Apinavertaus

Mulla itselläni on ja tiedän, että monella tuttavapiirissäkin on yksi paha tapa,  ylianalysointi. Olen lukenut aiheesta jotain juttuja ja haluaisin toden teolla päästä tästä ärsyttävästä piirteestä eroon. Kyllähän asioita kuuluu miettiä ja tarkastella, mutta sellainen älytön asioiden vatvominen aiheuttaa lähinnä vain harmia.

Mihin nuita pään sisällä pyöriviä solmuja ja mörköjä voisi oikein verrata? No vaikkapa apinoihin!

Jos eteen tulee jokin hankala asia ja huomaat, että alat ylianalysoimaan, voit kuvitella sen pikkuiseksi apinavauvaksi joka repii äitiään kädestä. Kun asian hautomista jatkaa, pikku apinan tilalle on tullut ärsyttävä marakatti, joka paukuttaa lautasia yhteen. Jos et vielä senkään jälkeen ole saanut solmuja avattua, niin tilalle astuu punapersepaviaani heiluttelemaan edessäsi, no mitäpä muutakaan kuin punaista persettään. Vieläkö mietit, murehdit ja pyörittelet ajatuksia suuntaan ja toiseen, ei kannata, sillä pikkuhiljaa niistä tulee yksi iso King Kong joka alkaa tuhota kaikkea ympärillä olevaa. Jos vielä senkin jälkeen pään sisäiset solmusi tuntuvat kiristyvän, paikalle paukkaa universumiakin suurempi hirmumonsteriapina muristen ja houkuttelee sinua banaanitertuilla kohti mustaa aukkoa, lopullista pimeyttä.

Tarinan opetus: Älä ylianalysoi.

…ja sitten kun kuitenkin taas aloitat sen asioiden ees taas vatvomisen, niin muista apinat, kukaan ei halua kohdata hirmumonsteriapinaa, usko pois.

 

 

Suhteet Oma elämä Mieli