Puristan silmiäni kiinni, ja aistin, että jokin tuijottaa minua. Tunnen kasvoillani lämpimän hönkäyksen, ja pian karvainen kuono työntyy kaulaani vasten. Rapsutan lämmintä turkkia, puhelen lempeäsi ja kysyn, kuinka nukutti. Koiran häntä vispaa innokkaasti paukuttaen samalla lipaston ovea. On uusi päivä, olen hereillä.

Vien koiran lenkille ja katselen, kun se energisenä loikkii puskasta seuraavaan. Ei se mieti, että huvittaako tämä tänään. Eikä todellakaan murehdi menneitä. Se ravistaa unihiekat turkistaan ja on täysillä läsnä tässä hetkessä. Meneillään on yksi sen elämän kohokohdista, lenkki – eikä se mieti mitään muuta.

Toivon, että oppisin suhtautumaan elämään enemmän koirani kaltaisesti, kiitollisena elämästä nauttien ja vähemmän murehtien. Ehkä pystyn siihen, jos  opettelen katsomaan elämää uudesta näkökulmasta, erilaisesta vinkkelistä.

Seuraa myös täällä: Instagram & Bloglovin