Kunpa kaikki olisi digitaalista
Yksi viime kevään turhauttavimmista hetkistä oli se, kun tein etätöitä kotona ja tajusin, että mun pitäisi opettamani kurssin päätteeksi tulostaa wilmasta kurssipäiväkirja, merkata siihen poissaolot ja arvosanat ja lähettää se koulun kansliaan. Mulla ei kuitenkaan ole tulostinta, eikä kirjastoonkaan päässyt silloin tekemään tätä asiaa.
Taistelin erilaisten pdf-ohjelmien kanssa kolme tuntia, kunnes jouduin nöyrtymään, soittamaan äidille ja pyytämään, että se tulostaisi mulle sen paperin ja toisi sen mulle Vantaalta Helsinkiin. Äiti matkusti tänne, mä täytin arvosanat lomakkeeseen, laitoin sen kirjekuoreen ja lähetin koululle. (Äiti oli onneksi tuonut myös kirjekuoren ja postimerkin, mulla ei olisi ollut niitäkään.)
Kun olin saanut tämän asian hoidettua, pääsin kesälomalle. Mua ärsytti kuitenkin vielä pitkään sen jälkeen se hirveä vaivannäkö. En vieläkään tajua, miksei sitä asiaa voinut tehdä digitaalisesti. Mulla on kaikki tuntisuunnitelmat wordissa ja onedrivessa, tehtävät teamsissä, arvosanat excelissä ja to do -lista kännykän muistiinpanoissa. Kun joku käskee mua tekemään jotain asioita papereiden ja kynien kanssa, mulle tulee epämiellyttävä ja väsynyt olo. En vaan jaksaisi sellaista yhtään.
Oon ollut monissa mun työpaikoissa kaikkein nuorin, ja se on osoittanut mulle sen, että kuulun sellaiseen sukupolveen, jolle digitaalisuus on itsestään selvää. Oon tottunut hoitamaan kaikki asiat kännykän ja googlen avulla, enkä menemään kirjastoon etsimään tietokirjoja erilaisista aiheista (kuten esim. mun äiti). En aina edes tajua, kuinka isosti mun ja vähän vanhemman sukupolven maailmat eroavat toisistaan.
Töissä oon huomannut esimerkiksi sen, että vaikka mun keski-ikäiset kollegat voivat olla todella skarppeja, kokeneita ja osaavia, monet heistä rakastavat tulostamista siinä määrin, että se on musta välillä hieman huvittavaa. Jotkut haluavat tulostaa ihan kaiken: kokeet, kirjoitelmat, tehtävämonisteet, jopa sähköpostit ja wilma-viestit. Mua hirvittää välillä se paperimäärä, joka näiden kaikkien asioiden tulostamiseen menee. Kyllä mäkin joskus skannaan kirjoista katkelmia monistenippuihin oppitunteja varten, mutta samalla kun seison tulostimen ääressä ja kääntelen kirjan sivuja, tunnen miten puita kaadetaan ja metsät menevät matalaksi.
Onneksi Suomi on tällainen digitaalisuuden luvattu maa, ja paperiteollisuus näyttää vähitellen korvautuvan erilaisilla digisovelluksilla. Mä oon yrittänyt vähentää omaa paperin kulutustani esim. ottamalla käyttöön e-laskut ja lukemalla kirjoja mieluummin sähköisinä kuin printtikirjoina.
Yksi helppo tapa vaikuttaa siihen, kuinka paljon paperipostia tulee kotiin, on se että ottaa käyttöön Suomi.fi/viestit.
Suomi.fi-sivusto on Digi- ja väestötietoviraston hallinnoima, ja sieltä löytyy paljon erilaista tietoa viranomaisasioista, esim. opiskeluun, työllistymiseen ja terveysasioihin liittyen. Oikeastaan sivustolla on kaikki, mitä tavallinen kansalainen voi haluta tietää esim. naimisiinmenosta, muuttamisesta tai eläkkeelle jäämisestä.
Nyt kun oon siirtymässä opiskelijasta työssäkäyväksi, mua kiinnostaa esimerkiksi sivuston tarjoama info työelämän säännöistä. Esimerkiksi hyvän työsopimuksen tunnusmerkit tai linkit sellaisten tahojen sivuille, jotka tarjoavat apua työsuhteen solmimiseen liittyvissä asioissa, kuulostavat siltä että niihin pitäisi tutustua enemmän. Tällä hetkellähän mä oon tilanteessa, jossa mulla ei edes ole kunnollista työsopimusta, joten voisin kyllä ottaa mun oikeuksista paremmin selvää.
Jotenkin kun tutkin mitä kaikkea Suomi.fi:stä löytyy, mä harhauduin myös parisuhdetta käsittelevään osioon. Tuolla oli esim. tosi yleistajuisesti ja kiinnostavasti kerrottu avioliiton solmimisesta ja mahdollisesta yhteisen sukunimen valinnasta. Mä en esimerkiksi tiennyt, että saman sukunimen puolison kanssa voi saada vaikka ei olisi naimisissa, jos on asunut vähintään viisi vuotta yhdessä.
Tiedon etsimisen lisäksi Suomi.fi:hin voi tunnistautua ja ottaa käyttöön sähköisen asionnin, jolloin viranomaisposti tulee suoraan sinne sivustolle. Siellä voi lähettää myös itse postia eri organisaatioille. Suomi.fi/viestejä käyttävät esim. monet kaupungit ja kunnat, käräjäoikeudet, poliisi ja verohallinto. Mä en ole onneksi syyllistynyt sellaisiin rikkomuksiin, että joutuisin asioimaan esim. tuomioistuinten kanssa, mutta verohallinnosta sen sijaan tulee mulle aika ajoin joitain viestejä.
Mä otin Suomi.fi/viestit käyttöön jo tämän vuoden alussa, ja se oli tosi helppoa. Kirjauduin vain pankkitunnuksilla sivustolle ja ilmoitin sinne mun yhteystiedot. Sen jälkeen oon saanut sähköpostiin ilmoituksen aina, kun mulle on tullut uusi viesti. Tähän mennessä viestit ovat koskeneet vain veroilmoituksia ja muuta sellaista. (Jännittävää!)
Huomasin äsken, että palvelusta on olemassa myös sovellus, joten latasin myös sen. Nyt kun tunnistauduin sovellukseen, pääsen siihen jatkossa pelkällä sormenjälkitunnistuksella. Kaikki on entistä helpompaa ja digitaalisempaa, eikä mun tarvitse koskeakaan paperikirjeisiin enää.
Ymmärrän että papereiden, kirjeiden ja tavallisten kirjojen maailmassa kasvaneiden ihmisten voi olla vaikea ottaa haltuun uusia digijuttuja, ja ne voivat aiheuttaa elämään sähläyksen tunnetta. Suomi.fi-viestit-palvelu on musta kuitenkin hyvä esimerkki siitä, miten teknologia voi helpottaa elämää ja tehdä siitä järjestelmällisemmän tuntuista.
Mun ei tarvitse miettiä, onkohan veroilmoitus kadonnut johonkin postin mustaan aukkoon tai pohtia, missä on se tärkeä paperi, joka tippui postiluukusta eteisen lattialle ja jota en löydä enää mistään. Suomi.fi:ssä kaikki viestit ovat järjestyksessä ja helposti saatavilla. Kielenhuoltofanina tykkään myös siitä, että sivusto on tosi selkeästi ja helppolukuisesti kirjoitettu, eikä sisällä mitään kiemuraista kapulakieltä.
Yksittäisille ihmisille viranomaispostin määrä on yleensä melko vähäistä, ja ainakin mulle tulee Suomi.fi:hin vain muutama viesti vuodessa. Kun taas miettii, miten paljon paperia ja muita resursseja tarvitaan siihen, että kaikkien suomalaisten kaikki viranomaiskirjeet kirjoitetaan, tulostetaan, laitetaan kirjekuoreen ja lähetetään kotiin, tulee nopeasti huimaava olo, kun ajattelee kaikkia niitä paperivuoria.
Myös viranomaisia helpottaisi se, jos mahdollisimman moni siirtyisi digitaalisuuden aikakaudelle, eikä paperikirjeiden postittamiseen tarvitsisi käyttää aikaa ja rahaa. Kannustan nyt siis kaikkia menemään osoitteeseen suomi.fi ja ottamaan sähköisen asioinnin käyttöön. Se onnistuu helposti niin, että tunnistaudut pankkitunnuksilla, etsit Viestit-kohdasta asetukset, ja klikkaat sieltä paperipostin sijaan sähköisen asioinnin. Sieltä voi myös valita, millä kielellä (suomi, ruotsi, englanti) viestejä haluaa vastaanottaa, ja mihin sähköpostiin ilmoitukset niistä tulevat. Suosittelen myös sitä kännykkäsovellusta, sitä on vielä helpompi käyttää.
Kevään koronatilanteen ja etäopetuksen jälkeen mun työpaikassa huomattiin, että yllättävän monet asiat voi tosiaan hoitaa sähköisesti. Sama huomio on varmasti tehty nyt monessa muussakin firmassa. Oman elämän digiloikkaa ei tarvitse toteuttaa heti kaikissa asioissa, mutta sitä voi alkaa tehdä vähitellen, yksi asia kerrallaan.
Syksyn ekassa kokouksessa mun töissä sovittiin, että sitä paperia jonka kanssa tuskailin keväällä, ei tarvitse enää toimittaa paperisena. Jotkut mun kollegoista kysyivät, saako sen silti tulostaa ja täyttää kuulakärkikynällä, mutta mä huokaisin helpotuksesta. Mun ei enää ole pakko säilöä tärkeitä papereita kansioihin, jotka vievät tilaa kotona. Mun unelma digitaalisesta maailmasta näyttää olevan koko ajan lähempänä.
Tässä vielä linkki suomi.fi-viestit-palveluun, tunnistautukaa sinne ja tehkää arjesta yksinkertaisempaa. <3
Kuvat: elämäni ennen sähköistä asiointia – ja sen jälkeen.