Kukaan ei kertonut
Oon tällä hetkellä sellaisessa elämäntilanteessa, että tulevaisuus tuntuu epävarmemmalta kuin koskaan aiemmin.
Eihän mistään koskaan tiedä, mutta aikaisempina vuosina mulla on kuitenkin aina ollut jonkinlainen käsitys siitä, missä asun seuraavana syksynä, mitä teen arkipäivisin, kenen kanssa hengaan viikonloppuisin ja mistä saan rahaa. Nyt seison liikkuvan mantereen päällä, enkä tiedä mitä kohti olen ajautumassa.
Koko ajan on sellainen olo, että kukaan ei kertonut. Murrosiän vaikeuksista varoiteltiin jo ala-asteella ja itsenäistymisestä ja kotoa pois muuttamisestakin puhuttiin jotain. Kukaan ei kuitenkaan tajunnut mainita mulle, että se opiskelujen loppuminen voi sitten olla vähän vaikeaa aikaa, varaudu siihen että ahdistaa tosi paljon.
Okei, en usko siihen että etukäteen pelkääminen olisi auttanut yhtään, mutta mulla on silti vähän petetty olo. Miksi mä en tiennyt, että tämä ajanjakso olisi niin kamala?
Kaikista ei varmaan tunnu samalta, mutta tällaiselle epävarmuutta inhoavalle ihmiselle on puistattavaa ajatella lähitulevaisuutta, jossa ei näy mitään varmaa.
Tämän vuoden aikana pitäisi valmistua maisteriksi, mutta en tiedä milloin saan gradun valmiiksi ja ehdinkö tehdä loput tentit ennen kesää.
Koska maisteri-merkintää ei ole vielä ilmestynyt weboodiin (en ole vielä lähelläkään…), en voi hakea töitä syksyksi, koska niitä varten pitäisi olla pätevä.
En tiedä mitä töitä sitten tulee haettavaksi, kun mulla vihdoin on paperit ulkona, ja missä ihmeessä mä olen ensi vuonna. Alakoulussa, yläkoulussa, lukiossa, aikuisten kanssa, amiksessa? Helsingissä vai jossain muussa kaupungissa? Saanko koko vuodeksi paikan jostain, vai pitääkö juoksennella koulusta toiseen?
Viimeistään syksyllä täytyy myös muuttaa opiskelija-asunnosta pois. Tämä asia tuntuu musta kaikkein rasittavimmalta just nyt. Oon ollut niin onnellinen tässä pikkuyksiössä, että on surullista ajatella sitä, kun joudun pakkaamaan parisataa kirjaa, sängyn, pöydän ja tuolin ja siirtymään johonkin ihan muualle. Missä se tulevaisuuden koti on? Pääsenkö haluamalleni alueelle Töölön ja Meilahden suuntaan? Löydänkö sopivan hintaisen yksiön tai tarpeeksi kivoja kämppiksiä? Miten mä pääsen sieltä, missä sitten asunkaan, töihin sinne missä olen töissä?
Tiedän että kaikki nämä huolenaiheet ratkeavat jollain tavalla, ja kaikki menee ihan hyvin ja muita lohduttavia sanoja tähän, mutta on tosi hankalaa ottaa rennosti tässä nykyisessä elämässä, kun tiedän että kaikki menee uusiksi vuoden sisällä ja muutaman kuukauden päässä odottaa vain musta pilvi. Haluaisin tietää, että minne milloin missä kuinka.
Onneksi ihan kaikki ei sentään muutu.
Luulen että vuoden päästä käyn kahvilla ja viinillä samojen kavereiden kanssa kuin nytkin. Nähdään toisiamme nykyään enemmän kotona ja kahviloissa, eikä vain Ylioppilastalolla ja sitseillä, ja se on juuri oikea kehityssuunta.
Aion kirjoittaa ensi vuonnakin tätä blogia ja saada romaanikässärin pikkuhiljaa valmiiksi, ainakin ensimmäisen version. Onneksi meidän ainejärjestön palautepajassa voi käydä maisteritkin.
Ja onneksi unisportin jäsenyyttä voi jatkaa alumnina vielä pari vuotta opiskelijahinnalla, joten halvat sunnuntaijoogat eivät ihan heti lopu. Huh, jos mulla ei olisi rahaa astangaan ja yiniin, en kyllä tiedä miten selviäisin mistään.
Olin lauantaina taas niin kivoissa valmistujaisjuhlissa (ne sisälsivät esim. falafeleja, lauluesityksiä ja gt:itä), että mä aloin hiukan enemmän odottaa sitä, kun saisin itsekin kutsua itseäni FM:ksi ja pitää bileet. Yritän nyt vain keskittyä tähän viimeiseen opiskelukevääseen, käydä mahdollisimman monessa unarissa lounaalla, hipelöidä salaa päärakennuksen patsaiden kylkiä, nukkua ja kävellä paljon ja ottaa gradupäivinä kahvia termarissa mukaan Kaisaan.
Tavallaan jännittävää, kun ei tiedä millaista vuoden päästä on. Voi olla paskaa tai ihan kivaa tai ihanaa. Raportoin teille miten tässä käy!
<3 Maria