Gradusta 1/3 valmis: mitä olen tähän mennessä oppinut?
Tällä viikolla on ollut sellainen olo, että en jaksa enää yhtään tätä helvetin gradua. Harmi vain, että en ole sen suhteen millään tavalla loppusuoralla, vaan ekasta versiosta on valmiina suunnilleen kolmannes. Eikä se ensimmäinen versio ole vielä se lopullinen teksti, jonka joskus palautan e-thesikseen (sinne ne gradut ymmärtääkseni palautetaan), ehei, tässä on yhä paljon raatamista edessä.
Ajattelin ensin, että kirjoittaisin gradun tekemisestä vasta sitten, kun se on valmis, mutta koska se päivä tuntuu koko ajan yhtä kaukaiselta (tai yhä kaukaisemmalta), on parasta tehdä tämä postaus jo nyt. Opiskelen siis kotimaista kirjallisuutta, ja analysoin mun gradussa yhtä romaania. Tässä neljä tärkeintä oivallusta, jotka oon tajunnut tähän mennessä tällä ikuisuuden kestäneellä matkalla:
1. gradua ei voi kirjoittaa kerralla
Kuuden vuoden opiskelun aikana oon oppinut kirjoittamaan semitieteellistä tekstiä aika nopeasti ja tehokkaasti. Kun vielä joskus kaukana menneisyydessäni kirjoitin esseitä, saatoin varata esim. kymmenen sivun esseen tekemiseen n. 10−15 tuntia aikaa. Suunnittelin rakenteen, luin teorialähteet, tein muistiinpanoja analysoitavasta teoksesta ja kirjoittelin niiden pohjalta esseen parin tai muutaman päivän aikana kokonaan.
Gradu on osoittautunut paljon huomionkipeämmäksi tapaukseksi kuin kaiken maailman esseet. Tuntuu ihan mahdottomalta yhdistää lukuisia artikkeleita ja tutkimuksia, teoksen analyysia, sitaatteja teoksesta ja omaa ajattelua yhtenäiseksi tekstiksi niin, että tekee vain alalukuja toisensa perään. Koko ajan pitää palata taaksepäin tarkistamaan, mitä mä ajattelinkaan luvussa 1.3, selata erinäisiä muistiinpanotiedostoja, etsiä teorialähteitä kohtaan, johon oon kirjoittanut että tähän jotain teoriaa? ja miettiä, oonko sanonut tämän asian jo aiemmin, vai oonko kenties sanonut jotain, mikä kuulostaa ristiriitaiselta ottaen huomioon sen, mitä aion nyt sanoa.
2. kukaan ei kerro, miten gradu pitäisi tehdä
Kuten Kimmo Svinhufvudin Gradutakuu-kirjassa sanotaan, gradu on siitä omituinen tekstilaji, että se kirjoitetaan yleensä vain kerran, korkeintaan kaksi kertaa elämässä. Kokonaisia graduja ei myöskään yleensä ole tullut luettua ennen oman tekeleen aloittamista.
Yliopistossa opetetaan kirjoittamista olemattoman vähän. Vaikka mulla onkin hyvä ohjaaja, joka antaa paneutunutta ja yksityiskohtaista palautetta, kirjoittamisprosessi on tuntunut välillä todella tuskalliselta sen takia, etten ole tiennyt, mitä mun konkreettisesti pitäisi tehdä. Sanotaan että elefanttia ei voi syödä yhdellä hotkaisulla, mutta pala kerrallaan se onnistuu. Oon ajatellut tätä sanontaa lukuisina hetkinä, kun oon lähestynyt elefanttia, eli gradua, haarukka ja veitsi ojossa, mutta en ole osannut tökätä niitä mihinkään kohtaan.
Joissakin uusissa maisteriohjelmissa gradun minimipituutta on lyhennetty reilusti (jopa vain 40 sivua voi riittää), mutta gradujen nopeampaa valmistumista edistäisi varmasti myös se, että niiden kirjoittamiseen saisi enemmän tukea.
3. rakenteen suunnittelu on kaikki kaikessa
Kaikesta edellä vuodattamastani valitusvirrestä huolimatta täytyy sanoa, että mun gradu on paljon paremmalla mallilla kuin vielä vuosi sitten, kun olin tehnyt vasta semmatyön. Vuoden pituisen gradusemman jälkeen meillä on ollut tänä vuonna vielä gradupiiri, jossa saa palautetta tekstistä ohjaajilta ja muilta opiskelijoilta. En ole ehtinyt töiden ohella kirjoittaa kovin paljon, mutta oon silti saanut selkeytettyä gradun rakennetta ja sisältöä huomattavasti.
Syksyllä mun ohjaaja ehdotti mulle käsittelyjärjestystä, joka tuntui heti paljon loogisemmalta ja yksinkertaisemmalta kuin mikään, mitä olin itse kehitellyt. Nyt kun tiedän suunnilleen, mitä mihinkin lukuun tulee, oon kerännyt mun kohdeteoksesta käyttökelpoisia sitaatteja ja sijoitellut niitä oikeiden alalukujen alle. Tämän vaiheen jälkeen oon kirjoittanut analyysimuistiinpanoja ensin ranskalaisilla viivoilla ja lisäillyt väliin sopivia teoriaviitteitä. Sen jälkeen itse tekstiä on – en nyt sanoisi vaivatonta, mutta ainakin vähän kivempaa kirjoittaa.
4. gradu voi samaan aikaan innostaa ja tylsistyttää
Tein mun kandin samasta aiheesta kuin gradun, joten oon pyöritellyt tätä samaa projektia jo vuodesta 2016. Oon silti innoissani, löydän kirjoittaessa uusia oivalluksia ja se, mistä mun analyysissa on kyse, kirkastuu koko ajan enemmän. Pidän mun aihetta (naturalismia) todella kiinnostavana ja myös yhteiskunnallisesti tärkeänä (vaikea selittää lyhyesti, mutta mun kohdeteoksessa käsitellään esim. ihmisen ja luonnon suhdetta ja ekokatastrofeja).
Silti välillä tuntuu tosi puisevalta avata gradutiedosto, joka näkyy aina wordin etusivun listassa ensimmäisenä, ja katsoa, mihin mä viimeksi jäinkään. Oon kirjoittanut gradun rinnalla myös romaanikässäriä, joka edistyy sivumäärällisesti vauhdikkaammin kuin ensin mainittu, ja nämä molemmat hommat ovat opettaneet mulle enemmän kärsivällisyyttä, kuin mikään muu aiemmin.
En ole kovasti pohtinut sitä, minkä arvosanan haluaisin, joku keskiverto olisi ihan tarpeeksi. Suhtaudun tähän kuitenkin sillä tavalla kunnianhimoisesti, että haluaisin tehdä sellaisen gradun, johon oon itse tyytyväinen. Maisteriksi valmistuminen on mulle tosi iso juttu, enkä haluaisi että tutkinto päättyisi johonkin plösäykseen, jota ei kehtaisi muistella jälkeenpäin. Ei gradusta silti mun mielestä kannata tehdä liian isoa numeroa, eikä ole hyödyllistä suhtautua itseensä yhtä kriittisesti kun väikkärin tekijöihin tai tutkijoihin.
Enää pari viikkoa tätä tuskaisaa kirjoittamista, sitten mulla on onneksi pieni loma <3
Kuvat: Joskus elämä on myös tällaista pannukakkujen syömistä.
Voisit tykätä myös:
Kuinka kirjoitin 100 sivua yhdessä kesässä?
Romaani nimeltä Temppeliaukio ja muita kirjoitusunelmia
