Torkkuminenkin on treeniä ja 4 muuta syytä harrastaa joogaa
Myös nää Hakaniemen auringonlaskut/nousut saa sydämen ja mielen auki.
Jos joku kysyisi multa muutaman vuoden päästä jossain haastattelussa (esimerkiksi Finlandia- tai presidenttiehdokkaiden paneelissa), mitkä on olleet mun elämän parhaita päätöksiä, sanoisin kaksi asiaa: se että oon uskaltanut tehdä asioita, joissa oon ollut aluksi huono ja se, että mulla on tapana käydä lauantaiaamuisin joogassa. Väitän jopa, että jälkimmäinen on ollut osasyynä ensimmäiseen. Rauhoittavasta ja lempeästä flow-joogatunnista on tullut mulle yhtä tärkeä asia kuin joillekin ihmisille kirkossa käymisestä. Ja olokin on tunnin jälkeen samanlainen, kevyt ja seesteinen.
Tän tekstin tarkoitus ei ole julistaa yksipuolisesti joogan ilosanomaa, koska eri ihmisille sopivat eri liikuntalajit, eikä jooga ole kaikkien juttu. Jos olet kuitenkin kokeillut sitä vain pari kertaa, etkä ole vielä ihastunut, saatat ajatella hieman toisin tämän postauksen lukemisen jälkeen. Tai jos olet jo päättänyt että haluat mieluummin esim. kiipeillä tai crossfitata niin hyvä on, mutta joogatuntien ajatuksia voi varmasti hyödyntää myös monissa muissa lajeissa.
Miksi jooga siis on musta niin ihanaa?
1. Tunneilla voi hikoilla tai nukahtaa
Joogaan suhtaudutaan musta usein jonain entisten voimistelijatyttöjen venyttelytuntina, mutta se on väärä luulo. Mun venytykset on aina näyttäneet siltä, kuin yrittäisi vääntää veitsestä rengasta, mutta joogassa ei olekaan tarkoituksena tehdä spagaatteja. Liikkeet avaavat kehoa syvemmältä kuin ne jumppatuntien jälkeiset venyttelyt, eikä liikkuvuus ole tuntien pääasia. Joillain tunneilla, kuten astangassa tai flowssa tehdään usein esim. keskivartalossa voimakkaasti tuntuvia asanoita, jotka saavat huohottamaan, mutta yin joogassa taas lähinnä makoillaan eri asennoissa viltin alla. Parasta perjantai-illan tekemistä!
2. Joogan jälkeen keho on enemmän auki
Olen sellainen ignorantti länsimaalainen joogi, jolla ei ole mitään hajua asanoiden alkuperästä. Tykkään niistä vain, koska a) ne on nimetty söpöjen eläinten mukaan (no, kaikki paitsi kobra) b) ne näyttävät kauniilta c) ne avaavat ja vahvistavat kehoa samaan aikaan sellaisella tavalla, että sitä ei tee mun kankealle ruumiille mikään muu liikunta. Kehon liikkuvuuden paraneminen tuntuu avaavan sen myös kaikelle muulle: ystävällisyydelle, rakkaudelle, itseä arvostaville ajatuksille… Yleensä tunne haihtuu nopeasti heti kun astuu taas piiskaavaan sateeseen tai alkaa ajatella ilmastonmuutosta, mutta pienikin pakeneminen tästä ahdistavasta maailmasta tuntuu hyvältä.
3. Tunneilla saa olla leikkisä lapsi
Välillä joogatunneilla harjoitellaan esim. tasapainoasanoita, joissa ollaan käsien päällä (ei siis minkään muun raajan), ja jotka ovat mulle tosi vaikeita. Olen kuitenkin aina yhtä innoissani, kun ohjaaja näyttää jonkin solmu-tasapaino-pääalaspäin-liikkeen ja pari helpompaa versiota siitä, koska musta on niin kivaa oppia uutta. Ja sitten kun jonain kertana saa sekunniksi molemmat jalat irti lattiasta ja tukeutuu pelkästään omiin käsiinsä, hymyilyttää koko lopputunnin.
4. Jooga opettaa vaatimaan itseltään sopivasti
Mä koen että multa vaaditaan melkein kaikilla elämän osa-alueilla koko ajan hirveästi. Pitäisi olla hyvä siinä asiantuntijatasoisessa työssä, jonka on vasta aloittanut, pitäisi ymmärtää luennoilla yhä vaikeampia asioita, pitäisi tehdä itse ruokaa eikä syödä eineksiä ja pitäisi olla huoliteltu ja itsevarma. Joogatunnilla musta tuntuu aina yhtä ihanalta, joskus jopa itkettävältä, kun ohjaaja sanoo: ”Tee tämä liike omalla tasolla. Keskity vain itseesi.” Joogassa oma fiilis on tärkeämpää kuin mikään muu. Harjoituksen aikana ei ole tarkoitus rääkätä itseään, vaan haastaa kehoa lempeästi, eikä tunnin jälkeen pitäisi olla epäonnistunut olo, vaan sopivasti kaikkensa antanut. Jos tän asenteen voisi siirtää kaikkeen muuhunkin, 99% mun ongelmista olisi ratkaistu.
5. Jooga ei ole uskonto, mutta se voi tuntua rukoukselta
Parasta joogassa on musta se, että mun ei tarvitse tunnin aikana ajatella mitään. Tykkään käydä ohjatuilla tunneilla, vaikka osaisin myös rakentaa harjoituksen itse, koska mä haluan, että joku toinen kertoo mulle mitä täytyy tehdä. Varsinkin nyt, kun suunnittelen työkseni oppitunteja, en halua käyttää aivosolujani työpäivän jälkeen enää mihinkään suunnitteluun. Yleensä ohjaaja sanoo hengityksetkin. Ei edes tarvitse tietää, milloin seuraavan kerran hengittää ulos!
Niillä tunneilla missä mä käyn, ei ole mitään henkimaailman menoja, eikä mitään ihme muminoita (taas yksi harhaluulo joogasta), mutta yllättäen jooga on alkanut tuntua musta jollakin tavalla hengelliseltä. Aurinkotervehdyksen ja sen eri variaatioiden toistaminen tunnin ajan on kuin rukousta. Tunnin jälkeen kiitetään muita ja annetaan itselle sanaton kiitos harjoituksesta. Lämmin ja kihelmöivä tunne leviää silloin usein rinnassani. Olen tyytyväinen itseeni, koska olen taas päättänyt herätä ysiltä ja kävellä hiljaisten korttelien läpi unisportille. Parhaimmillaan tunnin jälkeen tuntuu parannuksen saaneelta, syvästä vedestä nousseelta, siltä että tykkää itsestään juuri sellaisena kuin on.