Miksi halusin mun seinälle sateenkaaren? – Ja muita ajatuksia julisteista
Kuulostaa ehkä uskomattomalta, mutta vasta viime syksystä lähtien, kun muutin tänne Meikkuun Krunasta, oon ekaa kertaa elämässäni todella sisustanut. Lapsena mulla ei koskaan ollut omaa huonetta, eikä muutenkaan oikeastaan yhtään sananvaltaa siihen, millaisten esineiden kanssa elin. Kun muutin kotoa ensin soluasuntoon Kumpulaan ja sen jälkeen pikkuyksiöön Kruununhakaan, menin vain vanhempien kanssa ikeaan ja valitsin jonkun sängyn ja pöydän. En miettinyt sen kummemmin mitään muuta, kuin että miten saisin kaikki tavarat mahtumaan 15:een neliöön.
Nyt, 25-vuotiaana, mulla on vihdoin vähän enemmän neliöitä (yhtä paljon kuin elinvuosiakin) ja rahaa (ei paljon, mutta tarpeeksi), jotta voin tehdä harkittuja ratkaisuja sisustuksessa. En voinut vielä hankkia hakolan sohvaa tai artekin tuoleja, mutta tässä vaiheessa esimerkiksi sohvan olemassaolo ylipäätään on jo merkittävän ihanaa.
Voisin esitellä huonekaluja ja mun uutta, jättimäistä kokovartalopeiliä tarkemmin jossain toisessa postauksessa, kun tulee aurinkoinen päivä ja saan siivottua täältä pizzalaatikot ja viinipullot nurkista pois. Nyt esittelen kuitenkin mun julisteet, jotka oon äskettäin saanut laitettua seinälle, ja kerron vähän tarinoita niiden kuvien takaa.
Maria
Kun Ateneumissa oli vuosi sitten Helene Schjerfbeckin näyttely, iskin silmäni tähän maalaukseen. Ajattelin että tästä jos jostain mä haluaisin julisteen, koska samastuin maalaukseen lukevaan naiseen, ja kaiken lisäksi teoksella on sama nimi kuin mulla. Teoksen ja ilmeisesti myös lukevan naisen nimi Maria on maalattu kultaisin kirjaimin myös maalauksen oikeaan yläreunaan. Oon yrittänyt ottaa selvää, ketä maalaus kuvaa, mutta en ole löytänyt tietoa mistään. Ehkä Schjerfbeckin ystävää Maria Wiikiä? Jos joku teistä tietää tästä tarkemmin, kertokaa.
Aino
Mun kaikkien aikojen lempimaalaus on Gallen-Kallelan Aino-triptyykki, ja mulla oli pitkään kuva siitä seinälläni sekä julisteena että postikorttina. Tykkään teoksesta monesta syystä. Ensinnäkin muhun vetoaa se taru omapäisestä Ainosta, joka mieluummin jatkoi elämäänsä vedenneitojen seurassa kuin suostui vaimoksi vanhalle Väinämöiselle. Vaikka Väinämöistä voisi pitää Kalevalan päähenkilönä, Aino-triptyykissä Aino on pääosassa, ja Väinämöinen näyttää vain höpsähtäneeltä ja iäkkäältä ukolta.
Lisäksi kansallisromanttinen järvimaisema on tosi kaunis. En tosin tiedä mitä ajattelen siitä, että Gallen-Kallela koki tarpeelliseksi kuvata Ainon teoksessa alasti useammin kuin vaatteet päällä. Kun olin katsellut maalausta kahdessa eri koossa vuosikausia mun seinällä, musta alkoi tuntua etten halua nähdä sitä hetkeen, en varsinkaan niitä Väinämöisen hapuilevia käsiä Ainon alastomien kylkien yllä. Jokin kaipaus teokseen kuitenkin jäi, koska äskettäin löysin tämän julisteen rullattuna jostain sängyn alta ja mietin, mitä tekisin sille. Ei tehnyt mieli laittaa sitä kokonaan pois.
Kun äiti oli mun luona päällystämässä mun vaatekaapin hyllyjä lahjapaperilla, keksin että voisin leikata julisteesta irti sen osan, josta tykkään eniten, eli sen jossa Aino istuu kivellä järven rannassa. Vedenneidot houkuttelevat siinä Ainoa kaislikon keskeltä. Aino on luiskahtamaisillaan veteen, muutoksen kynnyksellä, varpaat koskettavat jo veden pintaa.
Se loppuosa julisteesta päätyi mun vaatekaapin hyllyn päällysteeksi.
Persikat
Jos Aino on mun lempimaalaus, persikat taas ovat mun lempihedelmiä. Persikat ja viikunat. Molemmissa on jotain eroottista, siksi mä varmaan niistä tykkään. Harvoilla hedelmillä on muhun samanlainen vaikutus kuin persikoilla: niitä tekee mieli silittää, ja toisaalta tekee myös mieli iskeä hampaat kiinni siihen hedelmälihaan ja antaa mehun valua suupielistä solisluille ja siitä alas.
Halusin että mun keittiössä olisi jotain aurinkoista silloinkin, kun valo ei heittäydy seinälle viereisten talojen välistä, joten tämä juliste oli hyvä valinta myös sen takia. Kuva muistuttaa siitä, että aina tulee aika, jolloin voi ostaa persikoita ja syödä niitä suoraan paperipussista. Ja pyyhkiä sitä mehua ympäriinsä koko keholle.
Portaikko
Ajattelin että sängyn yläpuolella alkovissa olisi kiva olla pari julistetta, ja tämä oikeanpuolimmainen on toinen niistä. Mulle tulee valoisista portaikosta jotenkin hyvä olo. Kirjoitin mun ig-kuvan yhteyteen viime viikolla näin: ”Haluisin että elämä tuntuisi mahdollisimman usein tältä: että on selkeät askelmat, ja kulkee eteenpäin vähän häikäistyneenä valosta.”
Kuvassa oli yksi mun lempiportaikoista (kyllä, mulla on myös sellainen), joka sijaitsee Taka-Töölössä. Välillä kun tuntuu siltä, ettei oikein tiedä mitä elämällään tekee, portaiden käveleminen on mukavan yksinkertaista ja selkeää. Ne kuljettavat aina jonnekin, niitä on helppo kiivetä. Julisteen portaikkokuvassa on selvästi ylöspäin suuntautuvaa liikettä, voin kuvitella itseni astelemassa niitä rappuja pitkin kohti tuntematonta, kohti valoa, kohti huippuja.
Sateenkaari
Tämän julisteen etsimiseen käytin itse asiassa aika monta kuukautta. Mulla on jo alkusyksystä asti ollut sellainen vahva tunne, että haluaisin kotiin sateenkaarijulisteen. Googletin erilaisia vaihtoehtoja, mutta en heti löytänyt mitään mieleistä. Halusin juuri tällaisen kuvan, jossa olisi mahdollisimman luonnollisen näköinen sateenkaari, mutta suurin osa rainbow-sanan sisältävistä julisteista oli liian graafisia tai epäluonnollisen värisiä.
Sateenkaari edustaa mulle monia toiveikkaita asioita. Vedenpaisumuksen jälkeinen merkki taivaalla teki muhun vaikutuksen joskus lapsena, kun mulle luettiin sitä raamatun tarinaa. En kyllä ajattele Noan arkkia katsoessani tätä kuvaa, mutta koen aina sateenkaaren nähdessäni jonkinlaista ihmetystä.
Viime kesänä me mentiin parin kaverin kanssa Sompikselle uimaan, ja nähtiin mieletön sateenkaari, joka ulottui Korkeasaarelta Skattalle. Se tuntui sen kesän, ystävyyden ja vapauden sinetiltä, olin tosi onnellinen silloin.
Sateenkaaren värit liittyvät tietysti myös Prideen ja seksuaalisuuteen liittyvään vapauteen. Sekin tuntuu tärkeältä. On ihanaa elää tällaisessa ajassa ja paikassa, jossa itseään ei tarvitse kahlita esim. uskonnollisten normien sisäpuolelle. Tykkään siitä, että se vedenpaisumustarinan symboli on siirtynyt merkitsemään myös tätä asiaa.
Kaikki edelliset merkitykset ovat olennaisia, mutta tähän kuvaan liittyy myös henkilökohtainen merkitys. Kerran juteltiin yhden tyypin kanssa muraaleista, ja mä sanoin, että haluaisin maalata mun sängyn yläpuolelle jotain.
”Sun pitäis laittaa sateenkaari sun seinälle. Niin sit joka aamu kun sä heräisit, sä muistaisit että sä oot ite se aarre”, keskustelukumppanini vastasi.
Se oli vähän cheesyä, mutta kuitenkin niin kauniisti sanottu, että sen jälkeen mun sateenkaaripakkomielle voimistui entisestään. On todellakin taivaallista herätä aamulla alkovista ja nähdä ensimmäisenä ne haaleat värit sinisestä vihreän ja keltaisen kautta punaiseen.
Jos jatkaisi sen katkaistun kaaren piirtämistä, se johtaisi juuri siihen, missä mun pää lepää. Ei tarvitse lähteä jahtaamaan kalleuksia mistään kaukaa, voi vain kurkotella seinästä seinään siellä alkovissa, kääntää ehkä kylkeä vielä hetkeksi, ja nousta jossain vaiheessa ylös, mennä keittiöön persikoiden alle kiertämään mutteripannun osia yhteen.
* * *
Oon hankkinut kaksi ensimmäistä julistetta Ateneumin nettikaupasta, kolme seuraavaa Deseniolta.