Leffasuositus: Cherbourgin sateenvarjot

Les Parapluies de Cherbourg, 1964 (ohjaaja Jacques Demy)

Aloin yhtenä iltana katsoa tätä elokuvaa ihan huvikseni, mutta olin kymmenen minuutin kuluttua jo aivan lumoutunut. Ranskan kieltä, Catherine Deneuve, musiikkia, 1950-60-luvun tyyliä, kauniita värejä.

Elokuva kertoo 16-vuotiaasta Genevièvestä, jonka täytyy tehdä valinta mekaanikon ja timanttikauppiaan välillä. Luulin leffan alussa tietäväni, miten tarina päättyy, mutta yllätyin elokuvan lopusta. Se ei ole mikään perinteinen romanttinen rakkaustarina, jossa pääpari saa toisensa, mutta ei toisaalta myöskään traaginen kertomus tosirakkauden menettämisestä. Elokuvan katsottuaan jää miettimään, mistä onnellisuus oikeastaan koostuu. Voiko elämänsä rakentaa sellaisten asioitten varaan, jotka eivät ole parasta mitä olisi voinut saada, mutta silti tarpeeksi hyviä? Olisi elämä kovin erilaista, jos jossain vaiheessa olisi valinnut toisin?

Musikaalin jokainen vuorosana lauletaan, mikä tuntuu aluksi erikoiselta, mutta siihen tottuu pian. Kuuluisin kappale Mon amour, ne me quitte pas on varmasti monelle tuttu, mutta kun sen näkee elokuvassa laulettuna keskellä jäähyväisten hetkeä, se tuntuu entistäkin koskettavammalta.

Non, je ne pourrai jamais vivre sans toi,
je ne pourrai pas, ne pars pas, j’en mourrai!
Un instant sans toi et je n’existe pas,
mais mon amour, ne me quitte pas.

Ei, en voi elää ilman sinua,
en voi, älä lähde, siihen kuolen!
Vain hetki ilman sinua enkä enää ole olemassa,
rakkaani, älä jätä minua.

Cherbourgin sateenvarjot katsottavissa Yle areenassa 2.8. asti. Areenassa on myös elokuvan sisarteos, Rochefortin tytöt.