Naiset joita ajattelen öisin + 4 naismyyttiä

Sain Mia Kankimäen toisen teoksen Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2018) joululahjaksi, ja suhtauduin kirjaan aluksi ihan neutraalisti, koska silloin en vielä tiennyt, mitä pitelin käsissäni. Luin ensin kesken olleet lomakirjani ja aloitin tämän teoksen lukemisen vasta joskus loppiaisen tienoilla perinteiset jäyhät ennakkoluulot mielessäni (”en jaksa lukea tietokirjoja”, ”mitä kiinnostavaa on matkustelussa”, ”Karen Blixen oli kovin kolonialistisen kuuloinen tyyppi”). Sivulta 12 alkoikin sitten Afrikka-jakso, joka kertoo sekä Kankimäen savannimatkasta että Karen Blixenin elämästä, ja upposin siihen tarinaan, leijonan karjuntoihin, aavikon punaiseen pölyyn ja hyttysverkkoihin niin syvälle, että havahduin jossain sivun 55 kohdalla siihen, että pitäisi mennä nukkumaan.

Ensimmäinen, pitkä Afrikasta kertova luku on kieltämättä hyvä valinta teoksen aloitukseksi, koska se vetää heti mukaansa ja kuljettaa omalla imullaan kirjan loppuun asti. Seuraavat luvut eivät kuitenkaan kalpene ensimmäiseen osaan verrattuina, vaikka kaikkiin yönaisiin ei ehditäkään syventyä yhtä hyvin kuin Blixeniin. Kaikkien niiden kolmentoista teoksessa esitellyn naisen häikäisevät, vauhdikkaat ja traagisetkin kokemukset puhuvat puolestaan, eikä välissä ehdi juuri muuta kuin haukkoa hieman henkeä, kun näyttämölle astuu taas uusi, mielettömän elämän elänyt ihminen. Tietokirjallisuus tuntuu sillä tavalla kaukaiselta, että vaikka teksti on faktapitoista, se on puettu tarinalliseen asuun ja faktat ovat niin kiinnostavia, että niitä alkaa janota koko ajan lisää (”siis… synnyttikö Lavinia Fontana oikeasti 11 lasta samaan aikaan kun loi uraa renessanssitaiteilijana?”).

Teosta lukiessani aloin ihmetellä sitä, etten ole kuullut juuri kenestäkään näistä naisista, taiteilijoista ja tutkimusmatkailijoista koskaan aiemmin. Blixen ja Kusama olivat ainoita ennestään tuttuja, ja heistäkin tiesin vain nimen ja hieman siitä, mitä he ovat elämällään tehneet. Naisten tarinat eivät vieläkään ole historiankirjoituksessa samalla tavalla esillä kuin miesten ja niitä on jopa tahallisesti työnnetty syrjään vuosisatojen ajan. Naiset ovat olleet niin kauan sidottuja miehiin ja lapsiin, että heidän on ollut hyvin vaikea toteuttaa itseään millään tavalla, ja silti monet ovat sinnikäästi tehneet niin, tehneet samoja asioita kuin miehet.

Kokosin tähän muutaman naismyytin, joita Kankimäen teos kaataa kuin keiloja.

4 myyttiä siitä, mihin naiset pystyvät

1. naiset eivät ole tehneet mitään historiallisesti merkittävää

On totta että sotapäälliköt, tiedeihmiset ja hallitsijat ovat usein olleet miehiä, mutta naiset ovat silti tehneet ennen 1900-lukua muutakin kuin heijanneet kehtoja. Esimerkiksi Sofonisba Anguissola oli italialainen 1500-luvulla elänyt taiteilija, joka maalasi yhden Michelangelo-nimisen tyypin opissa ja pääsi Espanjaan hovitaiteilijaksi. Mary Kingsley taas eli 1800-luvulla ja oli brittiläinen tutkimusmatkailija, joka keräsi Afrikan matkoiltaan sekä kasvinäytteitä että kokemuksia ystävällismielisestä kommunikoinnista ihmissyöjäheimojen kanssa. Kankimäen kirjassa esitellään lukuisia muita tällaisia uskomattomia esimerkkejä.

2. fyysiset syyt estävät naisia tekemästä merkittäviä asioita 

Monet näistä yönaisista kärsivät jonkinasteisesta masennuksesta, sukupuolitaudista tai raskauden tuomista vaivoista, mutta se ei heitä estä. Freskoja voi hyvin maalata, vaikka saisi siinä sivussa muutaman lapsen, eikä malarian tai syfiliksen sairastaminen estä kahviplantaasin hoitamista yksin keskellä Keniaa. Tietysti monet entisajan (ja nykyajan) naiset myös kärsivät suunnattomasti fyysisten rasitteiden tuomasta taakasta, eikä kovin moni selvinnyt sellaiseen ikään asti, että lapset olisi tehty ja olisi aikaa ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Jatkuvaan raskaana olemiseen, sairastamiseen ilman antibiootteja ja yksitoikkoisen elämän aiheuttamaan masennukseen verrattuna se, että mulla on muutaman kerran vuodessa maha vähän kipeä menkkojen takia, tuntuu kuitenkin aika vähäiseltä.

3. naiset ovat heikkoja

Ehkä jatkuva muiden ihmisten hoivaaminen, kotityöt tai ylipäätään vaikeudet elämässä ovat tehneet monista naisista vahvoja, en tiedä, mutta voimakkaita yönaiset todella ovat. Se että ratsastaa Coloradon autiomaassa kymmeniä kilometrejä päivässä, tekee retkiä kartan valkoisille alueille Japanissa, tai vaeltaa vaarallisen aavikon läpi, ei ole näille naisille mitenkään ihmeellistä. Kun on vihdoin saanut tilaisuuden tehdä ihan mitä haluaa, haluaa kai ottaa siitä kaiken irti? Monilla tutkimusmatkailijanaisilla ei ollut myöskään varaa esimerkiksi kymmeniin kantajiin ja palvelijoihin, joita miespuoliset löytöretkeilijät käyttivät, vaan heidän oli pärjättävä omillaan. Erinomaisesti he pärjäsivätkin.

4. naiset eivät voi matkustaa yksin

Yksi teoksen traagisimmista (tosi)tarinoista on Artemisia Gentileschin elämä, johon sisältyy sekä 17-vuotiaana koettu raiskaus että menestyksekäs ura taiteilijana 1600-luvun Italiassa. Kun miettii millä tavalla seksistä, naisen siveellisyydestä ja miesten halusta on puhuttu aiemmin (ja puhutaan yhä), tuntuu aika todennäköiseltä että myös muut yönaiset ovat saattaneet kohdata jonkinlaista seksuaalista väkivaltaa tai vähintäänkin ahdistelua.

Raiskaus ja sitä seurannut nöyryyttävä oikeudenkäynti eivät kuitenkaan pysäyttäneet Artemisian halua maalata, eikä väkivallan uhka myöskään estänyt tutkimusmatkailijanaisia lähtemästä retkilleen. On hyvä että väkivallasta puhutaan suoraan, mutta naisten ylenmääräinen varoittelu maailmalla vaanivista uhista on myös ollut keino pitää vaimot ja tyttäret kodin piirissä aikojen alusta asti. Yksin matkustavia naisia oudoksutaan ja jopa kauhistellaan edelleen. Tosiasiassa vaaroilta ei voi välttyä kotimaassakaan eikä aina kotonakaan, ja terveellä järjellä ja kohtuullisella varovaisuudella pärjää varmasti suurimmassa osassa maapallon eri kolkkia. Aika monia kokemuksia, tekoja ja saavutuksia olisi jäänyt tekemättä, jos yönaiset olisivat vain jääneet kotiin pitämään kiinni säädyllisyydestään. Tai olisivat jättäneet maalaamisen alttarille astuttuaan. Tai olisivat kuunnelleet kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät uskoneet heihin.

Vilpitön, tyyni, itsevarma, ihana

Kirjan viimeiselle sivulle päästyäni olin täynnä voimaa ja rohkeutta. Yönaisten sisukkaat elämäntarinat ja ytimekkäät neuvot ovat lipuneet päässäni jo viikkoja, ja saavat pysyä siellä mahdollisimman kauan:

”Yönaisten neuvoja:
Jos tiedät mitä haluat, tee se.
Jollei kukaan tuntemasi ole tehnyt sitä koskaan ennen, aina parempi.
Merkitse kaikkeen ylpeästi suurin kirjaimin: m i n ä   t e i n   t ä m ä n.
Mainosta osaamistasi. Levitä käyntikorttejasi.
Kuvissa katso suoraan kameraan. Ole vilpitön, tyyni, itsevarma ja ihana.”

<3 Maria