

Usein viikonloppuisin nukkumaanmeno venyy, mutta eilen uni alkoi kutsua jo ennen yhtätoista. Pitkien unien jälkeen heräsimme tänään aurinkoiseen sunnuntaiaamuun jo ennen yhdeksää. Aikamme aamutoimia puuhailtuamme päätimme suunnata kotimme lähellä sijaitsevaan Karhupuistoon Bear Park Cafeen nauttimaan lämpimästä ja seesteisestä pyhäaamusta.

Bear Park Cafe valikoitui kahvipaikaksi koska halusimme viettää aamua ulkona ja koska useamman kerran ohi kulkiessa on tullut vilkuiltua paikkaa sillä silmällä. Tunnelma on kotoisa ja kahvilassa istuskelevat ihmiset näyttävät ihanan kiireettömiltä. Kahvinjuontia vähentäneelle kahvi maistui ulkoilmassa erinomaisesti. Tällä kertaa tuli valittua perinteinen maitokahvi, vaikka tarjolla olisi ollut myös muita vaihtoehtoja. Pieneksi kioskiksi kahvilan valikoima on monipuolinen. Limuvaihtoehtoja on runsaasti ja myös haukkapalan suhteen löytyy valinnanvaraa. Aikamme kahvilan tunnelmasta nautittuamme kävimme pikaisesti tutustumassa Kallion kirjastoon. Vielä ei luettavaa lähtenyt mukaan, mutta varmasti kirjastossa tulee vierailtua toistekin.

IMG_1892.JPG

Kallio lienee nykymaailmassa harvinaisen yhteisöllinen kaupunginosa. Karhupuiston laidalta löytyy ilmoitustaulu, jossa kerrotaan kaupunginosasta ja sen tapahtumista. Ilmoitustaulun teksti saa tuntemaan itsensä tervetulleeksi naapurustoon ja mielessä käy, että Karhupuiston syksyn avajaisiin tai johonkin toiseen tapahtumaan voisi jopa osallistua.

IMG_1899.JPG

Sunnuntaiterveisin,

Jenna ja Ville

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli