Ladataan...
Vinkkipankki

DocPointin ohjelmistokattaus on aina ollut houkutteleva kauttaaltaan. Festarina Docpoint on ikäänkuin koonti vuoden tapahtumista ja elämässä askarruttavista kysymyksistä ylipäätään. Siksi se on ollut aina viikko, milloin olen kokenut oppivani nimenomaan käymällä elokuvissa ja mikäs sen mukavampaa. Festareilla on paljon ajakohtaisia teemoja ja jos joku spesiaali kokonaisuus erityisesti kiinnostaa, kannattaa festarileffat valita aihemaailman mukaan. Nettisivuilla koottu aihe-kokonaisuudet esimerkiksi teemoista: Girl Power, alkuperäiskansat, monikulttuurisuus, "Suomi mainittu!" ja fake news.

Tässä kuitenkin Vinkkipankin neljä must-see elokuvaa. Kolmessa suomalainen ohjaustyö ja neljännessä elokuvan musiikki on suomalaista käsialaa.

Aquarela, ohj. Viktor KossaKovski

Mitä jos elokuvan pääroolia tähdittääkin vesi. Vesi oikeastaan on maapallolla päivittäisessä elämässämme se pääroolin vetäjä aina ja tästä näkökulmasta lähtee Aquarela Siperiaan sijoittuva elokuva luonnon mahdista. Kun mietimme ilmaston muutosta, pelkäämme muunmuassa sitä, että luonto ottaa vallan ja ihmiset eivät pysy perässä. Maapallolla on paljon alueita, joissa luonto määrää elämän kulusta ja ihmiset ovat oppineet kunnioittamaan sitä myös eri tavalla tiukemman päivittäisen siteen ansiosta. Jos olet se, joka ottaa popparit käteen, kun Avara luonto alkaa, mene ehdottomasti kokemaan tämä.

AATOS ja AMINE, ohj. Reetta Huhtanen

Miltä maailman kriisit ja terroristi-iskut tuntuvat lapsesta? Miten pieni ihminen pystyy käsittelemään niin monimutkaisia asioita, joita aikuisetkaan eivät toisilleen oikein pysty aina selittämään? Lapsen näkökulmaa tarjoilee uunituore Docpointin avajaiselokuvaksi valittu Aallon dokumenttiohjauslinjalta valmistuneen Reetta Huhtasen ensimmäinen pitkä elokuva. Tämän haluan nähdä, jotta hahmottaisin maailmaa itsekin monitahoisemmin, niin monesti voimme oppia ennakkoluulottomilta lapsilta niin paljon. (Vinkki: keskiviikkona 30.10. klo 20:30 näytöksessä ohjaaja elokuvan jälkeen Q&A:ssa)

Keuliminen,ohj. Katri Myllyniemi, Vilja Autiokyrö

Elokuvastahan ei paljoa tietoja ole herunut, mutta Virpi Suutarin ja Susanna Helkeen klassikko-dokkarin Joutilaat monesti nähneenä, kiinnostuin oitis tiedonmurusista, joita ovat: nuoret mopoilijat, kokoontumisajot ja David Lynch-henki. Pakko olla priimaa!

Musta kissa lumihangella, ohj. Anu Kuivalainen

Elämässä on usein hetkiä, kun pohdimme kumpi on oikein, kertoa vai jättää kertomatta jotain. Kumpi tilanne hyödyttäisi useampaa tai meitä itseämme? Joskus on vain suuria asioita, jotka tulevat väistämättä keskusteluun ja tällainen vaikea tilanne kohdataan Musta kissa lumihangella dokumenttielokuvassa, jossa äiti vapautuu vankilasta ja pääsee aloittamaan vihdoin elämänsä tyttärensä kanssa. Ainoa vain, että totuus isän kuolemasta on kerrottava jossain vaiheessa ja syy miksi vankilaan jouduttiin.

Docpoint käynnissä koko tämän viikon! Nauttikaa tarjonnasta!

Ladataan...
Vinkkipankki

Tampereen teatterin päänäyttämön lavalla on nyt syyskuusta lähtien pyörinyt Oscar-palkittuun elokuvaan perustuva Sademies. Tarina kertoo tiivistetysti miehestä, jolla raha ja rahalla ostettava elämäntyyli on tärkeää, joka yllätyksekseen ei perikään upporikasta isäänsä. Isä on testamentannut kaiken omaisuutensa autoa lukuun ottamatta, jollekin toiselle. Selviää, että kyseessä on Charlien veli Raymond, josta Charliella ei ollut tietoakaan. Veli asuu laitoksessa ja on kehitysvammainen. Charlieta raivostuttaa tieto, ettei veli ymmärrä rahan arvoa ja yrittää kidnappaamalla tämän saada perintömiljoonista edes puolia itselleen. Homma ei sujukaan kuin autokauppa, vaan juttu venähtää ja Charlie päätyy viettämään aikaa veljensä kanssa pidempään. Heidän tutustuessa hän oppi uusia näkemyksiä elämään.

Tarina on eheä ja koskettava. Käsitellyt teemat ovat sovellettavissa kenen tahansa meidän elämään. Kuinka siedämme ja opimme ehkä arvostamaan erilaisuutta? Kuinka ennakkoluulot voivat kahlita näkemyksiämme?

Risto Korhosen näyttelemä Raymond on huikea. Kaikki eleet, olemus, ilmeet, puhe ja tapa olla näyttämöllä on tarkkaa näyttelijän työtä. Rankka ja taitava roolisuoritus, jollaisia harvemmin näkee. Jo ihan tämän takia kannattaa Sademies käydä katsomassa. Myös Lari Halmeen näyttelemän, Charlien raivon purkaukset ovat käsin kosketeltavia ja hetkittäin unohdan olevani teatterissa, tuntuu kuin seuraisi jotain dokumenttia.

Ainoa mikä ajoittain häiritsee, on lavastus. Siinä on hyvää yritystä, mutta isoa valkokangasta voisi käyttää mielenkiintoisemmin ja osa valituista kuvista tuntuu liian kuvapankkimaisilta. Ehkä valaistuksella olisi voinut pelata vähän enemmän vielä. Sinällään tehokkaasti saatu luotua elokuvan monet vaihtuvat miljööt näyttämölle, jossa on varmasti riittänyt haastetta.

https://tampereenteatteri.fi/

Ladataan...
Vinkkipankki

Paavo Westerbergia selvästi kiinnostaa sattumien ja psykologian vaikutus tulevaisuuteemme. Kuinka pienestä voi olla kiinni, että asioita tapahtuu tai sitten jää tapahtumatta. Westerbergin ohjauksellinen ote kutkutti minua jo Mahdolliset maailmat näyttämöteoksessa (Kansallisteatteri, 2016). Mahdolliset maailmat leikitteli vahvasti ajatuksella, miten pienillä ja triviaaleilta tuntuvilla asioilla voi olla mahtava eteenpäin työntävä voima, joka voi muuttaa elämämme. 

Kolme sisarta käsittelee mielestäni aika lailla samaa teemaa, mutta enemmänkin mieleen rakennettujen odotusten ja niiden vaikutuksen kautta. Näytelmän päätähdet kolme sisarta haaveilevat muutosta Moskovaan. Heistä tuntuu, ettei pienessä kylässä, jossa he elävät tapahdu mitään. Heille ei myöskään ole juuri tarvetta tehdä mitään sen tähden, että rikas suku takaa toimeentulon. Haaveet kasvavat näytelmän edetessä ja kysymykseksi jää: mitä haaveilu antaa sisarille ja mitä se toisaalta estää? Näemmekö maailmaa edessämme, jos ajatuksemme ovat muualla?

Elena Leeve, Marja Salo ja Emmi Parviainen vetävät läpi teoksen vahvasti. Monitasoisista hahmoista kaikista löytyy samaistumispintaa, mutta myös jotain mitä tekee mieli arvostella. Tämä saa katseen lopulta kääntymään itseensä katsojana. Miksi ajattelen näin ja mikä on oman elämäni Moskova?

https://kansallisteatteri.fi/

Potretit: Ilkka Saastamoinen Näyttämökuvat: Tuomo Manninen

Ladataan...
Vinkkipankki

Elossa-festivaali avaa kävijöilleen Aalto-yliopiston opiskelijoiden mielenmaisemaa elokuvan keinoin. Ohjelmistoa valittaessa teemana ovat olleet vastinparit: ihmismieli & teknologia, rakkaus & viha ja valta & anarkia. Elokuvat ovat Aallon eri opiskelijayhteisöjen valitsemia. 

Ohjelmistossa erikoismausteena nähdään Aalto ARTS:n opiskelijoiden lyhytelokuvia ja kokeellisen elokuvan näytös, joka valtaa Kino Tapiolan valkokankaan tänään klo 20:30. Näytös on X Film Femmes elokuvakollektiivin Taimi Nevaluoman kuratoima ja ilmainen!

Ensi viikonlopuksi myös luvassa Halloween-spesiaali. Näytöksissä on tavallisista elokuvanäytöksistä poiketen alkukuvat, jotka ovat Aalto yliopiston Elokuvataiteen laitoksen opiskelijatöitä. Näitä turhan harvoin missään nähtävillä, joten nyt kannattaa suunnata teatteriin. Festivaalin teatterit ovat myös mielenkiintoiset, sillä Kino Sheryl on vasta avattu uusiin tiloihin ja Kino Tapiola taas on jo 50-luvulta lähtien toiminut elokuvateatterina ja edeleen alkuperäis asussaan!

Liputkin edulliset 6 € (paitsi normi liput Kino Sherylin näytöksiin 10€)

Lisää ohjelmistosta täällä: https://elossafestival.fi/

Julisteen on suunnitellut Anniina Lius

Ladataan...
Vinkkipankki

Riisuttu elämä on erilainen teatteri esitys, sillä se on totta. Se on kuin teatterin muotoon puettua dokumentaaria. Elämää, joka todella tapahtui jollekin, joka tapahtuu ympärillämme ja ehkä on osittain tapahtunut katsojalle itselleenkin. Kyseessä kulttuurin kautta tuotu kokemusasiantuntija näkökulma, jossa katsoja saa esityksen muodossa nähdä ja kokea kertomuksen ja laajentaa näin omaa ymmärrystään ihmisen moninaisuudesta tai vaikka ajatella kokemusta vertaistukena. Vertaistuki teatteri-esityksen muodossa voi olla pehmeä tapa saada ymmärrystä omaan vaikeaan tilanteeseen. Toisin kuin monissa vertaistuki-tilanteissa teatteriesityksessä voi olla katsojan roolissa, eikä tarvitse itse olla aktiivinen.

Taiteen sulattamo, joka on myös Riisuttu elämä esityksen takana, toimii kuntouttaen mielenterveys toipujia ja muuten syrjäytymisvaarassa olevia tarjoten paikkaa taideyhteisössä taiteen ammattilaisten parissa. Toisaalta taiteilijoille Sulattamo tarjoaa mahdollisuuden toimia yhteiskunnalisesti lisäten ihmiseten ymmärrystä toisiaan kohtaan ja mikäs sen hienompaa.

Katsojalle kokemus on todella vahva. Puoli välissä tauko on paikallaan, kun jotenkin iskee tajuntaan kunnolla se, että pääroolia tekevä ja myös käsikirjoittajan roolissa työskennellyt Tim Saarinen on todellisessa elämässä käynyt läpi kaiken tuon mistä kertoo. Sitä pitää vähän sulatella. Toisella puoliajalla tarina koskettaa vielä syvemmältä ja koen onnea työryhmää kohtaan, että he ovat käyneet läpi tämän prosessin ja tuoneet työn näyttämölle. Liikutun lopussa kyyneliin.

Riisuttu elämä on kokonaisuudessaan rankka tarina elämästä, jossa moni asia olisi voinut mennä helpomminkin, mutta ei mennyt ja silti on mahdollista elää antoisaa elämää. Se on lohdullinen ajatus.

Näytöksiä vielä 23.10. ja 30.10. Koko Teatterissa.

http://www.kokoteatteri.fi

 

Pages