Elämä on roskalaatikoiden ostamista – ja muita kuulumisia
Muutin viikko sitten Meilahteen 25 neliön yksiöön, ja se on ihanaa! Viime viikko tuntui tosin vuosisadan pituiselta, kun muutto ja kahden eri työn hoidettavat hommat iskivät rysäyksellä päälle. En tykkää epäjärjestyksestä, keskeneräisyydestä, tavaroiden ostamisesta, tylsien arkiasioiden selvittämisestä enkä siivoamisesta, joten muuttaminen on musta sairaan uuvuttavaa. Yhtenä päivänä piti esimerkiksi hakea Verkkokaupasta roskienlajittelusysteemi ja tulla uberilla kotiin, kun en saanutkaan kannettua sitä yksin sporaan. Se oli samaan aikaan tosi arkinen että ylevä hetki elämässä.
Viihdyn kuitenkin uudessa kämpässä tosi hyvin. Mulla on parkettilattia, alkovi, avokeittiö ja paljon tilaa juoksennella ympäriinsä (tai esim. kontata, kuten eräs uudessa kodissa käynyt vieras teki ensi töikseen). Ikkunasta näkyy metsää, mutta vierestä menee silti tyyliin tuhat bussi- ja sporalinjaa. Odotan tosi paljon, että pääsen näyttämään kuvia kodista ja sen sisustuksesta. Mun blogista tulee osittain sisustusblogi, kelatkaa!
Muuttoväsymykseen vaikutti myös se, että olin edellisenä viikonloppuna muutaman kaverin kanssa Sieravuoressa lavarunofestareilla. Siellä oli jotain parisataa ihmistä kuuntelemassa lavarunoesityksiä (ja esim. Asan ja mun ystävän Lyytin keikkoja). Lisäksi parkkiksella kävi jotain paikallisia uusnatseja ihmettelemässä, mikä se epäilyttävän kuuloinen tapahtuma oikein oli.
Lauantaina söin ensin tomaattikeittoa ja tilasin sen jälkeen 24 cl valkkaria. Se oli tosi hyvä päätös, ei tarvinnut hakea lisää ihan heti. Istuin auringossa ja nautin siitä, miten täytyin runoudesta ihan kokonaan.
Illalla me tanssittiin ensin Asan keikalla ja sen jälkeen Disco Loposessa, mikä oli parasta tekemistä piiiiitkään aikaan. Mulla oli ollut niin ikävä Vicky Rostin ja Lambadan tahtiin tanssimista, että heiluin siellä ihan hurmoksessa. Yöllä mä tärisin teltassa kylmyydestä ja yleisestä heikotuksesta – sieltä leirintäalueelta ei niin vain voinut mennä Mäkkäriin hakemaan yöruokaa – mutta tunsin itseni silti elinvoimaiseksi.
Viikko sitten maanantaina mä sitten söin aamupalaa Krunassa viimeistää kertaa ja asetuin uuteen kotiin. Onneksi olin hankkinut muuttofirman, josta tuli kaksi kaapin kokoista tyyppiä kantamaan mun kamat. Toinen niistä oli niin pitkä, että sen piti kumartua oviaukossa. Voin kyllä suositella Niemeä, se oli mun elämän tehokkain muutto.
Ensimmäinen ruoka, jota Meikussa tein, oli paprikapasta, johon tulee uunissa paahdettua paprikaa (soseutettuna), punaisia linssejä tai nyhtökauraa, kirsikkatomaatteja, manteleita ja basilikaa. (Ohje on Viimeistä murua myöten -blogista, ainoasta ruokablogista jota mä luen.)
Tein viime viikolla myös toista kasvispastaa, johon valitsin randomilla kaikkea mitä teki mieli: munakoisoa, kesäkurpitsaa suikaloituna, punaisia linssejä, tomaatteja, kaurakermaa. Olin syönyt siellä festareilla niin paljon raneja, että halusin sen jälkeen vain jotain raikasta.
Paistelin myös näitä sydämenmuotoisia banaanipannareita, ja tein niitä niin paljon, että niitä riitti monen päivän aamupalaksi. Tän keon päällä on mantelivoita, keltaisia aprikooseja ja vadelmia. Ahhhh…
Tää ohje on vaatimattomasti sanottuna maailman paras vegaanisten banaanipannukakkujen resepti. Haluaisin väittää että oon keksinyt sen itse, mutta en oo, vaan löysin ohjeen täältä @yassumarian instasta.
Nyt oon kertonut vain syömisestä ja juomisesta, mutta oon mä vähän töitäkin tehnyt. Tällä viikolla alkoi yksi mun opettama kurssi, ja sitä piti suunnitella myös viikonloppuna, kun kaikki arkipäivät olivat menneet muuttoasioiden hoitamiseen. Oikoluin viime viikolla myös yhden holokaustiin liittyvän elämäkerrallisen tietokirjan. (Laiska töitään luettelee…) Ajattelin ensin, että tätä kirjaa mä en kyllä muuten olisi lukenut, mutta se oli itse asiassa aika kiinnostava, saatan kertoa siitä lisää sitten kun se ilmestyy.
Töölön kirjasto on nyt mun lähikirjasto, ja testasin siellä lauantaina monta eri työskentelypaikkaa. Suosittelen erityisesti tokan kerroksen lukusalia, terassia silloin kun ei ole liian kuuma ja lastenosastoa rauhallisina aikoina.
Töiden tekemisen jälkeen menin ulos syömään pullaa. Jos saa itse päättää työaikansa, ja päätyy silti ahkeroimaan viikonloppuna, täytyy mun mielestä palkita itsensä sen jälkeen jollain superkivalla.
Näiden Meilahden kallioiden lisäksi tuun varmaan jatkossa viettämään aikaa Keskuspuistossa. Kun jotain asuinaluetta on mainostettu hyvillä ulkoilumahdollisuuksilla, mä oon aiemmin ajatellut, että ketä kiinnostaa (???). Ulkoilumahdollisuudet ovat kuulostaneet musta vain kaunistellulta tavalta sanoa, ettei sillä alueella ole mitään muita mahdollisuuksia, ja päästäkseen tekemään jotain hauskaa pitää lähteä pitkän matkan päähän pois sieltä. Nyt tuntuu kuitenkin jännän rauhoittavalta ajatukselta, että voin lähteä mun talon edestä johonkin metsän siimekseen. Voin myös kävellä tai pyöräillä sen metsän läpi töihin. Pystyn jo kuvittelemaan sen, kun vaellan siellä lumisten puiden keskellä muhkea pipo päässä.
Söin pullaa myös eilen, kun mun kaveri tuli kylään sen vauvan kanssa. (Konttaava vieras oli se vauva, ei siis kukaan humaltunut tyyppi tai kotiorja. Mutta ehkä mulle tulee vielä joskus sellainenkin henkilö vieraaksi.)
Me syötiin kesäkeittoa ja voileipiä ja jälkkäriksi pistaasi- ja kardemummapullaa. Vauva tutki kaikki mun kaapit kuin joku kyyläävä sukulainen, tosin täysin arvostelematta. Kiinnostavimmiksi esineiksi osoittautuivat alakaapin viinilasit ja kirjahyllyn kirjat, joista olisi ollut tosi kiva repiä sivuja irti. Alakerran naapurit saivat nauttia konsertista, johon kuului emalisen mitta-astian paukuttelua, lattian läpsyttelyä ja ilon kiljahduksia. Aion odottaa tällaisten ohjelmanumeroiden järjestämistä myös mun seuraavilta vierailta.
* * *
Tässä tällaisia nopeita kuulumisia pahvilaatikoiden keskeltä! Haluaisin kirjoittaa paljon muustakin, kesän viimeisestä illasta, elokuun öistä ja ystävyyksistä esimerkiksi. Ihanaa viikkoa, palataan pian <3