Dabbalin yllärimenu
Oletko miettinyt hyvää, erilaista ruokapaikkaa Tampereelta? No mullapa ois yksi hyvä ehdotus…
Olen jo pitkään hinkunut syömään Ravintola Dabbaliin ja nyt vihdoin pääsin. Käytiin maistelemassa viiden ruokalajin yllärimenu ja ai nam, kuinka hyvää se olikaan. Pitkä odotus palkittiin ja vaikka odotukset olivatkin kasvaneet melko korkeiksi, niin ne ylittyivät heittämällä. Laitan muutaman kuvan, niin näette millaisia herkkuja eteemme kannettiin. Makuja en ole niin hyvä kuvailemaan, joten suosittelen menemään maistelemaan jos hyvä sapuska maistuu! En ole aiemmin tainnut yllätysmenua syödäkään, mutta tämänhän voisi ottaa vaikka perinteeksi! 😉
Aluksi keittiö tervehti meitä kylmällä kurkkukeitolla, jonka jälkeen tuli ahventa kahdella tavalla, tillimerilevälientä, hiillostettua avomaan kurkkua ja tillikurkkusorbettia.
Kasvimaa ja rikkaruohot: mallasmultaa, eri tavoin kypsennettyjä kasviksia ja keittiön itse poimimia villiyrttejä.
Confattua kirjolohta, nokkosta kolmella tavalla, jääparsaa, pikkelöityä fenkolia ja rapulientä.
Kuusenoksilla savustettua poron sydäntä, poron ulkofilettä, metsälientä ja kuusenkerkkää.
Välifressinä ennen jälkkäriä toimi loistavasti fenkolisorbetti.
Vadelma, sitruuna ja koivu päättivät ihanan illallisen.