Matkapäiväkirja Berliinistä, osa 1
Tämän blogin olemassaolon aikana en ole kirjoittanut juuri mitään matkaraportteja. Viime vuosina oon matkaillut äärimmäisen vähän, lähinnä Tallinnassa hakemassa viinaa opiskelubileitä varten ja Etelä-Suomen tutuissa ja turvallisissa paikoissa, kuten Hangossa tai Itä-Helsingissä. Ja kerran Pietarissa, mutta sielläkin hyvin lyhyesti. Ennen tätä edellistä matkaa lensin viimeksi vuonna 2015. Kuulostan siis näkökulmasta riippuen joko ahdasmieliseltä juntilta tai trendikkäästi lentolakkoilevalta helsinkiläiseltä.
Joululomalla olin kuitenkin pitkästä, pitkästä aikaa kunnon ulkomaanmatkalla: neljä päivää Berliinissä. Olin siellä myös silloin vuonna 2015, ja oon halunnut koko ajan päästä takaisin. Mentiin sinne mun kaverin kanssa, jota voisin kutsua tässä postauksessa L:ksi, koska periaatteideni mukaan en puhu blogissa muista ihmisistä koko nimillä.
Nyt ehdin vihdoin kirjoittaa perusteellisen matkapäiväkirjan tästä reissusta. L. oli meidän matkalla se, joka hoiti kartanlukemisen (mun mobiilinetti ei jostain syystä toiminut Berliinissä ollenkaan), joten en osaa sanoa kaikkien meidän vierailemien paikkojen nimiä ihan täsmällisesti… Tämä raportti tuleekin olemaan enemmän fiilistelyä ja hämmästelyä kuin mikään tarkka matkaopas.
keskiviikko 5.1.
Matka alkoi mun joululoman vikalla viikolla lentokenttäbussista ja aamulennolta. Mentiin L:n kanssa eri teitä lentokentälle ja mä haahuilin siellä epävarmana ja väsyneenä. Silloin kun lensin viimeksi, ei ollut mitään itsepalvelu -check iniä tai bag droppia.
Reissun yläpuolella leijui pahaenteisiä merkkejä, sillä ensinnäkin meidän molempien tuttavat, jotka asuvat Berliinissä, olivat saaneet koronan eivätkä voineet tavata meitä alkuperäisten suunnitelmien mukaan, ja toiseksi meidän edellisillan lento oli peruttu. Onneksi päästiin heti seuraavalle aamulennolle.
Tavattiin L:n kanssa porttien toisella puolella lentokenttäkahvilassa, jossa mä söin 17 euron hyvitysvoucherilla ostamaani aamupalaa. L. kertoi nukkuneensa tosi levottomasti ja heränneensä paha maku suussa, ”sellanen ruohosipulinmaku, tiedätsä”. Mäkin olin uupunut ja vähän hermostunut, mutta kun hetken kuluttua päästiin lähtöportille ja koneeseen ja lentokone alkoi rullata kiitorataa kohti, mä kohottauduin istumaan, niin että näin kunnolla ikkunasta ulos ja tunsin innostuksen valtaavan mut.
Lentokenttä oli pimeä aavikko, jossa oli tasaisissa riveissä eri värisiä valoja ja lentoemännät näyttivät harjoittavan jotain ikiaikaista rituaalia kun ne seisoivat koneen keskikäytävällä ja liikuttivat hitaasti käsiään osoittaen hätäuloskäyntejä samalla kun taustalla soi rauhallinen musiikki. Kun kone kääntyi 45 asteen kulmaan ja irtaantui maasta, ajattelin että lentäminen on aina yhtä käsittämätöntä, se vaatii luottamusta tieteeseen ja kykyä sopeuttaa oma ajan- ja nopeudentajunsa epäinhimilliseen mittakaavaan.
Parin tunnin päästä me oltiin perillä. Mentiin ensin meidän Alexanderplatzin vieressä sijaitsevaan hotelliin ja sen jälkeen kierreltiin ympäriinsä koko päivä.
Olin toivonut matkalta eniten sitä, että voitaisiin vaan istua kahviloissa ja hengailla rauhassa. Alettiin toteuttaa tätä suunnitelmaa ekana päivänä käymällä kolmessa eri kahvilassa. Onneksi Berliinissä on hyvää kahvia ja erittäin hyvää kasvisruokaa.
Kahvilakierroksen lomassa me kuljeskeltiin ympäriinsä ja käytiin ostamassa museosaarelta eli Museumsinselistä seuraavaksi päiväksi museoliput. Osuttiin myös kuljeskelumme aikana Berlin Wall -museoon ja mentiin käymään siellä. Se oli tosi kiinnostavaa. Museo ei ollut kovin iso, mutta sisälsi hurjasti tietoa muurin historiasta, ja siellä oli myös torni ja näköalatasanne, josta pystyi katsomaan tien toisella puolella olevaa muurin pätkää ja ”kuoleman vyöhykettä”.
Myöhemmin illalla syötiin ihanaa tofucurrya, käytiin ostamassa kasvonaamioita ja kaljaa ja juotiin iltakaljat hotellilla.
torstai 6.1.
Seuraavana aamuna syötiin ensin hotelliaamupala, joka oli vähän masentava kahvikonekahveineen. Hotelliaamiaiset ovat kyllä musta harvoin kovin hyviä, ja jälkeenpäin ajateltuna olisi voinut olla parempi vaihtoehto syödä aamiaista jossain kahviloissa.
Aamupäivällä me mentiin U-Bahnilla puistoon, joka oli jossain länsipuolella, mutta en muista enää sen nimeä… Tavattiin siellä L:n tuttava (toinen henkilö kuin se jonka aiemmin mainitsin, tällä tyypillä ei ollut koronaa) ja käveltiin puiston ympäri kahvien kanssa. Tuntui keväältä, auringossa tuli niin kuuma että piti avata takkia, ja mun silmät alkoivat vuotaa siinä kirkkaudessa. Ihastelin leikkipuistoa, joka näytti tosi orgaaniselta ja epäsäännöllisen muotoiselta ja metsikköä, joka oli kasvanut vanhojen junaraiteiden päälle.
Luin jonkin aikaa Woolfin Omaa huonetta yksin aurinkoisella penkillä. Lapsia pyöräili mun ohi, keski-iän ylittäneet ihmiset pelasivat petankkia mun takana ja mä tunsin olevani itsenäinen ja cool.
Iltapäivällä palattiin museosaarelle, syötiin sudennälkäisinä voileivät Pergamon-museon edustalla ja mentiin ensin katsomaan näyttelyä, jossa oli ikivanhoja, antiikin Kreikasta ja Roomasta ja Babylonista ryöstettyjä kalleuksia. Näyttelyssä oli esimerkiksi valtavat tiilimosaiikkiseinät ja kymmenmetrinen palatsin julkisivu.
Oltiin aluksi epäileväisiä siitä, olivatko ne kalleudet oikeasti aitoja, mutta ilmeisesti olivat. Ainakin joku irakilainen mies kommentoi mun instastooriin, jossa esittelin museokuvia, että ”these are from my hometown in Iraq, they are stolen”.
Mä olin tosi vaikuttunut kaikesta, sekä massiivisista patsaista ja julkisivuista että eurooppalaisten röyhkeästä tavasta ryöstää kaikki maailman aarteet omiin museoihinsa.
Illalla me syötiin ensin falafelia ja vegaanisia tiramisudonitseja, ja mentiin vähän myöhemmin syömään vietnamilaiseen kasvisravintolaan, jossa mä söin tajuttoman hyvää seitanankkaa. Sen jälkeen löydettiin jonkin aikaa harhailtuamme yksi auki oleva baari, johon pääsi ilman kolmea rokotusta tai koronatestiä.
L:n tuttava oli tullut meidän kanssa illalliselle ja baariin ja me juteltiin englanniksi koko ilta. Se oli kivaa mutta myös väsyttävää, ihan vain siksi että musta tuntuu aina epävarmalta kun joudun puhumaan jotain muuta kieltä kuin suomea. On kaksi asiaa, joita tavallaan osaan tehdä, mutta joissa en koskaan ole tullut sujuvaksi: autolla ajaminen ja englannin puhuminen.
Välillä musta tuntui typerältä unohtaa yksinkertaisia sanoja ja selittää asioita sillä tavalla, etten ollut varma ymmärsikö kukaan mitään. Se ei kyllä varmaan ollut muiden ihmisten saama vaikutelma musta, siltä se vain tuntui.
Kun me lähdettiin baarista, kuljettiin metroasemalle siltaa pitkin, jossa nukkui kodittomia ihmisiä patjoilla. Yhdellä oli miesnuttura ja tuuhea parta, sen olisi voinut siirtää sieltä sillalta suoraan johonkin Kallioon baristaksi tai dj:ksi. (Toivon että tämä ei kuulosta epäkunnioittavalta. Oikeasti olin aina surullinen kun näin niitä telttoja ja makuupusseja siltojen alla.)
* * *
Kun tultiin takaisin hotellille, me huomattiin että meidän vaatteet haisee ihan röökiltä, koska siellä baarissa sai tupakoida sisällä. Se tuntui ihan paluulta jonnekin 2000-luvun alkuun, tosin silloin en vielä itse käynyt baareissa…
Nyt lopetan tämän selostuksen tähän, jotta postauksesta ei tulisi liian pitkää, ja jatkan seuraavassa postauksessa. Se ilmestyy pian!