Joulu ahdistaa
Luulin että tää mun syysahdistus olisi jäänyt marraskuuhun, mutta sepä seurasikin mua myös joulukuulle. On ollut vaikea jaksaa tehdä mitään muuta kuin töitä, ja tän postauksenkin kirjoittaminen tuntuu vähän raskaalta.
Joulu on musta ihana, valoa tuova juhla, joka antaa kaivatun lepotauon pimeän kuukauden keskelle. Yleensä aloitan fiilistelyn jo pari kuukautta aiemmin kuuntelemalla jotain jouluista (esim. Aino Vennan joululevyä), ottamalla valosarjat esille ja juomalla glögiä. Tykkään suunnitella joulun illallisruokia ja lukea lomalla ison kasan kirjoja. Vaikka tähän kuukauteen liittyy hirveää kulutushysteriaa, pohjimmiltaan joulu sisältää musta silti kauniita, hyväntekemistä ja perheen ja ystävien tärkeyttä koskevia arvoja.
Kaikesta tästä huolimatta mulla ei ole nyt joulumieltä yhtään. Varmaan se johtuu osittain vain tästä hieman ankeasta viikosta, mutta en ole varma, saavutanko oikeanlaista tunnetta kolmen viikon kuluessa. Jouluahdistusta aiheuttavat monet asiat.
Ensinnäkin pitäisi ostaa jotain lahjoja, mutta en tiedä milloin mulla olisi energiaa miettiä niitä tarkemmin. Ei niitä lahjojensaajia edes ole montaa, ja ollaan sovittu mun perheen kanssa, että annetaan toisillemme lähinnä aineettomia lahjoja, mutta juuri nyt mulla ei ole ideoita mihinkään hankintoihin.
Oon myös luvannut suunnitella ja suurimmaksi osaksi valmistaa joulupäivän ruoat, eli se ostoslista ja kauppakassitilauskin pitäisi jossain vaiheessa tehdä. Tämä homma ei kyllä stressaa mua niin paljon, koska ainakin voin sitten purkaa mahdollista ärsytystä sähkövatkaimen kanssa keittiössä.
Kaikkein eniten joulussa ahdistaa se yli kahden viikon loma. On tietysti kivaa, että voi rentoutua ja heittää arkihuolet pois, mutta oikeastaan mä en nyt haluaisi olla lomalla.
Kaikkein onnellisin oon tässä lyhyen elämäni aikana ollut silloin, kun oon ollut kokopäivätyössä, vaikka työ olisikin aiheuttanut mulle vähän paineita. Oon kuitenkin todennut, että mulle ei sovi mikään yksin tehtävä freelancer-työ (eikä varsinkaan täysi toimettomuus), vaan tarvitsen työpaikan, jonne mennä joka päivä ja kollegoita, joiden kanssa jutella.
Mun sosiaalisuuden tarve on niin jäätävän suuri, että tulen jo parin yksinolopäivän aikana hulluksi. Näen totta kai mun kavereita usein, mutta joululomalla monet ovat jossain perheensä kanssa, eikä yksi kahvittelu päivässä oikein riitä mulle. Ja mun perhe on ihana, mutta en jaksa hengata vantaalaisessa lähiössä muutamaa päivää enempää.
Voin vain kuvitella, miten synkältä joulunpyhät ja uusivuosi tuntuvat, jos ei ole ketään kenen kanssa niitä päiviä viettäisi. Tai en tiedä voinko edes kuvitella sellaista. Tiedostan että tää mun kokema ahdistus voi kuulostaa turhalta jonkun oikeasti yksinäisen ihmisen mielestä.
Yksinäisyyden tunteista pitää silti musta pystyä puhumaan, vaikka tilanteet olisivat erilaisia. Ainakin se että mä kirjoitin tän tekstin, auttoi jo hieman käsittelemään tätä asiaa.
Yksinolon ja ahdistuksen sietämisessä tuntuu musta kaikkein vaikeimmalta se, että tuntuu kuin olisi paitsi siinä hetkessä, myös yksinäisyyden kokemuksensa kanssa yksin. Siksi oon halunnut puhua näistä vaikeista fiiliksistä tänä syksynä, vaikka haluaisin keskittyä tässä blogissa iloisiin asioihin.
Toivon (ja uskon) kyllä, että keväällä on vähän helpompaa. Miltä joulunaika teistä tuntuu?
<3 Maria
// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //