Lohduttavia sanoja itselle
Ensi viikolla alkaa kuukauden etäopetusputki. En näe ketään mun oppilaista tai työkavereista neljään viikkoon. Se tuntuu aika kamalalta, vaikka oonkin opettanut koko vuoden enemmän tai vähemmän etänä. Etäopetus tuntuu kuitenkin ihan eri työltä kuin lähiopetus, se sisältää kaikki opettajan työn rasittavat ja hankalat puolet, mutta ei mitään kivaa tai hauskaa.
Oon ollut tosi ahdistunut tästä kaikesta, eikä tämä talviloma ole tuntunut miltään kunnon lomalta, kun murheet ovat täyttäneet mun mielen.
Tällä viikolla oon kuitenkin ajatellut tällaisia asioita:
Vietin viime vuonna koko huhtikuun, toukokuun, kesäkuun, heinäkuun ja elokuunkin melkein kokonaan kotona tekemässä gradua. Töitä ei juurikaan ollut, ja vielä huhtikuun lopussakin satoi räntää. Mutta kävelin tosi paljon, menin kavereiden kanssa Keskuspuistoon, tein teeleipiä ja mokkapaloja ja laitoin kuumaa vettä termariin.
Se kevät ja kesä oli loppujen lopuksi ihan kivaa aikaa, joten ehkä tää maaliskuukin on. Ainakaan ei tarvii yhtenäkään aamuna herätä kuudelta.
Olin perjantaina aamupäivän kotona, ja kun lähdin neljän aikaan ulos, siellä tuoksui uhkaavasti keväältä, siltä että ihan kohta kaikki murtuu ja puhkeaa ja kirkastuu.
Menin sporalla keskustaan, ja valo syöksähti jokaiselta poikkikadulta mun silmiin, se näytti hypähtelevän eteenpäin yhtä matkaa mun kanssa.
Töölön tullin kohdalla oleva harmaa kerrostalo kimalsi, se näytti siltä niin kuin seinä olisi kuorrutettu meren pinnalla.
Oon kokenut jo aika monta kertaa elämässäni sen, että jos jonain päivänä tuntuu hirveältä, seuraavana päivänä se tunne on hälvennyt noin yhdeksänkymmentä prosenttia, ja kahvia voi taas juoda aamulla ilman, että suussa maistuu karvaalta.
Luotan siihen, että siltä tuntuu huomennakin.
Oon lukenut monena iltana Toni Morrisonin Jazzia ja hengittänyt tavallista raskaammin, kun oon nauttinut niin paljon. Se kirja on ollut mulla lainassa jo jotain puoli vuotta, mutta en haluaisi luopua siitä.
Jaksoin tehdä viikon aikana kaksi kotijumppaa, ja olin tosi tyytyväinen itseeni. Joskus ahdistukseen auttaa kaiken parhaiten se, että väsyttää itsensä jotenkin kokonaisvaltaisesti ja tekee esimerkiksi punnerruksia ja russian twistejä. Silloin kun ei ahdista, niitä ei jostain syystä tee yhtään mieli tehdä.
Kun luin uutisia uusista rajoituksista, mun puolustus murtui siinä kohtaa, kun pääsin tanssikieltoon. Se että voisin mennä keikalle tanssimaan kylmä kalja kädessä, ei tavallaan ole mun elämän tärkein asia, mutta välillä se tuntuu siltä.
Elämä on ollut viimeisen vuoden aikana ihan ok, mutta vitsi mikä pitkittynyt dopamiinipaasto tämä on monille meistä ollut. Mulla on ollut välillä hauskaa ja mukavaa, ja oon ollut onnellinenkin. Mutta en oo pitkään aikaan tuntenut olevani elossa, jokaista ihohuokosta ja lihasta myöten rentoutunut, ja samaan aikaan hetkessä kiinni ja samaan aikaan jossain kaukana. En tiedä milloin seuraavan kerran taas tuntuisi siltä.
Mun on ollut vaikea iloita joistain ystäville sattuneista kivoista asioista. Se on inhottava tunne.
En olisi koskaan uskonut tekeväni tätä, mutta kysyin meidän talonmieheltä, onko saunavuoroja vapaana. En vielä saanut vastausta, mutta aloin jo haaveilla siitä, että voitaisiin mennä muutaman kaverin kanssa jonain iltana saunaan ja sen jälkeen mun luokse juomaan viiniä. Se olisi nyt vähintä mitä maailma voisi mulle antaa.
Toivon että jaksaisin seuraavina viikkoina kirjoittaa sekä blogia että romaania. Jos vain jaksan herätä säädylliseen aikaan arkisin, mulla pitäisi olla siihen aikaa.
En kuitenkaan halua asettaa itselleni kohtuuttomia tavoitteita, koska tiedän että kotona yksin oleminen on voimia vievää. Kirjoittamistakin helpottaisi se, jos olisi joskus tapahtumien ytimessä ja tuntisi jotain tunteita, joista voisi kirjoittaa.
Haluaisin tosi paljon pyöräillä, mutta eipä sen aika ihan vielä ole. Pitää vain hyväksyä se, että täytyy jaksaa vähän odottaa.
Oon puhunut instassa viikon sisällä esim. seksuaalisesta väkivallasta, Britney Spearsista ja Toni Morrisonista. Oon saanut tosi kivoja viestejä ihmisiltä ja tallentanut niitä mun kännykän kivojen viestien kansioon.
Huomenna pidän kotibrunssin mun kaverin kanssa. Me luultiin, että meidän lähikahvila meni konkkaan, mutta ei se sitten mennytkään. Kaikenlaista sitä tapahtuu.
Ensi viikolla saattaa tuntua entistä enemmän keväältä. Saattaa olla, että jaksan taas tehdä punnerruksia töiden jälkeen ja mennä kävelylle Munkkaan tai Kallioon. Saattaa olla, että tuntuu paljon paremmalta kuin tällä viikolla, siltä että oon rento ja elossa, että selviän tästäkin keväästä.
