Irtokarkkiteoria

Ostin eilen irtokarkkeja hetken mielijohteesta. Pussi oli vielä aamulla lähestulkoon täysi ja kun kurkistin pussin sisään näin siellä yllättäen koko elämäni kirjon. Ihan oikeasti, irtokarkkipussin syvempi merkitys aukeni sillä sekunnilla kun kaadoin puoli kiloa namusia kulhoon. Tuo karkkipussihan oli yhtä sekava kuin pääkoppani! Toki siinä oli myös Vellun lemppareita, mutta silti kävin miettimään, että jokohan joku on vastaavasta aiheesta kirjoittanut. Ei ollut, mutta nytpähän on. Tykkäsittepä tai ette, niin karkkihylly kertoo teille totuuden itsestänne!

Palataanpa ihan siihen alkuhetkeen, jolloin mielessäni kävi, että pitäisikö hakea irtokarkkeja. Siitä kului noin puolituntia ja olin jo karkkihyllyllä kauha kourassa. Sitten se valinnan hetki. Itse valitsen aina useita laatuja, väkevää, kirpeää, hedelmää, salmiakkia, lakua ja tietysti myös suklaata, otan yleensä myös yhden tai pari vaahtokarkkityyppistä karkkia vaikken niistä edes niin välitä. Otan myös sellaisia makuja, joita ei sillä hetkellä tee mieli, ihan varalta. Jos on tullut uutuuksia, niin nekin löytävät tiensä pussiini. Jos tiedän, etten tule syömään pussia yksin valitsen myös niitä makuja, jotka maistuvat muillekin. Kierrän säännöllisesti joka hyllyn enkä juurikaan mieti paljonko pussiin kertyy grammoja tai mitä se tulee maksamaan. Toisaalta en ota mitään laatua kovin montaa kappaletta, joten siksikään summat eivät nouse taivaisiin. En jaksa odotella jos joku valitsee pitkään omia suosikkejaan, paitsi jos kyseessä on Pollyt. Sen vuoksi tässä koko prosessissa ei kestä paria minuuttia kauempaa.

Tästä irtokarkkikäyttäytymisestäni voi siis tehdä helposti muutamia johtopäätösiä. Pidän nopeista päätöksistä, tyylini on tehdä asiat ripeästi ja saman tien pois alta. Tykkään spontaaneista tilanteista, mutta toisaalta nautin hyvistä varmoista valinnoista. Tarvitsen elämääni mustaa ja värikästä, enkä pelkkää toista niistä. Haluan kokea uusia asioita, mutta hieman varauksella ja koitan myös varautua ennalta erilaisiin tilanteisiin. Tiedän suunnilleen, mistä läheiseni pitävät ja haluan miellyttää muita ihmisiä. Olen melko järjestelmällinen, mutta jos tielleni osuu este, niin en välttämättä enää palaa takaisin, ellei kyseessä ole jokin todella tärkeä asia.

Siis miettikää kuinka ihanan syvällistä ja vain yhden karkkipussin perusteella! 

Vieläkö epäilyttää vai joko kävit miettimään omaa irtokarkkikäyttäytymistäsi? Mitä pussiisi sujahtaa kun pääset karkkihyllylle valikoimaan omia lemppareitasi? Mietitkö jokaisen karkin kohdalla montako kappaletta valitset vai tiedätkö tasan tarkkaan mitä aiot ottaa ja pysyt hyväksi havaituissa namusissa? 

IMG_20170429_083759.jpg

Loppuun vielä treffivinkki!

Viekö joku ihana tyyppi sinut elokuviin, etkä vielä tunne häntä kovin hyvin? Menkää ennen elokuvia hakemaan irtokarkkeja yhdessä, sen jälkeen tunnetkin hänet jo paljon paremmin! 😉

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä Syvällistä

Miksi muutuin vihreäksi?

Tämä postaus ei liity mitenkään pukeutumiseen tai vastaavaan, vaikka tiedän, että kevään hittiväri on vihreä. Tiedän sen siitä, että eksyin jollekin tyylisivustolle, jossa aiheesta kerrottiin ja olen sen jälkeen rehvastellut tiedolla kun kerrankin olen ajan hermoilla. Oikeasti, olen jauhanut vihreän eri sävyistä ja ties mistä jo useampaan otteeseen, sori työkamut! Mutta tämä juttu liittyy hieman toisenlaiseen aiheeseen joka varsinkin naisille tuppaa olemaan melkoisen tuttu, nimittäin kateus. 

Tajusin, että en oikeastaan kadehdi juurikaan ketään?! 

Aloin oikein miettiä, että eikö juuri ole sellaista oikein kadehdittavaa persoonaa lähipiirissä, julkkiksissa, jossain, niin en millään meinannut keksiä. Enemmänkin inspiroidun ihmisistä kuin teen hallaa ja käyn kadehtimaan heitä. Olisihan se ihanaa jos olisi jokin superhyper talentti, esimerkiksi upea lauluääni, kyllä mulle sellainen kelpaisi. Myös ulkonäössä on sellaista mikä voisi olla paremmin, mutta en silti haluaisi olla kukaan muukaan. Joskus heikkoina hetkinä toivoisin olevani vahvempi ja rohkeampi, mutta jokaisesta suosta on näilläkin avuilla noustu. Toisilla on hieno ura, täydellinen talo, lapsikatras, merkkilaukku, bemari ja kaikki asiat mallikkaasti, mutta niistäkään vereni ei viherrä. Hillitön haba ja joka suuntaan taipuvat joogaraajat toki saavat omat luikkukäteni tuntumaan melko onnettomilta, mutta kateelliseksi en tule niistäkään. Missä vika, olenko kadottanut jonkin kateussolun, valaistunut ja kasvanut yli-ihmiseksi?

Ja sitten muistin muutaman viikon takaisen hetken kun istuin bussissa ja yhdeltä pysäkiltä sisään astui nainen. Naisella oli reppu selässä, repun naruista roikkui vaelluskengät ja kuppi. Katselin sivusilmällä kun hän ihasteli bussin ikkunasta itselle niin älyttömän tuttuja maisemia. Hän hymyili koko ajan, ei näpännyt kertaakaan puhelinta ja huomasi, että reissukilometrejä oli karttunut jo useampi tuhat. Ja siinä hetkessä minä muutuin vihreäksi, oikein sellaiseksi kermitin vihreäksi ja löysin kadonneen kateuteni!

 

 

 

 

Hyvinvointi Mieli