Elämäni on tv-sarja
Lapsena luin paljon kirjoja, jotka päättyivät onnellisesti ja huipentuivat jouluun. Kaikkien vaikeuksien ja harharetkien kautta päädyttiin suureen pöytään, jota koristivat kyljykset ja kakut ja valaisivat kynttilät. Pieni talo preerialla -kirjassa joulua ei voitu juhlia ankaran talven takia, mutta kun lumimyrskyt väistyivät, junat alkoivat kulkea ja kaupunkiin saatiin toimitettua elintarvikkeita ja lahjapaketteja, joulu saapui keskelle huhtikuuta.
Vaikka en ole varma, mikä joulun merkitys mulle tällä hetkellä on, vuoden viimeisellä viikolla vietettävä juhla tuntuu aina päätökseltä jollekin. Kun valmistan porkkanalaatikkoa ja karpalojäädykettä, mulla on koko päivä aikaa ajatella kaikkea sitä, mitä vuoden aikana on tapahtunut. Mitä oon saanut ja menettänyt? Mistä asioista muistan tämän vuoden, kun olen vanha?
Graavilohen tuoksu muistuttaa siitä, miltä musta tuntui tasan vuosi sitten, kun söin sitä viimeksi. Mitä olisin ajatellut, jos joku olisi silloin kuiskinut mulle ennustuksia tulevista tapahtumista? Olohuoneen lattialla odottavien lahjapakettien näkeminen saa aikaan samanlaista kihelmöintiä mahassa kuin 5-vuotiaana, ja muistan kaikki ne odotukset ja toiveet joita mulla on ollut lapsuudesta nuoruuteen, muistan koko niiden muodostaman suureellisen sarjan.
Illallispöytään istuminen antaa hetkellisen vapautuksen kaikesta siitä, mikä juuri silloin painaa rintaa, perunalaatikon pinnan rikkominen lusikalla muistuttaa siitä, mikä on pysyvää ja muuttumatonta.
Tiedättekö kun draamasarjojen jaksojen lopussa on usein kevennys, joka seuraa lukuisten nopeiden käänteiden ja yllättävien tapahtumien jälkeen? Viimeisessä kohtauksessa henkilöhahmot palaavat kotiin, hassuttelevat keittiössä tai käyvät lempeitä keskusteluja läheistensä kanssa. Ilmassa voi olla väreilyä, joka kertoo lähestyvästä myrkystä, mutta hetkeksi se painostava tummuus unohdetaan ja annetaan sekä päähenkilölle että katsojalle aikaa levähtää.
Joulu tuntuu musta samanlaiselta lepohetkeltä, viimeiseltä, seesteiseltä kohtaukselta hengästyttävien ja tapahtumarikkaitten kuukausien jälkeen. Eivät kaikki mun elämän joulut ole olleet täynnä onnea, mutta oon kuitenkin siinä mielessä onnekas, että saan viettää sen juhlan mun perheen kanssa, eikä silloin tarvitse pelätä mitään.
Kerroin lastenkirjojen idyllisistä jouluista ja draamasarjavertauksista, koska oon tällä viikolla miettinyt sitä, että on uskomattoman lohdullista asettaa elämä tarinan muotoon. Autofiktion ja realismin teoriaa lukeneena mulla on yleensä aika vahvasti mielessä se, ettei eletyssä elämässä ole logiikkaa, eivätkä yksityiskohdat ole samalla tavalla merkityksellisiä kuin kaunokirjallisuudessa. Mistään ei ole takeita. Virheistä ei opi mitään muuta kuin toistamaan niitä uudelleen.
Kun käännyn edellistä vuotta kohti ja katson taaksepäin, tapahtumat järjestyvät silti jonkinlaiseksi tarinalinjaksi, koska se on kaava, jonka kaikkein parhaiten tunnen. On tyydyttävää tähyillä edeltävää elämää tästä pisteestä ja huomata, että on jälleen kerran selviytynyt kaikenlaisesta hankalasta ja saanut kokea paljon ihania juttuja.
En tiedä uskonko koko ihmiskunnan mittakaavassa siihen, että kaikki järjestyy, mutta tässä etuoikeutetussa asemassani, hyvinvointivaltion ja tukiverkkojen keskellä oon melko toiveikas. Niinä hetkinä kun mikään muu ei auta, draaman kaari ja se, että näen elämäni enemmän komediana kuin tragediana, helpottaa oloa. Lisäksi voin aina luottaa siihen, että oon koski enkä mikään jäätynyt järvi, ja asioita tapahtuu.
Tähän loputtomien tuotantokausien telkkarisarjaan tulee uusia henkilöhahmoja, tapahtumapaikkoja ja käännekohtia, joista mulla ei ole vielä mitään hajua. Jossain vaiheessa ajattelen varmaan kyllästyneesti että mitä ihmettä, miten voi taas käydä näin, ja jonkun toisen päivän kohdalla taas mietin että miten voi olla näin kaunista, ihanaa ja odottamatonta. Ja mitä cliffhangereita onkaan luvassa? Juuri nyt tuntuu, että oon sellaisen äärellä, kun ajattelen kaikkea mitä ensi vuonna pitäisi saada aikaan…
Huomenna, jouluaattona vietän aamupäivän raastamalla porkkanoita ja vaahdottamalla kikherneiden lientä marengiksi ja pidän lyhyen joululoman blogista. Toivottavasti teilläkin on rauhallinen ja hauska joulu, palataan ensi viikolla.
<3 Maria
ps. Kiitos kaikille jotka ootte lukeneet ja kommentoineet täällä ja instagramissa, oon tosi iloinen siitä että mun tekstit ilahduttaa ja tavoittaa koko ajan enemmän ihmisiä. Yksi mun tavoitteista blogin suhteen toteutui, kun sain tuonne bannerin yläpuolelle Lily suosittelee -leiman. Tästä on hyvä jatkaa <3
Voisit tykätä myös: