Äiti toimi meidän matkanjohtajana kun lähdettiin katsastamaan paikka nimeltä Tiukujärvi. Itsellä kun ei mikään maailman paras suuntavaisto ole, niin oli hyvä olla mutsi mukana!

Alkuun mentiin metsän läpi ja siitä siirryttiin suolle. Muutama ylikypsä hillakin löytyi. Puolukoita ja mustikoita napsittiin välipalaksi, koirillekin kelpasi mustikat. Vellu keräili mukaan myös muutaman sienen. Kun päästiin syvemmälle jänkää, alkoi myös karpaloita löytymään, tosin vielä raakoja. Ihania pieniä punaisia pallukoita hennossa varressa vain lepäilee mättäillä. Täytyy joskus lähteä niitä äitin matkaan poimimaan.

Alkumatkasta napattu selfie, taustalla silmänkantamattomiin karua, harvapuista jänkää.

Vellu tuumailee syntyjä syviä, jalassa isän ”jokasäänkengät” ja puukkokin näyttää vyöllä roikkuvan. Luonto on hiljainen ja nenään tulee ihania metsän ja kosteiden marjamättäiden tuoksuja. Pää puhdistuu ja arki jää pikkuhiljaa kauemmas, mitä syvemmälle jängälle astelee…

Kumpparit upotti välillä niin kovasti, että tuntui kuin maa olisi käynyt nielemään. Isä oli kuitenkin äidille sanonut, että ”mikä heinän kasvaa, se miehen kantaa” joten ei tarvinnut pelätä uppoavansa suonsilmäkkeeseen jos siinä kasvoi edes muutama heinänkorsi!

Aika nättiä, vai mitä?

Nämä on juuri niitä paikkoja missä lapsena väkisin joutui käymään, keräämään hilloja, että sai karkkirahaa. Sääsket söivät ja kiukutti. Päivän kohokohta oli makkaranpaisto nuotiolla.

Pystyynkuollut puu, variksenmarjoja ja jäkälää.

”Mettälook”

Hymy myöskin näyttää olevan korvissa ja rähinäjengikin saatiin reissulla väsytettyä, niin että Batmania piti jo loppumatkasta kantaa…

Perillä!

Jouduttiin hieman kiertelemään, koska vettä oli satanut monta päivää, mutta päästiin lopulta perille. Määränpäänä meillä oli pikkuruinen Tiukujärvi, joka olikin ihana näky. Siinä istuskeltiin hetki ja juotiin pillimehut ennen kuin lähdettiin takaisin kotiin päin.

Täytyy sanoa, että olipa melkoisen mukava maanantai. Hieman poikkeaa normaalista ”herää, syö, mene töihin, syö, mene nukkumaan”-maanantaista!