Vierailu Vapriikissa!
Aamu alkoi hammaslääkärillä. Luulin, että mulla olisi reikä tai reiän alku, mutta ehei, kymmenen minuutin hammaskiven rapsutus, maksu luukulle (100 € yhyy…) ja päivän suoritettavat asiat olikin suoritettu. Kannattaa pitää huolta hampaista, kipuhermot ja kukkaro kiittää!
Sitten oli aika siirtyä vapaapäivän kivaan osuuteen. Hetken aikaa pörräiltiin kaupungilla ja matka jatkui Tammerkosken kupeeseen Museokeskus Vapriikkiin. Viimeksi on käyty siellä katselemassa Terrakotta- armeija näyttely muutama vuosi sitten, joten olihan se jo aikakin mennä uudelleen. Meillä on Vellun pikkuveli kylässä, niin kuin oli viimeksikin, joten tästähän voisi tulla ihan tapa lisätä vierailuihin hieman kulttuuria! Osa näyttelyistä oli siis jo entuudestaan tuttuja, mutta kierrettiin melkein kaikki kuitenkin, osa hitaammin ja osa vain suunnilleen käveltiin läpi.
Kaikkein kiinnostavin oli Hurriganes- näyttely. Muistan itsekin pienempänä kuunnelleeni isän autossa ”Getoonia” ja muita hittejä (äitin autossa kuunneltiin muuten Joel Hallikaista ja Arja Havakkaa)
”Vasta kuolema tekee rock-muusikosta tähden” -Remu
Näyttelyssä oli paljon valokuvia ja musiikkia pääsi kuuntelemaan parissakin eri paikassa, eli fanille ainakin ”must see”- kohde ja meille muillekin käymisen arvoinen paikka. Lippujen hinnatkaan ei päätä huimaa, kympin tiketillä pääsee kiertelemään kaikki näyttelyt läpi. Hurriganes- näyttely on esillä 19.3.2017 asti, joten hyvin ehtii.
Taas muistaa kuinka helposti sitä unohtaa ne oman paikkakunnan vierailukohteet. Sama homma erilaisten tapahtumien kanssa, pitäisi käydä useammin. Mutta kun on niitä töitä, stressiä, väsymystä ja täytyy siivota ja ei ole rahaa ja ja ja… Selityksiä riittää, mutta onneksi tapahtumiakin riittää ja aina silloin tällöin sitä on jopa hereillä niin että niihin pääsee tutustumaan!
Onhan ne omalla tavallaan olleet tosi cooleja tyyppejä ja bändin meno oli jossain vaiheessa kohtuu vauhdikasta, nykyään kun rokkaritkin tuntuvat lähinnä syövän porkkanaa ja juovan vihersmoothieta.
Muutaman levyn ne ehti tekasta!
Ja paras osuus näyttelyssä oli varmaankin se kun sai kokeilla hetken Cissenä oloa. (Vellun ilme on ihan paras!)
Päivän kruunasi vielä se kun löysin kauan kadoksissa olleen lempileivokseni. Tiedättekö sen kun maistaa jotain järkyttävän hyvää ja sitten sitä ei enää löydä mistään? Kyllähän se v*tuttaa. Tällä tarinalla on onneksi onnellinen loppu, sillä keskustaan on avattu uusi Royal Bakeryn kahvila ja sieltä bongasin tuon mieleeni pyörimään jääneen herkullisen rasvamöykyn. (kuvassa etummainen hieman Runebergin torttua muistuttava tötsä, 4,50€)
Aivan superherkkunaminamileivos, maistakaa jos tulee vastaan. Torttu ei leveile ulkonäöllä, mutta maistuu pikkuiselta palalta taivasta. Taikinaosio on makeaa, rasvaista ja hieman kosteaa, sisällä on raparperitäytettä ja päällä marenkihattu. Koristeena toimi tällä kertaa mansikka ja suklaasiivu. Harvoin näin palavasti ihastun johonkin syötävään, mutta tuo pieni paholainen on kyllä valloittanut minun mahalaukun!
