Kirjoitusvirheet, joita äikänope ei tuomitse

Mun pääaine on kotimainen kirjallisuus ja oon tehnyt aika monenlaisia töitä, joista voisin joskus kertoilla enemmän, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että musta tulee äikänope.

Nyt kun oon alkanut puhua itsestäni opettajana, muiden ihmisten suhtautuminen muhun on vähän muuttunut. Aiemminkin multa on kysytty apua oppareiden kielenhuollossa tai yhdyssanojen kiemuroissa, mutta jotkut ovat tunnustaneet mulle miettivänsä, kiinnitänkö huomioita esim. heidän tekstareidensa kirjoitusvirheisiin. Tai korjaanko puhetta, jos joku sanoo Thaimaaseen eikä Thaimaahan.

On totta että mä huomaan kyllä oikeinkirjoituksen ongelmat aika tarkasti, sen verran paljon oon tehnyt oikolukuja ja tarkistanut koululaisten esseitä. Mä en kuitenkaan haluaisi tulla tunnetuksi ihmisenä, joka välittää enemmän siitä, onko jossain tekstissä rektiot kohdallaan kuin siitä, mitä tekstin kirjoittaja haluaa kertoa.

Äikän tunneilla tehdään muutenkin ihan älyttömästi muita asioita kuin harjoitellaan pilkkusääntöjä. Kun tärkeimmät oikeinkirjoitussäännöt hallitsee, niitä voi hyvin hieman soveltaa. Suurin osa säännöistä ja ohjeista on ihan loogisia ja tarkoitettu vain helpottamaan tekstin ymmärtämistä – jos viesti välittyy ja tekstiä on nautittavaa lukea, on ikävää nillittää jostain pienestä yksityiskohdasta.

Mitkä asiat siis ovat sellaisia, joiden kohdalla voi musta olla välillä suurpiirteinen?

1. pilkut

Kuulin kerran sellaisen vertauksen, että jos teksti on meri, pilkut ovat kuin aallonharjoja, jotka antavat sanoille rytmin. Eikö olekin kaunis ajatus!

Pilkkuja käytetään siksi, että ajatukset jäsentyisivät paremmin, kun pää- ja sivulauseet erottuvat toisistaan. Joskus pilkuilla erotettava osa jää kuitenkin niin lyhyeksi, että välimerkit voivat tehdä virkkeeseen turhan töyssyn. Pilkutus tai sen puuttuminen voi myös olla tehokeino, joka laittaa tekstin laukkaamaan ja kiihtymään ja saa lukijan melkein hengästyneeksi.

Pilkkuja kannattaa siis jaksaa käyttää, mutta joskus niitä voi hyvillä mielin jättää poiskin. Pienten, lähes mitättömän kokoisten merkkien määrällä ja sijoittelulla voi muuttaa tekstin sävyn täysin.

2. alkaa tekemään

Kun suomen kielen lautakunta muutama vuosi sitten ”hyväksyi” tämän verbimuodon, monet ilmoittivat tuohtuneina, että he aikovat kyllä jatkossakin ainoastaan alkaa tehdä. Tarkkuus itse käyttämäänsä kieltä kohtaan on kunnioitettavaa ja arvokasta, mutta jos kahden eri sanavalinnan välillä ei ole mitään sävy-, tyyli- tai merkityseroa, on musta turhaa pitää tiukasti kiinni vain toisen muodon käytöstä.

Toki kielitaju on herkkä ja henkilökohtainen asia, eikä kenenkään tarvitsee alkaa käyttämään sellaisia muotoja, jotka eivät kuulosta omaan korvaan soinnukkailta. (Sori, oli pakko!)

3. puhekielisyys

Kuten olette ehkä panneet merkille, mä en kirjoita täällä täysin kirjakielisesti. Voi olla, että mun käyttämä tyyli hakee vielä muotoaan ja siirryn tulevaisuudessa hieman toisenlaiseen kirjoitustapaan, mutta tällä hetkellä tämä tuntuu luontevimmalta.

Tärkeintä tietysti on, että mun tekstit olisivat mukavaa ja sujuvaa luettavaa, joten tästä asiasta saa antaa palautetta, jos se häiritsee.

4. neulalla pistetään ja ruokaa laitetaan

Monilla on muistoja joistain äikänopeista, jotka ovat kuulemma olleet hyvin tarkkoja esim. siitä, mitä verbejä käytetään minkäkin substantiivien kanssa. Kyllä mustakin kuulostaa huvittavalta, jos vaikka harjoitetaan haurautta, kuten eräs lukiolainen kerran kirjoitti, mutta jos merkityseroa ei synny, mikään ei mun mielestä estä yhdistämästä sanoja myös uudenlaisilla tavoilla.

Miksi muuten olisi sallittua käyttää kokkaamisen yhteydessä vain laittaa-verbiä, mutta jos puhutaan ihmisestä, edellisen verbin lisäksi voi käyttää myös panemista tai vaikka millaisia sanoja?

5. samppanjaa!

Viimeisenä lempiaiheeni, eli skumppa. Suomen kielen lautakunnan suosituksen mukaan suhuäänteitä ei pitäisi merkitä sh:lla mm. siksi, että suomen kielessä yhtä äännettä vastaa yleensä vain yksi kirjainmerkki. Mä en kuitenkaan tuomitsisi ihmistä, joka kirjoittaa shamppanjasta (eihän sellaiselle henkilölle voi olla vihainen).

Otetaan samalla kerralla esille myös toinen lempiravintoaineeni, eli pizza. Kielitoimiston sanakirjan mukaan rinnakkainen kirjoitusasu tälle sanalle on pitsa, joka on myös mun mielestä ihan kelpo muoto. Niinhän se lausutaankin.

* * *

Täytyy vielä lisätä, että kielenhuoltoasiat ovat tosi tekstilajisidonnaisia. Jos saisin oikeuden kirjoittaa lakeja, en ottaisi mitään erivapauksia, mutta esim. kaunokirjallisuuden tai somepäivitysten kohdalla saa musta temmeltää ihan rauhassa. Tärkeintä on olla tietoinen tekemistään valinnoista ja niiden vaikutuksista tekstin sujuvuuteen ja selkeyteen.

Oletteko samaa mieltä näistä oikeinkirjoitusjutuista?

Kuvissa on kirjoja, joiden kieli on musta erityisen kaunista ja nautinnollista.

Voisit tykätä myös näistä:

Kirjasuositus: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Ota varovasti viinaa ja muita väärin ymmärrettyjä lyriikoita

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *