Harmaudesta ja sunnuntaistakin voi nauttia!
Kuten jo otsikostakin voi päätellä, niin jutun aiheena on inhokkipäiväni sunnuntai ja pitkään jatkunut harmaa tuhru keli. Normaalisti nuo molemmat jossain määrin ärsyttävät, mutta viime sunnuntaina kaikki olikin toisin. Aamusta sai loikoilla pitkään ja aamukahvin sai nauttia rauhassa. Päivän ainoa aktiviteetti oli pitkä kävely koirien kanssa Pispalassa.
Pakkasta oli sopivat muutama aste ja ilmassa leijui unimainen usva. Pispalan värikkäät talot pilkistelivät utuverhon väilistä ja haulitorni kurkisteli kerrostalon takaa. Rannan veneet peitti kevyt lumipeite.
Pojat kummeksuivat hiihtäjiä ja samoin tein kyllä itsekin kun menosta ei oikein tuntunut tulevan valmista…
Jäällä tuntui siltä kuin aika olisi pysähtynyt ja oltaisiin hypätty unimaailmaan. Olisin viihtynyt vielä pidempäänkin, mutta Batmanilla tuntui olevan vähän kylmä, joten oli pakko kääntyä jossain vaiheessa kotiin. Ensi kerralla täytyy vetäistä sille haalarit niskaan ja ottaa vähän evästä mukaan!
Aiemmin lempipäiväni on ollut aina maanantai, mutta eihän se sunnuntai hullumpi olekaan!
Iloista tätä päivää ja rentoa loppuviikkoa kaikille, ei anneta harmauden masentaa ja eikös se kaamoskin ole jo virallisesti ohi ja aurinko alkaa taas näyttäytyä enemmän!