Ajantappamista matkakuumeiselle
Hep, Barcelona kutsuu alle viikon päästä ja täällä aletaan olla jo aikamoisessa matkakuumeessa.
Tässä muutama vinkki muillekin matkakuumeisille, jotka haluavat jo kotona fiilistellä tulevaa lomaa!
Esipakkaus: Tällä kertaa hain uudet ihanat pikkuputelit, joita voi sitten jatkossa täytellä isommista. Lomalla voi sitten tuoksua vihreän teen ja kookoksen sekoitukselta.
Jalkahoito: Haaveilin ammattilaisen tekemästä kunnon raappaus/hieronta/rasvaus ymym. sessiosta, mutta nappasinkin Body Shopin hyllyltä myös jalkojenhoitosetin. Olen jo parina iltana raapsuttanut kuivat ihot suihkun lattialle, hinkannut siihen päälle kuorinnan ja lopuksi levittänyt kunnon rasvakerroksen. Ja mikä lopputulos, ihan loistava! Vaikka tuskin sandaalikelejä onkaan odotettavissa, niin eipähän ainakaan kovettumat hidasta menoa.
Eväs: Kuten joku voi jo tietääkin, niin aamupalasta ei kanssani kiistellä. Ei ole niin väliä mitä sötkötystä aamiasella syödään, kunhan se syödään piakkoin heräämisen jälkeen. Muuten on pasmat sekaisin ja iskee kärty. Monta kertaa tästä on jouduttu niin kotona kuin matkoillakin vääntämään. Nyt kuitenkin aikuisena ihmisenä olen ottanut ohjat omiin käsiini ja alkanut ottamaan hätävaraevästä mukaan matkoille. Tällä kertaa ostin pussillisen pähkinöitä ja rasiallisen välipalapatukoita. Näin vältytään pahimmilta riidoilta heti aamutuimaan! Suosittelen muillekin aamunälkäisille!
Hiusasiat: Tällä kertaa luvassa on luksusta, sillä käyn pitkästä aikaa ihan kampaajalla leikkaamassa ja värjäämässä tukkaa. Mutta onnistuuhan se myös kotikonstein.
Paikkojen tsekkaus: Hyvähän se on etukäteen katsella missä paikoissa ehdottomasti haluaa käydä. Meilläkin aikaa on vain reilu viikko ja Malagassakin pitäisi piipahtaa, niin olen katsastanut googlesta jo mielenkiintoiselta vaikuttavia paikkoja. Yleensä suunnitellaan aika vähän mitään etukäteen, mutta jotenkin nyt on ollut sellainen fiilis, että olisi kiva nähdä enemmän ja päästä katsastamaan useita eri paikkoja. Tosi moni kaveri on käynyt Barcelonassa ja sieltä onkin parhaat vinkit tulleet.
Siivous: Tämä on vielä tekemättä, ylläri. Mutta onhan kotiin kivempi tulla sitten joskus kun ei ole kaikki ihan koirankarvan peitossa.
Blogi: Aloita (tai elvytä vanha) blogi, niin voit sitten vuosien päästäkin fiilistellä matkaan lähtöä! ;)
Jos sulla sattuu olemaan hyviä ideoita Barcelonan ensikävijälle, niin laita kommenttia. Kaikki vinkit on todella tervetulleita!
>A<