Millaista on asua 15 neliön yksiössä?
Olen seurannut hieman huvittuneena keskustelua, jota on tänä vuonna käyty pienten asuntojen ympärillä. Pääkaupunkiseudulle rakennetaan miniyksiöitä vastaamaan pienten asuntojen pulaan, mutta näitä kompakteja ja hyvin suunniteltuja asuntoja on kritisoitu ja hämmästelty. Miten kukaan pystyy asumaan alle 30 neliössä? Mahtuuko sinne mitään muuta kuin sänky ja jääkaappi? Ovatko pikkuruiset asunnot edes inhimillisiä?
Olen nyt asunut lähes kolme vuotta 15 neliön opiskelija-asunnossa, joka on yksiö, eli kaikki mitä omistan, mahtuu näiden seinien sisään. Ei ole yhteisiä tiloja, ei minkäänlaista varastoa, ei edes kovin paljon kaappitilaa. Tästä kaikesta huolimatta olen täällä tosi onnellinen, enkä juuri nyt kaipaa yhtään enempää tilaa. Kuinka mä täällä kanakopissa selviän? Esimerkiksi näiden juttujen ansiosta:
1. En ole koskaan omistanut paljoa
Lapsuudenkodissani mulla ei ollut omaa huonetta, ja kun muutin sieltä pois, ensimmäinen oma kotini oli 12 neliön soluhuone. Sen jälkeen koin sosiaalisen nousun ja siirryin kolme neliötä isompaan asuntoon lähemmäs keskustaa. Kaikkien näiden pikkuasuntojen takia olen konmarittanut jo ennen kuin se oli mikään juttu. Olosuhteet ovat oikeastaan aina elämässäni olleet sellaiset, että jos olen halunnut ostaa jonkin tavaran, jostain muusta on pitänyt hankkiutua eroon, koska muuten asuntoni näyttäisi pian himohamstraajan kodilta. On mullakin tietysti nurkissa kaikkea turhaa, jonka olemassaoloa en edes muista, mutta joka tapauksessa tulen tällä tavaramäärällä oikein hyvin toimeen.
2. Kotini on laajempi kuin asuntoni
Asuinalue on mulle oikeastaan tärkeämpi juttu kuin se, millainen asuntoni on. Tämä alue tuntuu mulle enemmän kodilta kuin mikään, missä olen aiemmin asunut. Kotini rajat eivät siis pääty seiniin, vaan merenrantaan, tiettyihin katuihin ja puistoihin. Pääsen täältä helposti kaikkialle ympäri tätä kaupunkia, Suomea ja oikeastaan koko maailmaa. Kaikki mitä tarvitsen – yliopisto, kahvilat, meri, liikuntapaikat, museot, sporakiskot, S-market – on ihan lähellä. Vaikka yksiööni ei mahdu kovin montaa ihmistä kerralla, voin tavata kavereita esim. alakerran kahvilassa tai läheisissä puistoissa. Tuntuisi ikävältä asua jossain kauempana, missä asuntoni olisi ehkä vähän isompi, mutta sen ympärillä ei olisi samanlaista elämää mitä täällä on.
3. Mulla on niin pieni vuokra, että sitä on ilo maksaa
Jos en olisi saanut tätä asuntoa, asuisin varmaan joka tapauksessa jossain toisessa opiskelijahintaisessa asunnossa. Tässä elämänvaiheessa laitan asumisen hinnan asumismukavuuden edelle, koska haluan säästää omaa asuntoa varten. Tuntuisi hullulta asua vähän leveämmin, mutta maksaa siitä kaksi kertaa enemmän. Ymmärrän kyllä hyvin, että soluasunto jossain Kontulassa ei välttämättä houkuta, mutta on muitakin vaihtoehtoja kuin olla HOAS:n yksiöjonossa. Esim. kaupungilta, seurakunnilta, osakunnilta tai erilaisilta säätiöiltä voi saada kohtuuhintaisen asunnon. Haluan nyt kuitenkin korostaa, että mulla on käynyt tämän asunnon hinnan ja alueen suhteen hyvä tuuri, enkä välitä siitä mihin muut ihmiset käyttävät rahojaan.
4. Koti ei synny tilasta vaan tunteista
Ylläoleva lause on aika juustoinen, mutta totuudenmukainen. Tämä asunto on mulle ensimmäinen paikka, josta tuntuu vaikealta lähteä sitten joskus, kun valmistun. Tämä on ensimmäinen paikka, jonne vain mulla on avain. Täällä olen kehitellyt parhaita reseptejäni keittosyvennyksessäni, lähettänyt hakemuksia kivoihin työpaikkoihin, istunut tuntikausia ikkunan edessä ja kirjoittanut, pussaillut, jutellut kavereiden kanssa viinilasin tai teekupin äärellä ja tanssinut yöllä yksin, kun olen tullut hyvistä bileistä kotiin, enkä ole vielä halunnut mennä nukkumaan. Mitkään näistä muistoista eivät voisi olla hohdokkaampia tai ihanampia, vaikka ne olisivat tapahtuneet isommassa asunnossa.
5. Tiedän että tämä on väliaikaista
Onnellisuudestani huolimatta ymmärrän niitä, jotka kritisoivat pienten asuntojen rakentamista. En minäkään haluaisi koko loppuelämääni asua näin pienesti. Valmistumisen jälkeen muutan todennäköisesti hieman isompaan asuntoon, vaikka kovin iso sekään ei varmaan tule olemaan. Musta on käsittämätöntä, että esim. tämän Hesarin jutun mukaan Iso-Britanniassa ei saa enää rakentaa alle 45 neliön kokoisia asuntoja. Tanskassa raja on uusilla alueilla 65 neliötä. En ymmärrä tällaista kaupunkisuunnittelua. Eivätkö ihmiset asu näissä maissa ollenkaan yksin? Vai tarvitseeko yksi ihminen muka vähintään 45 neliötä tilaa ympärilleen?
Jos kaikki tavarat ja välttämättömät huonekalut mahtuvat omaan asuntoon, ja siellä voi myös esim. järjestää illanistujaisia tai joogata keskellä olkkaria, mitä lisäarvoa ylimääräiset neliöt toisivat? Jälleen kerran, en tuomitse ihmistä, joka haluaa käyttää miltsin asuntoonsa ja kuljeskella isoissa huoneissa, mutta musta on myös tehokasta ja ekologista rakentaa pienesti.
Lopulta ”hellahuoneessa” asuminen opettaa, että vähälläkin tulee toimeen. En todellakaan ole mikään askeetti, mutta on vapauttavaa tarvita niin vähän asioita. Oikeasti tarvitsen mielekästä tekemistä, toimeentulon, ystäviä ja asunnon. Vaatehuone, kaakeliuuni, isompi astiakokoelma, kylpyamme ja uudet viherkasvit voivat odottaa, tai olla tulematta elämääni ollenkaan.
