Vuoraat pakkasella itsesi kalsareilla, villasukilla ja toppakamppeilla pulleaksi ja ihmettelet kuinka teinit tarkenevat lyhyissä farkuissa nilkat paljaana. Tuntuuko tutulta? Tätä mietin jälleen kerran kun olin ulkona reilun kymmenen asteen pakkasessa ja läheiseen kouluun tarpoi sekä tyttöjä että poikia takki auki ja ilman hanskoja. Minusta on tullut virallisesti vanha. Mukavuus, käytännöllisyys ja moni muu asia on ajanut kaiken cooliuden edelle. En edelleenkään liiku missään neonvärisessä toppapuvussa kaupungilla, mutta ymmärrätte varmaan pointin?

Tähän liittyy myös se, että nykyään koitan minimoida hankintoja. Ennemmin hommaan yhden kivan jutun jonka oikeasti haluan, vaikka se olisikin kalliimpi kuin kaksi ”ihan ok” juttua yhteensä. Kestävyys, laatu, monikäyttöisyys, eettisyys ja tietenkin visuaalisuus on niitä mitkä vaikuttavat ostopäätökseeni. Vähemmän on enemmän joka asiassa. 

Rypyt. Niitä tulee ja niiden kanssa on vain elettävä. Samaan kategoriaan kuuluu kaikenmaailman suonikohjut, selluliitit, löysä nahka, maksaläiskät, harvat ripset ja mitä vain ikinä keksiikään. Vaivat vain lisääntyy ja se on vain kestettävä. Liikunnalla ja hyvällä ruokavaliolla onneksi saadaan ihmeitä aikaan ja estetään totaalinen rupsahdus! 

Tavalliset asiat alkavat kiinnostaa, niin juuri, ne tylsät ja arkiset nuorempana vihaamasi asiat. Koirien ulkoilutuslenkit ja yhteiset illanvietot kotona voittavat liiankin usein baarikierroksen ystävien kanssa. Ihan oikeasti liian usein, kun ei vain huvita, eikä jaksa sitä monen päivän kauheaa kankkusta ja mielipahaa. Ystäviä pitäisi kyllä nähdä paljon useammin. Se on aikuistumisessa kökköä kun kaikilla on niin paljon menoja, että aikatauluja ei meinaa saada sovitettua.  

Itsensä hyväksyminen. Tässä kohta 33 (!!!) vuotiaana sitä ei enää hätkähdä ihmisiä ulkonäön vuoksi, eikä mikään ulkoinen habitus tee sen suurempaa vaikutusta. Toisin oli kouluaikoina kun siistejä tyyppejä olivat rääväsuut, kovikset ja takapulpettien huutelijat. Halusin itsekin olla sellainen raju tyyppi, en kyllä yhtään tiedä miksi. Nykyään en haluaisi mistään hinnasta olla sellainen tyyppi joka aukoo päätään ja satuttaa toisia sanomisillaan, näyttää aina vihaiselta ja piiloutuu pakkelin taakse. Olen aina ollut vähän sellainen nynny ja herkkis, eikä se aina ole omaa itseä miellyttänyt. 

Raha. Sitä vain tajuaa yhä selkeämmin, että raha ei tuo onnea. Esimerkiksi matkat ja uusien ihmisten, paikkojen ja kulttuurien kohtaaminen rikastuttaa sielua huomattavasti enemmän. Siihen toki vaaditaan rahaa, että matkustelu on mahdollista…

Ikääntymiseen liittyy myös se, että huomaa ettei elämä oikein ole  kuitenkaan mihinkään muuttunut. Mietin edelleen samoja kysymyksiä tulevaisuudesta ja koen olevani loppupeleissä aika sama ihminen mikä ennenkin. Toki itseensä on ehtinyt tutustua paremmin tässä vuosien saatossa, se on ehkä se suurin muutos. 

Iloista keskiviikkoa kaikille ja älkää ikäkriiseilkö, se on ihan turhaa! <3