Ihana viikko

maanantai

Viikko alkoi pääsiäismaanantaista. Olin ollut yötä tyttöystävän luona. Kävelin aamupäivällä metrikselle ja vilkutin tyttöystävälle, joka istui ohi ajavan auton takapenkillä ja huiskutti mulle niin että näin siitä vain sen heiluvan käden. Äsken oltiin halattu roskakatosten edessä ennen viikon erossa olemista.

Alamäkeen oli kasautunut niin paljon soraa että piti melkein kahlata siinä. Mietin että mitä jos tämä on viimeinen kerta kun me nähdään. Ajattelen sitä aika usein, joskus kauhistuttavat ajatukset vain vetävät puoleensa ja on helppo kuvitella kaikki: mitä jos vilkuttavasta kädestä jää viimeinen, pysyvä muisto, se johon myöhemmin aina palaa?

Metrikselle kävellessäni mulla oli kuitenkin myös kohottunut olo. Olin laittanut huivin ja lapaset kangaskassiin. Sekä ulkoa että mun sisältä huokui lämpöä. Sellainen tunne tulee kun nukkuu jonkun lähellä koko yön, samanlainen olo kuin silloin, kun on kesä ja on maannut kallioilla koko päivän ja illalla aurinko särisee ihossa.

tiistai

Opettajien lakkoa siirrettiin pääkaupunkiseudulla ja työt jatkuivat pääsiäisloman jälkeen niin kuin tavallisestikin. Töissä oli mukavaa ja tehokasta. Pidin yhden oppitunnin, suunnittelin kaikki muut viikon tunnit ja tein edellisen jakson arvioinnit melkein kokonaan loppuun.

Illalla menin yhden kaverin kanssa Keskuspuistoon kävelylle. Olin ottanut meille eväitä, karjalanpiirakoita, keksejä ja pillimehut. Syötiin niitä penkillä hiekkatien varressa, kun näin tien mutkassa valkohäntäpeuran. Ja vielä toisenkin. Ne hyppelivät siroilla jaloillaan hiekkatien yli.

Aina harvoin kun sellaista tapahtuu, mä oon vilpittömän hämmästynyt. Kun näin ne ruskean ja harmaan sävyiseen metsään sulautuvat ääriviivat ja huomasin niiden liikkuvan, ja ajatus – tuolla on peura, tai kauris tai jotain – muotoutui mun päässä, henkäisin kuuluvasti. Haluaisin kokea sellaista vielä useammin.

keskiviikko

Mulla ei pitänyt olla mitään muuta ohjelmaa töiden jälkeen kuin se, että kävin uffilla ja ostin kahdet farkut. Oon tosi tyytyväinen siihen, että oon löytänyt pieneksi käyneiden housujen tilalle monet housut halvalla uffilta. Esimerkiksi nämä viimeksi ostamani farkut maksoivat yhteensä 6 euroa.

Kun olin mennyt kotiin ja käynyt sängylle makoilemaan, jotta saisin kerättyä voimia vaatekaapin siivoamiseen ja ruoan laittamiseen, kaveri pyysi mua puistokaljalle. En miettinyt enää yhtään mitään siivoamista.

Sanoin, että syön ensin ja voin sitten tulla. Laitoin uudet farkut jalkaan ja bombertakin päälle ja jätin kodin kaaoksen valtaan.

Menin sporalla Lintsin pysäkille ja kiipesin niille kallioille, joissa muut jo odottivat. En oo jostain syystä aiemmin istunut juuri siellä, niin korkealla. En tiedä millaista on kiivetä Kolille, mutta voisin kuvitella että lähes samanlaista. Keskityin kävellessäni siihen, etten liukastu nilkkureilla, kun harpoin ylöspäin, ja vilkuilin aina välillä sekä huipulle että oikealle, sinne missä Töölönlahti lepäsi puiden ja katujen keskellä.

Tuntui tosi hyvältä istua viltille, riisua kengät, juoda ipaa ja jutella ihmisten kanssa jotka tunsin ja joita en niin hyvin tuntenut. Kerroin että ollaan tyttöystävän kanssa viikon ajan kaukosuhteessa, ja että tuntui hyvältä saada vähän omaa aikaa. Siltä se vielä keskiviikkona tuntui.

Kun mentiin kaljojen jälkeen vielä hetkeksi Kalliossa asuvan kaverin luo, pyöräiltiin alepa-pyörillä Sturenkatua alas. Pyörätie oli täynnä sepeliä, ja mua hirvitti vähän, kun yritin ohjata pyörää kovassa vauhdissa ja kuunnella samalla vieressä pyöräilevän kaverin juttua.

Kun käveltiin pyöräasemalta sisälle, mä katsoin itseäni ikkunoiden heijastuksista ja ajattelin että mun asu näyttää hyvältä. Tuntui kuumalta ja kevyeltä. Kesä ja sen lupaukset olivat jo läsnä siinä illassa: ei haitannut että seuraavana päivänä oli töitä, kunhan lähtisin ennen kymmentä nukkumaan, ja Kalliosta voisin pyöräillä kotiin nopeasti.

Niin mä teinkin, kun vihdoin lähdin. Viiletin Hesaria alas ja hyräilin, niin kuin mulla on tapana, kun oon myöhäisellä kotimatkalla. Sellaisesta vapaudesta en haluaisi vielä pitkään aikaan luopua.

torstai

Torstain työpäivä oli tehokas ja vauhdikas. Pidin kolme oppituntia, enkä ehtinyt niiden välissä tehdä muuta kuin syödä lounasta ja juoda vähän kahvia. Onneksi oon ehtinyt tässä jaksossa suunnitella tunnit hyvin, eikä sitä tarvitse tehdä kiireessä vasta samana aamuna.

Illalla pyöräilin Töölöön ja tapasin kirjastolla yhden ystävän, jonka kanssa käveltiin merenrantaa pitkin Hietsuun päin. Teki mieli vain puhua kesäsuunnitelmista ja syödä jätskiä ja kuljeskella ympäriinsä. Musta tuntuu että aistin jo niin vahvasti puolentoista kuukauden päästä odottavan aikatauluttoman arjen, että kokopäivätyö melkein unohtuu välillä.

Oon vähän stressannut syksyn työkuvioista ja siitä, miten kesän toimeentulo järjestyy, mutta en jaksa murehtia niitä asioita. Kesästä tulee joka tapauksessa luultavasti tosi kiva.

perjantai

Pidin töissä yhden oppitunnin, söin lounasta ja menin katsomaan wanhojen tansseja. Niitä siirrettiin helmikuusta huhtikuulle. Onneksi kakkoset pääsivät nyt vihdoin tanssimaan.

Oli hauskaa katsella tanssimista ja kauniiden pukujen pyörähtelyä. Wanhojen tanssit ovat tosi kiinnostava tapahtuma, niihin liittyy niin monia kontrasteja: upeat asut ja kampaukset ja arkinen liikkasali, nuoret ihmiset jotka näyttävät ryhdikkäämmiltä ja itsetietoisemmilta kuin tavallisesti, mutta kuitenkin niin nuorilta, ja suuret, latautuneet odotukset päivälle, joka on hetkessä ohi.

Mulla ainakin oli lukiolaisena valtavan isoja wanhojen tansseihin liittyviä haaveita, joihin verrattuna itse tanssiaispäivä oli aikamoinen lässähdys. Kaikki meni ihan hyvin, mutta musta tuntui epävarmalta, en tykännyt mun parista, jatkoilla oli pitkäveteistä enkä edes saanut baarista alkoholia koska en ollut täyttänyt kahdeksaatoista vielä.

Muutama vuosi myöhemmin, opiskeluaikoina, osallistuin moniin paljon hienompiin juhliin (kolmen ruokalajin illallisia, univormuja, pitkiä pöytiä, tarjoilijoita, tanssiaisia ja iltapukuja), ja sain laittautua ja nauttia juhlallisesta elämästä melkein kyllästymiseen asti. Haluaisin kyllä joskus Linnan juhliin, mutta wanhoihin liittyvät pettymykset eivät harmita enää yhtään.

lauantai

Viikonloppu oli ihana! Osallistuin lauantaina ja sunnuntaina etänä kirjoituskurssille, jossa käsiteltiin dialogin kirjoittamista, se oli kiinnostavaa ja mukavaa.

Lauantai-iltana me juhlittiin ystävyyden vuosipäivää kolmen kaverin kanssa. Kaksi vuotta sitten, ekana koronakeväänä me kokoonnuttiin juomaan skumppaa yhtenä kevätiltana viikko ennen vappua. Tunsin kaikki ne kolme ystävää jo ennen sitä iltaa, mutta siitä lähtien meistä tuli erottamattomia, alettiin hengata tosi paljon yhdessä.

Vietettiin siis toista vuosipäivää perinteisellä tavalla juomalla skumppaa merenrannalla, tällä kertaa Lapinlahdessa.

Iltaan sisältyi kaikenlaista: käytiin muun muassa ateljeebileissä, joissa yksi ystävistä esiintyi, palattiin kallioille ja avattiin seuraava pullo, hytistiin polvien päälle levitettyjen huivien alla, kun aurinko laski, ja mentiin metrolla Kallioon ja kaljalle.

Mun lempihetkiä sinä iltana oli kolme:

Se kun kuunneltiin soittoa ja laulua ateljeessa, ja ystävä omisti viimeisen biisin meille.

Se kun istuttiin kallionnotkelmassa, aurinko laski ja oli niin seesteistä, että oli helppo hengittää syvään.

Ja se kun mentiin baariin ja siellä oli ihan täyttä, ja mukava omistajamies järjesteli meille istumapaikat baarin takaosaan kaljatynnyreiden päälle.

Pyöräilin joskus pilkun jälkeen kotiin. Alepa-pyörä kiisi alamäet alas ja kohosi vaivattomasti ylämäet ylös.

sunnuntai

Seuraavana päivänä kirjoituskurssi jatkui klo 10. Heräsin puoli tuntia aiemmin, tein aamupalaa ja siistiydyin ja istuin koneen ääreen. Parin tunnin kuluttua tilasin Hesestä soijatortilla-aterian. Oon ollut nyt kolme kertaa näillä mun kaverin järjestämillä viikonloppukursseilla, ja joka kerta sunnuntaipäivä on noudattanut samaa kaavaa.

Pystyin kuitenkin tekemään kirjoitusharjoituksia ja kommentoimaan muiden tekstejä, ja pääsin taas fiktion kirjoittamisen makuun. Pyrin nyt siihen, että ehtisin kirjoittaa mun romaanikässäriä hyvin piankin eteenpäin.

Kun kurssi loppui ja suljin läppärin iltapäivällä, nukuin muistaakseni päikkärit ja pakkasin sen jälkeen koneen reppuun ja matkustin Kamppiin. Tyttöystävä oli tulossa reissusta kotiin ja halusin mennä sitä vastaan. Ennen sitä menin tunniksi kahvilaan kirjoittamaan.

Istuin siis sunnuntai-iltana klo 19-20 Kampin Picnicissä, joka oli ainakin siihen aikaan vuorokaudesta kaoottinen ja sotkuinen paikka. Vauvat huusivat viereisessä pöydässä, joku puhui pitkää puhelua ja hetken kuluttua mun lähettyville istui mies, joka joi vain vettä ja selitti jotain itsekseen sulkemisaikaan asti.

Mun oli luonnollisesti aika vaikea keskittyä, mutta sain kuitenkin aloitettua tämän postauksen kirjoittamisen. Join smoothieta, söin vegepatonkia ja odotin, että kello tulisi tasan.

Viittä vaille laitoin kamat laukkuun ja kuljin liukuportaita pitkin bussiterminaaliin. Kun olin löytänyt oikean laiturin, ovet avautuivat ja hetken kuluttua tyttöystävä astui liukuovien takaa mun luokse.

Halattiin pitkään, ihan niin kuin viikon alussakin.

Käytiin kaupassa, mentiin bussilla kotiin, syötiin iltapalaa, ja mä luin meille ääneen iltasatukirjaa (Audrey Niffeneggerin Aikamatkustajan vaimoa) ennen nukkumaanmenoa.

Tämä viikko, mä ajattelin ennen kuin nukahdin, oli ihana, lähes täydellinen viikko. Se johtui varmaan siitä, että tapasin joka päivä ihmisiä, joista tykkään.

Onneksi oon löytänyt kaikki nää ihmiset, onneksi heitä on niin monia ja onneksi niistä aiemmista, epävarmoista vuosista on versonut jotain näin kaunista.

// INSTAGRAM //