Valtavan viehättävä Vilna

image.jpg

image.jpg

Vilnan pikalomalta on palattu ja on sitä reissun jälkeen ehditty jo piipahtamaan Turussakin viikonloppuretkellä. Loma oli tosiaan hyvin pikainen, lensimme Vilnaan keskiviikkona aamukoneella ja kotiuduimme perjantaina puolen yön aikoihin. Näin ollen meillä oli periaatteessa kolme kokonaista päivää aikaa tutustua kaupunkiin ja se riitti erinomaisesti. Eläkeläisten tapaan hiivuimme hotelliin ja unille siinä kymmenen aikaan illalla, aloittaen reippaana uuden aamun jo suhteellisen varhain. 

Kaupunkina Vilna on siisti ja omasta mielestäni jollain tapaa keskieurooppalaisemman oloinen kuin esimerkiksi Riika tai Tallinna. Kaupungissa yhdistyvät mielenkiintoisella tavalla vanha ja uusi kun laaja vanha kaupunki, neuvostoaikaiset betonirakennukset ja uutuuden karheat pilvenpiirtäjät kohtaavat. Vanha kaupunki on tosiaan laajempi kuin monessa muussa kaupungissa, joten sen rajoja on hieman vaikea havaita. Alkava syksy teki kaupungista lämmintunnelmaisen, vaikka lämpötila sattuikin olemaan kylmempi kuin samaan aikaan Suomessa.

Näin lyhyeen lomaan ei vaadittu hurjasti aktiviteetteja, joten lähinnä nautimme ajasta kiertelemällä katuja ja istuen terassilla syöden tai lasillisen ääressä. Vilnan nähtävyydet ovat pääosin kirkkoja tai muita vanhoja rakennuksia, joten nähtävyyksien kiertämiseen ei mene kauaa mikäli ei halua tutustua jokaiseen kirkkoon myös sisältä. Vierailimme kansanmurhien museossa eli KGB:n entisellä päämajalla. Museovierailu todella herätti ajatuksia, sillä nykyisessä maailmanmenossa on valitettavasti monia aika pelottavia piirteitä. Vastapainoksi kävimme nykysirkuksen festivaaleilla. Pyrkimyksenä oli päästä katsomaan kahden suomalaisen taiteilijan esitystä, mutta tuo näytös oli loppuunmyyty. Näin päädyimme lipunmyynnistä suoraan juuri alkaneeseen esitykseen, joka yhdisti modernia klovneriaa ja akrobatiaa musiikkiin ja vesielementtiin.

Keskiviikkona yritimme shoppailla hieman, mutta melko laihoin tuloksin. Ajatuksissa oli ollut uuden trenssin osto ja paitahankintoja mutta eipä oikein löytynyt. Sen sijaan ostin farkkushortsit ja kahdet kengät, Ville taisi ostaa uimashortsit ja ehkä jonkun paidan. Seuraava loma onkin jo vahvasti suunnitteilla ja kesävaatteet kiikarissa sen mukaisesti. Mainittakoon että kenkäkauppoja Vilnassa riittää. Onnekseni löysin viimein siistit ergonomiset kengät, joilla kehtaa esiintyä julkisesti. Kyseessä on siis korkokengät suhteellisen matalalla korolla ja tuetulla lestillä, joten kengillä jaksaa seistä töissä pidempäänkin. Ergonomiset kengät ovat olleet hankintalistalla jo pitkään mutta ne ovat jääneet hankkimatta koska mallit ovat yleensä niin törkeän rumia. Kenkien edullinen hinta hieman arveluttaa, toivottavasti ne eivät räjähdä käsiin heti kättelyssä.

Kaiken kaikkiaan sanoisin että Vilna on todella helppo matkakohde ja sopii hyvin esimerkiksi vain vähän matkustaneelle. Lento on lyhyt, palvelu hyvää ja kielitaitoista, hintataso suomalaisen näkökulmasta edullinen. Suomalaisia Vilnassa näkyi vain muutamia, muutoin pohjoismaisia kieliä kuuli ympäriltä aika paljon.

Kesän Barcelonan matkapäivityksen yhteydessä taisin todeta, että matkoilla harvemmin saa erityisen hyvää ruokaa, ellei ole aikaisemmin ottanut selvää missä kannattaa syödä. Tämän reissun osalta joudun syömään sanani, sillä kolmeen päivään mahtui pari todella huikeaa ravintolaa. Kerron niistä vinkit pian erikseen, stay tuned!

Jenna

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

 

image.jpg

Kulttuuri Matkat Suosittelen