Rauhantyyssija

Tiukuvaarassa piipahtamassa…

Muutaman kerran jutuissani on vilahtanut ja tulee varmasti jatkossakin vilahtamaan lapsuudenkotini Tiukuvaarassa. Olen siis syntynyt täällä ja asunut yläasteen loppuun, eli aika pitkään. Sen jälkeen en olekaan yhdessä paikassa kovin montaa vuotta viihtynyt tai ainakin olen muuttanut asunnosta toiseen vähintään kolmen vuoden välein. Teini-iässähän olin kyllästyä kuoliaaksi kun jouduin asumaan niin syrjässä kaikesta. Asuessani jo muualla jouduin käymään puoliväkisin joskus viikonloppuja kotona, vaikka joutui jotkin bileet jättämään välistä. Kyllä nyppi, eikä siihen aikaan ollut edes somea, että olisi pysynyt jyvällä meiningeistä.

Nythän kaikki on toisin, on ihanaa tulla hetkeksi rauhoittumaan kaupungin hulinasta ja rentoutumaan hiljaisuuteen. Oikein odottaa, että saa olla hetken tekemättä mitään ja pääsee äitin tekemään valmiiseen aamupalapöytään.

 

Mummolan portailla poikien kanssa poseerataan. Karmea ylisuuri tuulitakki ja lontsarit jalassa. Tiukuvaarassa ei paljon meikkailla, eikä muutenkaan tarvi miettiä miltä näyttää muitten silmissä, koska niitä muita silmiä ei ole ja hyvä niin. Ja jos joskus kävisikin niin, että alkaisi tanssijalka vipattaa, niin Leviltä löytyy kuppiloita jos minkälaista. Leville on matkaa vajaa 30 kilsaa ja sehän on näissä etäisyyksissä melkein kävelymatkan päässä.

Äiti tykkää koristella vanhoilla esineillä pihaa ja laitella muutenkin kotia kauniiksi. Meillä on aina tosi siistiä, paitsi silloin kun meidän jengi saapuu kylään.

Maisemia voi ihailla ikkunasta tai olla niin hurja että menee ihan ulos katselemaan.

Vellu on joka reissulla alkanut ehdottelemaan muuttoa tänne… Mistäs sen tietää jos joku päivä meidät löytääkin jostain pohjoisen suunnalta!?