Rinkka hukassa, elämä edessä!
Edelleen Jakartassa, edelleen tennarit jalassa.
Eilinen positiivisuus rinkan löytymisen suhteen katosi tänään kun seikkailtiin takaisin baggage-serviceen. Kukaan ei tiennyt mistään mitään, eikä rinkasta tiedetty myöskään HongKongin kentällä. Kaikesta huolimatta toivoa eläteltiin, koska tänäänkin tulisi kolme lentoa HongKongista Jakartaan. Päätettiin siis viipyä vielä toinen yö kentän läheisyydessä. Sain 300000 indorahaa (n.20€) laukkuvirkailijalta hyvitystä, maksettiin sillä majoitus.
Haluttiin kuitenkin lentokentältä pois, joten hypättiin taksiin ja matkattiin muutama kilometri sivummalle hieman huokeampaan hotelliin (17€). Hotellin nimi Aerofans Inn. Pihalla istuskellessa tuntui kuin lentokoneet tippuisivat päälle, laskeutuessaan juuri tällä kohdalla. Ihan siisti hotelli ja virkailijat innoissaan valkonaamoista.
Soitin vielä myöhemmin rinkan perään ja vastaus oli edelleen sama: ”ei tietoa”. Päätettiin että ei jäädä yhden rinkan takia Jakartaan jähimään vaan jatketaan huomenaamusta matkaa Sumatralle. Napattiin lennot Medaniin ja soitettiin tutuille Tailana-saarella, että tulossa ollaan!
Turkoosi meri, valkoinen hiekka ja oma pikkuinen bungalowi ovat enää yhden lennon, automatkan ja parin laivamatkan päässä…