Kiireen keskellä

ebbajaheidi.jpg

Ihanaa, kiire!

Organisaatiomuutos duunissa on valmistumaan päin ja allekirjoittaneelle se tarkoittaa kasapäin uusia haasteita, niin kotimaassa kuin meren tuolla puolen. Vieläkin on vaikea käsittää, että puolen vuoden itkun ja hammasten kiristelyn jälkeen elämä kuljettaa eteenpäin ja kun oikein toivoo, niin universumi vastaa. Olen ihan tavattoman onnellinen siitä, että saan tehdä unelmien työtä ja ennen kaikkea siitä, että jatkossa saan olla sen tärkeimmän luona hiukan enemmän.

Muutos tarkoittaa autamatta myös sähköpostitulvaa, huonosti nukuttuja öitä ja pienoista huolta ja stressiä siitä, miten selviän kaikista tulevista haasteista. Yritän ajatella niin, että pelkäämällä ei voi menestyä, joten elän päivän ja hetken kerrallaan ja olen varma siitä, että näitä haasteita ei olisi minulle annettu, ellen niistä pystyisi kunnialla selviämään. Yes, I can!

Mennyt viikko täyttyi töiden lisäksi treneeneistä, kampaajakäynnistä sekä ystävien kanssa hengailusta. Jotenkin uudet tuulet antoivat iloa elämään sen verran, että alkuviikon synkät tunnelmat haihtuivat ja loppuviikko meni kuin siivillä. Nyt olen takaisin Ruotsissa ja odotan kuumeisesti viikonloppua, sillä pitkästä aikaa päästään viettämään rentoa viikonloppua kotimaisemissa kahdestaan.

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Työ

Aurinko

aurinko.jpg

 

Tänään aamun agendalla oli aikainen herätys ja selvityminen ajoissa lennolle kohti Tukholmaa. Vaikka aamut ovat aina raskaita, rakastan varhaisten hetkien tunnelmaa lentokentillä, kun koneiden moottorit käynnistyvät uuteen päivään ja aurinko nousee taivaanrannassa (ainakin sen voi kuvitella nousevan jossain pilvimassan tuolla puolen). Ilmassa on aina lähdön tunnelmaa (merkitköön se sitten vaikka vain lähtöä päivän työmatkalle) ja edessä uusi päivä ja sen tuoma uusi mahdollisuus, taivaan ja oman mielikuvituksen ollessa rajana.

Koska fiilis on ollut erinäisistä syistä huono, oli tänään(kin) aika miettiä niitä asioita, joista olen kiitollinen:

-Rakkaus

-Työ ja työkaverit (saan tehdä työtä, josta olen jo pikkutytöstä lähtien haaveillut)

-Perhe ja erityisesti äitini, joka hoitaa koiria matkojeni aikana

-Ystävät <3

-Koirat, joiden saaminen kainaloon on aina yhtä ihanaa

-Tulevat matkat ja seikkailut, joiden suunnittelusta saan iloa arkeen

-Harrastukset

 

Nyt koirat ulos ja sitten kauneusunille, ne tulevat tarpeeseen.

Namaste, kiitollisuuden kautta onneen.

Suhteet Oma elämä Ajattelin tänään