Keskiviikon tunnemyrskyt
Kävin tänään katsomassa mun kaverin kuukauden ikäistä vauvaa, ja annoin sille lahjaksi kirjan, joka antoi mulle idean tähän postaukseen. Millainen minä? -kuvakirjassa käydään läpi erilaisia tunnetiloja ja sitä, miltä ne tuntuvat ja näyttävät.
Vauva harjoitteli hymyilyä mun sylissä, kitisi välillä vähän ja pikkuisen huusikin. Mun oma tunnekirjo ei ehkä ole juuri tänään ollut yhtä laaja, mutta olen kokenut monenlaisia olotiloja. Tässä joitakin poimintoja tänään, heinäkuisena keskiviikkona vallinneista tunteista:
Olin ihastunut: Kun silittelin vauvaa, joka oli ikäänsä nähden hyvin rauhallinen ja tyytyväinen kaikissa syleissä. Syötiin Kolmen kaverin vegaanista toscajätskiä ja rakastuin myös siihen. En ole huomannut, että Kolmella kaverilla on nykyään ainakin kahta vegejätskiä!
Olin vihainen: Kun luin tämän haastattelun, jossa kaksi suomalaista nuorta maailmanmatkaajaa kertoo, etteivät he aio tehdä mitään ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Vaikka tuntuisi siltä, että toivo on mennyttä, tämä on musta käsittämätön ja surullinen asenne. Miksi ilmastoteot ja ympäristön hyväksi toimiminen tuntuu joidenkin ihmisten mielestä uhraukselta? Miksi se, että ”matkustelu kuuluu identiteettiin” ajaa lentopäästöjen vähentämisen ohi?
Olin ärtynyt: Kun huomasin että meidän talossa on huomenna taas vesikatko, neljättä kertaa viikon sisällä. Onneksi asun lähellä kirjastoa ja voin mennä sinne vesihanojen ja ilmastoinnin äärelle heti aamulla.
Olin iloinen: Kun ajattelin tulevaa ja viikonloppua ja kaikkia hauskoja asioita, joita aioin silloin tehdä. Koska olin juhannuksena kipeä, me vietetään mun kaverin kanssa varjojuhannusta, johon kuuluu ainakin tanssimista ja viinin juomista jossain lähellä merta. Menen myös toisen kaverin luokse syömään illallista, josta en vielä tiedä muuta, kuin että se on jotain vietnamilaista ruokaa. (Mun kaverilla on vietnamilaiset sukujuuret ja se on tosi taitava kokki.)
Olin tylsistynyt: Kun selasin instagramia liian kauan ja tunsin, että elämä valuu mun kännykkää pitelevien sormien välistä hukkaan. Lähdin Kasvitieteelliseen hetkeksi rauhoittumaan ja kirjoittamaan ja olin heti paljon virkeämpi ja virittyneempi.
Olin haltioissani: Kun löysin mun vanhan tumblr-blogin ja skrollasin niitä kuvia, gifejä ja sitaatteja puolen tunnin ajan vain maanisesti eteenpäin. Haltioituminen ei ehkä ole aivan oikea sana kuvaamaan tunteita, joita koin kun muistin, millaista oli olla 17-vuotias ja selata tumblria iltaisin. Se melankolian, paidattomien poikien ja pussailugifien määrä sai mut hieman nolostumaan, mutta toisaalta se myös herätti mussa jotain sellaista, jota en ollut kokenut pitkään aikaan. Ajattelin kaikkia niitä haaveita ja säkenöiviä kuvitelmia, joita mulla silloin kuusi vuotta sitten oli, ja mietin miten voisin tässä hetkessä parhaiten palvella teini-ikäistä itseäni.
Olin tuskastunut: Kun kävelin kuumia katuja pitkin, mun jalat turposivat ja sandaalit alkoivat hangata kantapäistä. Tietyömaan kohdalla oli niin vahva viemärin haju, että se sai mut muistamaan pari päivää sitten kokemani ruokamyrkytyksen. Heräsin yöllä pahoinvointiin ja – anteeksi yksityiskohdista – valvoin pari tuntia oksentaen. Onneksi se tauti meni yön aikana ohi.
Olin innoissani: Kun ajattelin sitä, että lähden ensi viikolla muutamaksi päiväksi Pietariin. Mua vähän jännittää, miten me selvitään siellä mun kavereiden kanssa; löydentäänkö me esimerkiksi mitään kasvisruokaa mistään ja toimiiko mun pankkikortti siellä. Odotan kuitenkin matkaa koko ajan enemmän.
Olin onnellinen: Kun näin mun äidiksi tullutta kaveria pitkästä aikaa, kun söin illallista ja kuuntelin Kirjoittamisesta-podcastia, kun tein tätä postausta ja kuuntelin Iisaa, Sufjan Stevensiä ja Olavi Uusivirtaa. Kesä on korkeimmassa kohdassaan, kuumimmillaan ja kauneimmillaan, ja sitä täytyy nyt vetää itseensä mahdollisimman paljon.
<3 Maria
Voisit tykätä myös:
Synttärispesiaali: 23 elämäni tunteellisinta kokemusta
// Seuraa INSTAGRAMISSA / BLOGLOVINISSA //