Älä mittaa määrää vaan vapautta

Viime viikolla aloitin mun kaverin ohjaamassa joogassa. Ensimmäisellä tunnilla me tehtiin lopuksi eteentaivutuksia, jossa toinen jalka on koukussa jalkapohja sisäreittä vasten ja ylävartalo laskeutuu toisen, suorana olevan jalan päälle. Pakaran alaosassa nipisti, kun taivuin eteenpäin. Mietin että tulenkohan mä tässä koskaan paremmaksi, saanko joskus otsan kiinni sääreen, vai olenko aina yhtä kankea.

Silloin ohjaaja, Veera, sanoi jotain joka jäi mun mieleen pitkäksi aikaa.

Asanoiden kohdalla ei kannata miettiä sitä, kuinka paljon pystyy taipumaan eteenpäin tai taaksepäin. Jos haluaa jotenkin havainnoida omaa kehittymistään, voi mieluummin miettiä sitä, kuinka paljon vapautta asanassa on.

Tämän viikon aikana oon ajatellut, että saman neuvon voisi pitää mielessä muutenkin. Kuinka vapaalta tuntuu?

Mulla on ihan hyvä itsetunto, mutta mittaan itseäni aika monella tavalla. Mietin kuinka paljon noppia weboodiin kertyy, vaikka niitä on nyt jo enemmän kuin tarpeeksi. Lasken viikossa kirjoittamieni sivujen määrää, vaikka se luku ei kerro mitään tekstin laadusta. Vertailen oman elämäni asioita muiden työura- ja parisuhdekokemuksiin ja joudun aina muistuttamaan itseäni, ettei jonkun satunnaisen ihmisen elämä ole mikään mittari minua varten.

Oon ollut tällä viikolla tavallista herkemmällä tuulella. Se johtuu ainakin huonosti nukutuista öistä, pms-oireista, siitä että on vuorotellen onnellinen ja vuorotellen tosi huolissaan ja astrologia-apista, jonka latasin viikko sitten ja johon en tavallaan usko, mutta jota luen kuitenkin heti ensimmäiseksi aamulla.

Oon kokenut outoja sattumia ja kuvitellut että ne tarkoittavat jotain, oon luullut näkeväni asiat kirkkaasti mutta kotiin tullessani tajunnut että se olikin vain terassikaljan luoma illuusio. Oon miettinyt milloin ehdin kirjoittaa gradua ja pitäisikö hakea jotain töitä, oon sopinut työjuttuja ensi viikolle ja pyyhkinyt gradu-merkinnät pois kalenterista.

Mikään elämänohje ei ole sellainen joka kannattelisi aina, mitään vetovoimanlakeja ei ole olemassa eikä kaikki käy koskaan järkeen. Kun on hahmoton ja vaikea olo, jonkun tietyn lauseen toisteleminen itselleen voi kuitenkin hetkellisesti auttaa.

Älä mittaa määrää, vaan vapautta.

Kun pohdin, pitäisikö mennä kolmelle lihaskuntotunnille viikossa, vai riittääkö pari joogaa, en tiedä oikeaa vastausta katsomalla mun kalenteria vaan kuulostelemalla sitä miltä kehossa tuntuu. Jos on levollinen ja hyvä olla, liikun ihan sopivasti.

Kun stressaan sitä, etten ole kirjoittanut gradua sivuakaan kesän aikana, voisin mieluummin ajatella, kuinka hyvin oon nyt levännyt ja kuinka innoissani oon siitä, että pääsen jatkamaan kirjoittamista. Tällä viikolla tenttiin lukeminen vie aikaa, sitten helpottaa ja on kevyempää.

Kun mietin miten epävarmalta tuntuu tehdä töitä monelle eri työnantajalle satunnaisen pituisia pätkiä, voisin mieluummin keskittyä siihen, miten kivaa on saada kokemuksia erilaisista töistä ja työpaikoista. Mulla on paljon valinnanvaraa ja merkintöjä cv:ssä sitten, kun haluan olla jossain pidemmän aikaa.

Eilen väsytti tosi paljon, en saanut opiskeltua juuri ollenkaan ja tein ruokaa, josta tuli niin pahaa etten voinut syödä sitä. Käytiin kuitenkin äidin kanssa lounaalla ja kävelemässä Kumpulan kasvitieteellisessä, josta tämä postauksen kuvat on. Illalla olin Runokuu-festarin tapahtumassa, jossa oli tuttuja sekä esiintymässä että katsomossa.

Aluksi oli täyttä, mutta pian löysin istumapaikan sohvalta mun kaverin vierestä. Avauduin mun päivästä, kuuntelin muiden kuulumisia. Tuntui vapaalta.

<3 Maria

Voisit tykätä myös:

En haluaisi jättää maailmaan jälkeä itsestäni

Hetki ennen kuin jotain tapahtuu

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *