ELOKUVAVINKKI: Kaksi elokuvaa tähteydestä
Nyt elokuvateattereissa pyörii kaksi mielenkiintoista elokuvaa, joiden juonet koostuvat hyvin saman tyyppisistä elementeistä. Maps to the Stars ja Birdman ovat molemmat tarinoita, joissa tarkastellaan näyttelijöiden arkea USA:ssa.
Maps to the Stars sijoittuu Hollywoodiin ja tuo näkökulmia näyttelijyyden huonoista puolista nuoren 13-vuotiaan lapsistaran ja kolmenkympin kriisissä painiskelevan naisnäyttelijän näkökulmasta. Molemmat heistä ovat terapian tarpeessa, sillä median pyöritys ja paineet, joita heihin kohdistuu ja joita he itse itselleen luovat ovat vieneet heidät siihen pisteeseen, että todellisuus ja kuviteltu alkavat pahasti sekoittua. Molemmat näkevät epämiellyttäviä näkyjä ja kuulevat käskeviä ääniä. Lapsitähti Benjie Weiss antaa pelottavan esimerkin siitä mihin liian nuorena saatu julkisuus ja valtavat tienestit voivat johtaa. Benjien hahmo käsittelee myös hyvin nuorille paljon tarjottavaa julkkisihannetta. Hän ikäänkuin elää sitä unelmaa, mutta kaikki menevät silti päin seinää. Vierotuksessa on käyty, mutta sekin jäänyt kesken. Kaikki Benjin perheessä näyttävät Architectual Digest -lehden editoriaaleissa olevan enemmänkin kuin kohdallaan, mutta sisältä perhe on rikki. Kolmekymppistä henkisesti epävakaata näyttelijää, Havana Segrandia, näyttelee aina niin ihana Julianne Moore. Moore eläytyy todella uskottavasta seksistä hyväksyntää hakevan näyttelijä-äidin rahoilla rikastuneen naisen rooliin. Äidin julkisuus painaa takaraivossa, kun oma ura ei olekaan lähtenyt lennokkaaseen nousuun ja alalle on tullut jo nuorempia rypyttömämpiä näyttelijättäriä. Kokonaisuutena Maps to the Stars ei jätä hymynkarettakaan huulille, mutta vahvaa draamaa siinä on ja realistista kritiikkiä tähdeksi tulon ihannointia kohtaan, ja mielestäni ihan jo Mooren roolisuorituksen takia elokuva kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa.
Birdman on taas elokuva, jossa näyttelijät liikkuvan sokkeloisen teatterin käytävillä. Tarina kertoo keski-ikäisestä Rigganista, joka haluaa kääntää hänen julkisuuskuvansa supermieselokuvien viihdetähdestä, ”oikeaksi” taiteilijaksi. Entiset roolit jättimenestyksen saaneissa supermiestyylisissä ”Birdman”-elokuvissa ovat kahlinneet hänet lintumieheksi, eikä kriittistä taideyleisöä ole helppo saada ajattelemaan Rigganista toisin, lahjakkaana draamanäyttelijänä. Riggan kokee, että tämä on hänen viimeinen mahdollisuutensa ja ottaa työstämänsä teatteriesityksen todella vakavasti. Henkinen tila ei kuitenkaan ole aivan vakaa, vaan hänkin alkaa näkemään näkyjä ja kuulemaan ääniä. Birdman kummittelee koko ajan taustalla ja saa hänet käyttäytymään aggressiivisesti, jopa itsetuhoisesti. Lisäksi hänen tyttärensä on kärsinyt paljon poissa kotoa aikaa viettäneestä isästä ja nyt assaroi isäänsä juuri vierotushoidosta saapuneena. Vaikka vakavat teemat ovat tässä elokuvassa tapetilla ne on puettu komedian asuun. Elokuva naurattaa todella, mutta saa myös ajattelemaan.
Ehdottomasti suosittelen näitä molempia elokuvia, jos Hollywoodin tuottama tähteyden ihannekuva nyppii tai muuten vain haluaa toisen näkökulman asiaan. Jännittävää, että juuri nyt on kaksi näinkin samantyyppistä tarinaa valkokankaalla!
Tässä vielä molempien elokuvien trailerin maistiaisiksi:
//www.youtube.com/embed/fwxmnyoofPs” width=”560″>