Samettinen palsternakka-papukeitto

20171022_150709616_ios.jpg

Nyt seuraa hieman asiaa yhdestä lempijuureksestani, palsternakasta. Jos et jaksa kuunnella kasvishorinoitani, skrollaa rauhassa suoraan reseptiin, mutta lue ensin edes vähän alempana oleva lainaus Samae Koskisen biisistä, joka on aivan ihana (ja liittyy aiheeseen).

Palsternakka on mielettömän kaunis, porkkanan vaalea ja ylväs sukulainen. Se sisältää paljon esimerkiksi kaliumia, joka auttaa verenpaineen säätelyssä ja flavonoideja, jotka taistelevat sydän- ja verisuonitauteja vastaan. Lisäksi se on kuitupitoinen ja todella hyvän makuinen: kun palsternakka pääsee suuhusi, se aloittaa lempeän makutulituksen, jossa voi aistia sekä makeutta että pähkinäisyyttä. Erilaisia sävyjä voi houkutella siitä esiin joko keittämällä, paahtamalla uunissa tai raastamalla kirpeäksi, mutta kaikilla tavoilla valmistettuna se säilyttää persoonallisuutensa olematta silti uhkaava. Joka kerta se tuo ruokaan hieman ylellisyyttä, mutta sen lisäksi myös lohtua, turvallisuutta ja pehmeyttä. Voiko parempaa olla?

Samae Koskisen kappaleessa Sinä on mainiot ja romanttiset sanat, joissa rakastettua verrataan mm. Britteinsaarten murhamysteeriin ja kuoharilasin kuplaan. Toinen säkeistö, jossa puhutaan samassa yhteydessä sekä rakkauden kohteesta että palsternakasta, on musta kauneinta mitä tästä juureksesta on koskaan sanottu (ja myös yksi kauneimmista rakkaudentunnustuksista, jonka olen koskaan kuullut):

Sinä olet palsternakka ostoslistalla

jonka makuu ei oo helppoo kuvailla

mutta josta aina kaunis tuoksu käsiin jää

ja se ruokkii sen joka on niin nälissään

Todellakin! Ruokkii nälkäiset ja parantaa sairaat! Palsternakan lisäksi tässä reseptissä on myös valkoisia papuja, koska a) proteiini (sori palsternakka, tarvitset kaveriksesi vähän sitäkin) b) valkoiset pavut ovat yhtä ylväitä kuin saman väriset juuresystävänsäkin.

Kasvissosekeitto palsternakasta ja valkoisista pavuista (4 annosta)

4 palsternakkaa
1 sipuli
1 tlk valkoisia papuja (suuria tai pieniä)
3 valkosipulinkynttä
1 kasvisliemikuutio
1 rkl öljyä/margariinia
1 tl valkopippuria
2 dl kaurakermaa
n. 1 l vettä
jos haluat: suppilovahveroita tai muita sieniä

1. Kuori ja pilko palsternakat (esim. leikkaa ensin pitkittäin neljään osaan ja sitten toiseen suuntaan pieniksi paloiksi). Hienonna sipulit. Valuta ja huuhtaise pavut.

2. Kuumenna öljy/margariini ison kattilan pohjalla ja laita kattilaan palsternakat ja sipulit. Kuullota muutaman minuutin ajan.

3. Lisää vesi, odota että se kiehuu ja sekoita joukkoon kasvisliemikuutio. Lisää myös pavut. Vähemmän hieman lämpöä ja anna kiehua n. vartin, kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Kannattaa antaa niille oikeasti kunnolla aikaa, etenkin palsternakoille, koska muuten ne alkavat soseutusvaiheessa nikotella ja jäävät tyhmiksi paakuiksi.

4. Kun kaikki kattilassa on hajoavan pehmeää, kaada sinne kerma ja ripottele valkopippuri. Soseuta keitto sauvasekoittimilla sileäksi. (Tähänkin voi mennä jonkin aikaa sekoittimesi tehosta riippuen, mulla on sellainen todella surkea vanha tehosekoitin, jonka nimestä tekisi mieli jättää ensimmäinen sana pois, koska se on niin avuton. Silläkin tulee kyllä samettista keittoa, kun vain jaksaa sekoitella.)

5. Jos keitto meinää jäädä liian paksuksi, lisää vähän vettä. Annokset voi koristella esim. krutongeilla tai paistetuilla suppilovahveroilla, kuten mä tein. Aivan sairaan hyvää! Ja kalium ja flavonoidit virtaavat suoniin.
 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Vastuullisuus

Hyväksy mielen vuodenajat

20180204_140351671_ios.jpg
Ei toistoa saa, variointeja vaan…

Näin yhden mun kaverin facebook-postauksessa tosi kauniin lauseen: ”Hyväksy mielen vuodenajat.” Se tuntui kiteyttävän kaiken, mitä ajattelen onnellisuudesta ja mielialojen vaihtelusta. Olen vahva neljän vuodenajan kannattaja, enkä käsitä sellaista hömpötystä, että lennetään aina pimeän vuodenajan alkaessa jonnekin, missä silloin sattuu olemaan kesä. (En tuomitse sellaista, en vain ymmärrä.) Marraskuu on tietysti kamalaa täällä, mutta miten ihana on muutaman kuukauden jälkeen huhtikuu, kun valo ryöppyää yli äyräidensä ja ulkona täytyy riisua hanskat, kun tulee liian kuuma?

Tiedän että kuulun maailman hyvinvoivimpiin ihmisiin: asun rikkaassa valtiossa, mua ei syrjitä esimerkiksi etnisen taustani takia ja olen korkeasti koulutettu. Mulla on perhe, ystäviä ja töitä, eikä juuri nyt mitään massiivista syytä olla onneton. Oikeastaan mulla olisi kaikki mahdollisuudet olla hyvin onnellinen, ja niin olenkin – aina välillä. Mä en kuitenkaan kestä sitä, miten onnellisuus on meidän yhteiskunnassa brändätty samalla tavalla kuin vesipullot tai ryppyvoiteet. 

Lehdissä kirjoitetaan ihmisistä, jotka ovat kokeneet kovia ja sen jälkeen vihdoin oppineet olemaan onnellisia. He ovat tajunneet, että onni on asennekysymys, eikä mitään muuta. Onnettomuus tunnutaan laskevan ihmisen omaksi syyksi pikemmin kuin olosuhteista johtuvaksi. Pitää osata nauttia hetkestä ja nähdä pienten yksityiskohtien kauneus.

20180722_153550982_ios.jpg
… juuri tällaista kauneutta ei saa samanlaista… 

Olen samaa mieltä siitä, että täydellistä elämää ei ole kellään, ja että lyhyet, kauniit hetket – auringonnousut työmatkalla tai kaverin kanssa juodut kahvit  ovat parhaita kaikista, mutta oon kyllästynyt tuntemaan paineita siitä, että lähestulkoon koko ajan pitäisi olla onnellinen. Mä en ole, ja se on luonnollista ja normaalia.

Sellainen puhdas, autuas onni on katoavaista ja lyhytkestoista, se yllättää, mutta sen kokee harvoin. Sitten on elämän perusonnellisuutta, sellaista ettei ole kovin suuria huolia näköpiirissä, päivät rullaavat eteenpäin ja illalla voi mennä tyytyväisenä nukkumaan. Molemmat näistä tunteista ovat kyllä alttiimpia tulemaan luokseni silloin, kun itse kutsun niitä, kun olen herkkä niille, mutta aina ei ole sellainen olo. Etenkin jälkimmäinen, pitkään jatkuva, normaali onnellisuus vaatii ainakin mun elämässä tiettyjen kriteereiden täyttymistä.

Vaikka elämä ei varmaan koskaan ole sataprosenttisesti sellaista kuin haluaisin, mä tarvitsen muutamia perustavanlaatuisia asioita voidakseni olla jokseenkin huoleton:

1. tarpeeksi sosiaalista elämää
2. työn, joka on mielekästä ja turvaa toimeentuloni
3. asunnon alueelta, jossa en tunne olevani eristyksissä
4. sen että läheisilläni on kaikki hyvin.

Viimeiset pari vuotta ovat olleet elämäni onnellisimpia, mutta ajoittain myös vaikeita. Välillä on tuntunut siltä, kuin mulla olisi ollut neljä kuppia täytettävänä, mutta vain kolme jäätelöpalloa: aina kun jokin asia (esim. työurani) on lähtenyt nousuun, jokin toinen (esim. ihmissuhteet) on laskenut maan alhoon. 

20180923_112707720_ios.jpg
… tartutaan kii, painetaan sydämiin…

Kaiken tämän tasapainottoman elämän keskellä olen tullut siihen tulokseen, että kun rakkaushuolet kirvelevät rintaa tai työpaikan löytäminen stressaa, ei tarvitse väkisin yrittää kääntää suupieliä ylöspäin. Jos joku elämän jäätelöpalloista (okei, nyt tää vertaus alkaa kuulostaa vähän oudolta) sulaa lätäköksi, mulla ei ole mitään velvollisuutta mennä tuijottelemaan auringonlaskuja tai tatuoimaan tyhjänpäiväistä mietelausetta reiteeni. Saan velloa onnettomuudessa, valittaa siitä muille, olla huonolla tuulella. 

Silloin ajattelen, että tämä nyt on vaan tällaista, päässäni on näköjään pakkasta ja lumimyrskyä, mutta todennäköisesti se ei kestä yhtä kauan kuin oikea talvi. Yksinäisyys saattaa poltella hetkellisesti syvällä sisälläni ja ahdistus olla tumma peitto, joka kietoo minut sisälleen joinain iltoina, mutta aivan varmasti jossain vaiheessa, melko pian, tulee taas parempia päiviä.

Ja sitten kun kupit ovat taas täynnä, kaikki on mainiosti, viikkoni ovat täynnä kivoja viini-iltoja ja uusiin ihmisiin tutustumista, töissä sujuu hyvin, kukaan perheenjäsen ei kärsi mistään vakavasta sairaudesta ja kirjoittaminen tuntuu pitkästä aikaa kevyeltä, niin ai että! Sellaisina hetkinä, päivinä, viikkoina mä pursuilen onnea, hymyilen paljon, olen ainakin omasta mielestäni kavereiden seurassa nokkela ja kaikkien seurassa viehättävä, oma tavallinen itseni.

Sitä tunnetta ei tarvitse pakottaa tai ajatella sen kummemmin. Kun onni on taas löytänyt uoman jossa virrata, se saapuu luokseni luonnostaan.

20180726_191842545_ios.jpg
… tämä hetki, tämä onni. (Chisu)

Suhteet Oma elämä Mieli Syvällistä