Asioita joista oon superinnoissani

Koska oon kirjoittanut viime aikoina niin uskomattoman masentavista aiheista, kaipaan itsekin vähän piristystä. Vaikka on ollut vähän raskasta (blaablaa, tää on varmaan tullut kaikille jo selväksi), mun elämässä on silti paljon kivoja asioita, joista haluun tuntea kiitollisuutta.

Tässä juttuja, jotka ilahduttavat ja ilostuttavat mua eniten juuri nyt:

Töissä sujuu hyvin

Oon opettanut tässä syksyllä muutaman äikän kurssin tutussa koulussa, jossa on sekä yläaste että lukio. Tuntuu niin siistiltä, kun saan koko ajan lisää ammatillista itsevarmuutta, oppitunneilla on pääosin rentoa ja hauskaa ja sekä mun kollegat että oppilaat vaikuttavat pitävän musta. Valmistuminen ei tunnu enää niin pelottavalta ajatukselta, kun koen löytäneeni mulle sopivan ammatin.

On kyllä hassua ajatella, että kolme vuotta sitten tein pitkiä vuoroja kaupan kassalla ja olin jouluaattonakin töissä. Oon yrittänyt miettiä tällaisia ”missä olin pari vuotta sitten ja missä oon nyt” -vertailuja ja suosittelen sitä lämpimästi. Jos kolmessa vuodessa voi päätyä myyjän työstä opettajaksi ja kymmenessä vuodessa pääministeriksi, missäköhän asemassa mä oon vuonna 2022?

Romaanikässäri etenee

Aloitin kesällä 2018 kirjoittamaan romaanikässäriä, jonka haluaisin saada ensi vuoden aikana valmiiksi. Välillä tuntuu, että tiedoston sivumäärä ei yhtään kasva eikä tarinassa ole mitään järkeä, mutta joku hullu usko mulla silti vaan on siihen projektiin.

Kännykän muistiinpanoihin kertyy jatkuvasti hajanaisia ajatuksia juonenkäänteistä ja tapahtumapaikoista, ja mun mielessä liikkuu dialogin pätkiä ja motiiveja, jotka linkittävät asioita toisiinsa. Yritän kirjoittaa joululomalla sen verran, että pääsisin tästä paikallaan jumittamisesta pois ja olisin vähän lähempänä ensimmäisen version valmistumista. On ihan parasta elää osittain toisessa maailmassa, joka muistuttaa tätä ympäröivää todellisuutta, mutta on kokonaan mun itse luoma.

Gradukin etenee

Gradun kirjoittaminen on ollut hirveän tuskastuttavaa, enkä oo saanut tehtyä sitä kuin noin kymmenen sivua syksyn aikana. Juttelin kuitenkin tällä viikolla mun ohjaajan kanssa sisällysluettelon uudenlaisesta jäsennyksestä, minkä jälkeen kaikki on tuntunut selkeämmältä. Sitten kun tämä opesijaisuus vuoden alussa loppuu, ehdin taas keskittyä graduunkin enemmän. Ja kun ajattelen, miten älyttömästi maisterin paperit nostaisivat mun palkkaa, valmistuminen motivoi entistä enemmän.

Blogin kirjoittaminen on kivaa

Kun aloitin tämän blogin puolitoista vuotta sitten, osasin henkisesti valmistautua siihen, että oman tyylin ja kiinnostavien aihealueiden löytämiseen voisi mennä aikaa. Oon edelleen matkalla paremmaksi kirjoittajaksi, mutta nyt musta tuntuu, että bloggaamisesta on tullut niin tärkeä osa mun elämää, etten voisi enää luopua siitä.

Oon myös saanut viime aikoina niin herttaisia ja kauniita kommentteja ja viestejä instagramissa blogiin liittyen, että ne auttavat mut ajoittaisen kirjoittamisväsymyksen läpi. Aina kun joku kehuu mua tai sitä mitä teen, muistan että sanon itse muille ihmisille ihan liian harvoin mitään kivaa, varsinkaan johonkin muihin asioihin kuin nätteihin vaatteisiin liittyen.

Vapaa-aikaa on

Viime lukuvuosi oli niin kammottavan kiireinen (tein mm. kolmea eri työtä, gradua, pedagogisia opintoja ja ainejärjestöhommia), että kesällä päätin flunssakierteen jälkeen vähentää velvollisuuksia ihan tarkoituksella.

En mennyt kokopäivätöihin, vaikka sellaista tarjottiin, vaan valitsin osa-aikaisen ja määräaikaisen työn. Oon myös luopunut ainakin väliaikaisesti muista freelance-töistä ja ainejärjestöstäkin eläköidyin. En oo saanut ihan niin paljon palkkaa kuin viime vuonna, mutta rentouttavan vapaa-ajan määrä on moninkertaistunut. Oon viettänyt iltoja onnellisena esim. värittäen geometrista värityskirjaa ja kuunnellen podcasteja.

Ensi lukuvuodeksi toivon kokopäivätyötä, joten täytyy nyt nauttia tästä tilanteesta, kun on aikaa tehdä muutakin kuin töitä.

Ystävyydet pysyvät ja syvenevät

Nyt tulee tämän postauksen hempeilyosuus: Kirjoitan tätä krapulaväsymyksessä lauantaina. Edellisenä iltana olin pikkujouluissa, joissa oli tosi hauskaa, mutta olin vähän tympeää seuraa syysahdistuksessani. Taisin esim. teatraalisesti kuvailla olotilaani muille sanomalla, että ”tuntuu kuin mun sydämessä olisi vuotava haava”.

Sinä iltana ja myöhemmin ajattelin, että parasta tässä vuodessa ovat kyllä olleet kaikki ne vanhat ja uudet ystävyyssuhteet, jotka ovat syventyneet ja muuttuvat koko ajan läheisemmiksi ja rakastavammiksi. En tajua, miten niin moni ihminen jaksaa halata ja lohduttaa mua vaikeina hetkinä ja kuunnella mun jo kolme kuukautta kestänyttä valitusta kaikesta.

Onneksi oon saanut opiskella yliopistossa jo viisi ja puoli vuotta, koska vasta nyt alkaa tuntua siltä, että oon vähitellen saanut tarpeeksi sekä akateemista osaamista että ihmissuhteita, jotka säilyvät senkin jälkeen, kun mun nimen eteen tulee lyhenne FM. Toivon että voin jotenkin omalla olemassaolollani ja sanoillani osoittaa mun kavereille sen, ettei mikään saa tulevaisuutta tuntumaan yhtä toiveikkaalta kuin ne ihmiset elämässäni.

<3 Maria

Voisit tykätä myös:

Kuinka kirjoitin 100 sivua yhdessä kesässä?

5AM club ja muita ärsyttäviä trendejä

Torkkuminenkin on treeniä ja neljä muuta syytä harrastaa joogaa

// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //