Tiedättekö ne päivät kun heti herättyä on piiiiiiip ottassa ja jokaista ajatusta reunustaa synkkä pilvi, vaikka kaikki on siis ihan yhtä hyvin kuin eilenkin, mutta silti siipi on maassa. Yrität vielä sivuuttaa koko kurjan fiiliksen, mutta hormonit hoitaa asian niin, ettei päivästä voi tulla muuta kuin epäonnistuneiden sarjojen jatkumo. Vai voiko?

Mulla oli tänään sellainen aamu. Sain heti herättyäni aikaiseksi turhanpäiväistä riitaa ja kesti kauan aikaa ennen kuin sain edes kahvin tippumaan ja tavalliset aamutoimet suoritettua. Kun ekan kerran katsoin peiliin, niin sieltä mulkoili takaisin arkusta herätetty kalpea variksenpelätin. Mitkään vaatteet eivät sopineet ja tukka makasi ohuena liruna päätä vasten. Ulkona oli niin kylmä, että poikien tassut palelivat kun käytiin pakolliset pissalenkit aamulla. Alkoi vain niin  yleisesti ottaa päähän kaikki ja erityisesti se kaikkien ihannoima arki ja siihen liittyvä kammotussana ”kotoilu”.  

Joskus ne arjen askareet on ihan ookoo, mutta kyllä ne yleensä on aika syvältä sieltä jostain. Se sama imurointi ja imurin kanssa taistelu, samojen purnukoiden nostelu kun pyyhit vessan hyllyjä, samat tiskit likaisena koneeseen ja puhtaana kaappiin, samojen saniaisten kastelu ja saman pyykkitelineen viritys. Tykkään, että on siistiä, mutta ei se siivoaminen kyllä mitään suurta hupia mulle ole! Sitä samaa rallia sitten pitäisi tehdä suurinpiirtein kerran viikossa. Että tätäkö tämä elämä sitten on, siivoamista ja kodin laittoa, töiden tekemistä ja nukkumista? Sitten tietenkin ärsyttää oma saamattomuus ja laiskuus ja se kun ei osaa olla tarpeeksi onnellinen jokaisesta hetkestä. Kavereita ei ehdi näkemään, koska jos sulla on aikaa, niin mitäpä veikkaat onko sillä kaverilla. No ei. 

Kaikki asiat pakkautuivat päähän yhdeksi ongelmamytyksi ja totesin, että parempi ehkä lähteä pois kotoa hetkeksi. 

No, millä keinoin  lähdin sitten tätä päivää pelastamaan?  

Ensiksi kävin myymässä vanhat korvakoruni, joita en enää tarvinnut. Tein kaupat tori.fi:n kautta ja ostaja saapui paikalle sovitusti. Olin myös varannut etukäteen kasvohoidon ja se sopi tilanteeseen erinomaisesti. Ihanaa kun joku hipsutti väsynyttä naamavärkkiäni ja sai siihen ihmetököteillä vielä eloakin näytin jopa ihmiseltä hoidon jälkeen! Siitä suuntasin kirppikselle ja löysin ihanan topin kesäksi (!) ja koska mulla ei ollut mikään kiire, niin juopasin kupposen kahvia kera suukkosen. Päivä ei tuntunutkaan enää niin karmealta ja elämä alkoi voittaa!

Kävin myös metsästämässä pokkarin, jota Maria Veitola suositteli instagrammissa, Rakkaudenhirviö -Saara Turunen. En tiedä yhtään millainen kirja, mutta se ei voi olla kovin huono jos Maria Veitolakin siitä tykkää ja se on niin siisti tyyppi. Ja minä mainonnan uhri.

Tällaisena päivänä EI TODELLAKAAN kannattaisi tehdä seuraavaa: ostaa kaupan hiusväriä ja lätäistä sitä kaiken huipuksi itse itsensä päähän. Mutta koska halusin jotain perusarjesta poikkeavaa, niin marssin Tokmannille ja nappasin sieltä haljun lilaan taittavan hiusvärin matkaan. Nyt värin vaikutusajalla oli hyvä aikaa kirjottaa tänne mietteitä tästä päivästä, jota sisukkaasti olen yrittänyt pelastaa ja taistella tuulimyllyjä vastaan (ja hormoneja)… Katsotaan kohta minkälainen on lopputulos ja joudunko tekemään uuden reissun hiusväriosastolle vai saako päivä uuden käänteen ihanasta uudesta kuontalosta! Elämme jännittäviä aikoja.

Tsemppiä kaikkien arkeen ja koittakaa nousta sieltä murheen alhosta keinolla millä hyvänsä. Elämä ei ole niin vakavaa ja täällä ollaan vain hetkinen, joten kannattaa elää se kuten itselle parhaiten sopii. Huomaatteko, nyt jo tulee näin iloista tekstiä… Ehkä tämä päivä olikin vain puoliksi p*ska.