Perustin uutiskirjeen – blogi muuttaa!
Toivon vuodelta 2025 kahta asiaa:
- hitaampaa, pysähtyneempää läsnäoloa sekä ihmisten että tekstien äärellä
- sitä että kirjoittaisin useammin tällaisia julkisia tekstejä.
Perustin uutiskirjeen substackiin, löydät mut sieltä nimellä @marruhakkarainen.
Tähän liittyen toinen tärkeä ilmoitus on se, että kirjoitan blogipostaukseni jatkossa vain substackiin.
Nämä vanhat postaukset säilyvät kuitenkin täällä. Substackissa uutiskirjeen voi helposti tilata sähköpostiin tai lukea sovelluksessa. Toivon että seuraat minua sinne!
Olen jo pidempään ajatellut, että haluaisin siirtää blogin Lily-alustalta jonnekin muualle, mutta oman nettisivun perustaminen on tuntunut vaivalloiselta, enkä ole jaksanut perehtyä siihen. Nyt kun jotkin tuntemani henkilöt ovat perustaneet uutiskirjeen, tajusin että substack on täydellinen alusta uudelle alulle! Kiva ulkoasu, ei mainoksia häiritsevästi tekstin keskellä, helppo ylläpitää ja linkata kaikille. (Okei, olen ollut substackissa nyt kaksitoista tuntia, toivon että tämä alun hohde säilyy.)
Yritän esitellä itseni jotenkin tiiviisti ja kiinnostavasti.
Olen Maria, lempinimeltäni Marru. Marru-nimen keksi eräs läheinen ihminen vuosia sitten, ja se on levinnyt ystäväpiirini käyttöön. Marruna on hauskaa elää ja kirjoittaa. Marruna olen vähemmän huolestunut versio itsestäni, sellainen joka haluaa seikkailla ja kuljeskella jänniin paikkoihin, eikä yritä hallita kaikkea viimeisen päälle viritetyn google-kalenterin avulla.
Osan ajasta olen Maria, joka on opiskellut kirjallisuutta ja suomen kieltä ja tehnyt töitä äikänopena ja kustannustoimittajana. Nyt olen opiskellut puolitoista vuotta kirjoittamista Teatterikorkeakoulussa ja kirjoittanut romaania useamman vuoden. Toivon että se tulisi tänä vuonna valmiiksi.
Romaanin ja blogin kirjoittaminen on aika erilaista. Romaanikässäri on täytynyt laittaa jo monta kertaa uusiksi, eikä se ilmesty kaikelle kansalle vähitellen, kuten blogi, vaan yhtäkkiä kerralla (en vielä tiedä milloin). Romaanin kanssa täytyy miettiä henkilöhahmoja, heidän halujaan ja tiedostamattomia tarpeitaan, juonta ja sitä mikä sitä ajaa eteenpäin, kieltä, tapahtumapaikkoja, poetiikkaa, aiheiden ja teemojen rajausta ja sitä, mitä haluan tällä kaikella sanoa.
Blogiin taas olen kirjoittanut siitä, mitä elämässäni on viime aikoina tapahtunut tai mitä olen ajatellut, ja tällaisia postauksia on tykätty lukea. Blogi ilmestyy silloin kun minusta siltä tuntuu, enkä muokkaa postauksia jälkeenpäin. Niistä saattaa muodostua jokin yhtenäinen kokonaisuus tai sitten ei.
Tarvitsen kirjoittajana näitä molempia muotoja. Aina kun olen jonkin aikaa keskittynyt enemmän toiseen, alan kaivata toista.
Useimmissa tilaamissani uutiskirjeissä luvataan uusi postaus esimerkiksi joka toinen viikko. En aio luvata mitään sellaista, koska en halua lisätä yhtään aikataulutettua asiaa google-kalenteriin. Lupaan kuitenkin
kirjoittaa mieluummin usein ja lyhyesti kuin harvoin ja jaarittelevan pitkästi
kirjoittaa vilpittömästi
kirjoittaa henkilökohtaisesta (esim. ystävyyksistä, parisuhteesta, elämäntapahtumista, peloista ja onnesta) ja yleisestä (esim. kirjoista, hyvinvoinnista, yleensä henkilökohtaisen kautta).
Jotta tässä postauksessa olisi myös jotain konkreettista sisältöä, kerron vähän, mitä olen tehnyt tällä viikolla.
Koulussa eli Teakissa oli aika työntäyteinen viikko. Meillä on kirjoittamisen maisteriohjelmassa kurssit niin, että luennot ovat joko aamupäivän (9—12.30) tai iltapäivän (13.30—17). Tiistaina ja torstaina olin koululla koko päivän. Luettiin proosakurssilla pohjoisamerikkalaisten kirjailijoiden novelleja ja keskusteltiin niistä, ja toisella kurssilla käsiteltiin esimerkiksi ruumiin muistia ja unien kanssa kirjoittamista. Olin myös opinnäyteseminaarissa ja sain pienryhmässä tosi paneutunutta ja perusteellista palautetta opinnäytetyöni ensimmäisestä puolikkaasta.
Muun ajan viikosta tein koulujuttuja, luin tekstejä, kirjoitin palautteita muille, tein yhden työjutun ja mietin pääni puhki, mitä teen ensi syksynä. Aloin stressata asiasta heti, kun vuosi vaihtui. En ole huolissani siitä, etteikö mulla olisi töitä, mutta on vaikea sietää epävarmuutta ja tietämättömyyttä.
Hoidin kaikki velvollisuudet ysin ja viiden välillä (tässä asiassa kalenteri pelastaa mut) ja iltaisin olin joko yksin kotona tai kumppanini kanssa. En sopinut tälle viikolle mitään muita menoja, koska tiesin jo etukäteen, että olisin väsynyt pitkien koulupäivien jälkeen. Opiskelu on tosi ihanaa, mutta joskus se tuntuu jopa kuormittavammalta kuin työt. Töissä (opettajana) olen kuitenkin yleensä ollut suunnilleen puolet päivästä rauhassa työhuoneessa, mutta jos olen koko päivän luennoilla, en ole hetkeäkään yksin.
Tänään eli lauantaina osallistuin aamulla joogafilosofiaryhmään, joka kokoontuu muutaman viikon välein etänä. Olen kuulunut tähän pieneen ryhmään muutaman vuoden ajan, ja näiden asioiden opiskelu on muuttanut ajatteluani paljon. Ehkä kirjoitan vielä siitäkin joskus.
Aamupäivän zoomissa istumisen jälkeen söin lounaan ja kävelin Seurasaareen avantoon. Se oli ihanaa. Tunnen edelleen nyt illalla kehossani meren jättämän viileyden ja lämmön, jonka kastautuminen antoi.
Illalla olen ollut yksin kotona, syönyt peltimakaronilaatikkoa, lukenut Olga Togarczukin upean Alku ja muut ajat -romaanin loppuun ja kirjoittanut tämän uutiskirjeen. Kohta voisin syödä iltapalaa, lukea vielä jotain toista kirjaa ja mennä nukkumaan. Huomenna menen auttamaan kumppaniani muutossa. Odotan että pääsen nukkumaan uuteen asuntoon ja antamaan lahjan, jonka tein tänään! (En voi vielä kertoa mikä se on, mutta voin näyttää myöhemmin.)
Toivon, että uutiskirjeen ympärille voisi syntyä yhteisö, jossa luetaan, ajatellaan ja kirjoitetaan yhdessä, jaetaan suosituksia, kommentoidaan, harjoitellaan pysähtymistä ja luopumista. Ehkä myös yritetään yhdessä kohdata niitä hankaluuksia, joita elämä lahjoittaa?
Kiitos kun liityit mukaan, lupaan palata pian <3
Tässä vielä linkki uutiskirjeeseeni substackissa: