Oletko koskaan miettinyt miltä muistisairaasta tuntuu tai oletko seurannut esimerkiksi isovanhemmallasi taudin kehistystä? Omassa lähipiirissäni tauti on ikävä kyllä tullut tutuksi ja täytyy kyllä myöntää etten voinut katsoa Edelleen Alice -elokuvaa silmikulmiani kostuttamatta.Julianne Moore esittää Alicea, 50-vuotiasta rakastettua perheen äitiä ja menestynyttä Yliopiston professoria, joka saa yllättävän diagnoosin neurologiltaan. Pienet hajamielisyydet ja unohtelut ovatkin peräisin varhaisiän altzheimerista, harvinaisesta muistisairaudesta. Oikeammin itse tauti ei ole kovin harvinainen, mutta 50:n vuoden iässä sen saaminen on. Edelleen Alice on samannimisen kirjailija Lisa Genovan kirjan pohjalta tehty koskettava elokuvasovitus, jossa aihe tulee iholle, kun tarina kerrotaan itse sairastuneen Alicen näkökulmasta. Useinhan mietimme miltä tuntuisi jos joku läheinen sairastuu, mutta harvemmin on tuotu itse sairastujan näkökulmaa esille. Alicelle sairastuminen on erittäin kova paikka. Hänen elämänsä kun on perustunut kommunikaation tutkintaan ja kommunikoimiseen luennoilla istuvien vaativien yliopisto-opiskelijoiden ja professorien kanssa. Yhtäkkiä hän ei voikaan heittää keskusteluissa teräviä kommentteja ja puolisokin joutuu huomaamaan, että nyt on keskityttävä enemmän muistamaan kuinka älykäs vaimo oli, kun nykypäivän Alice on erilainen. Elokuvassa käydään myös koskettavasti tunteita koskien taudin geeniperimää. Alice on aivan järkyttynyt kun hänen tyttäreltään löydetään sama taudin geeni ja hän tietää, että hänen sairautensa takia oma lapsikin tulee sairastumaan, mutta pian sekin unohtuu kun sairaus kehittyy vauhdilla.

Elokuvassa on myös hienoa pohdintaa siitä kuinka pitkään pitää lähimmäistä auttaa. Lentokoneen turvaohjeessahan sanotaan, että ensin hengityssuoja itselle ja sitten vasta autat muita. Onko aviomies itsekäs kun hän haluaa edetä urallaan vaikka se merkitsee Alicen antamista muiden hoidettavaksi? Entä kuka saa päättää Alicen asioista? Kuinka pitkään pitää seisoa vierellä, jos ei tiedä merkitseekö se sairaalle mitään, jos tuntuu siltä ettei sairastunut edes huomaa läsnäoloa? Kuinka on suhtauduttava jos oma äiti riehuu ja muuttuu aggressiiviseksi?Elokuva on kauttaaltaan hyvin surullinen vaikka Alicen rakastettava luonne tuo toiveen pilkahduksia. Rankin ja todella hieno kohtaus on Alicen yritys tulkita hänen itse itselleen photoboothin avulla kuvaamaa jäähyväisviestiä, jossa hän on kaiken varalta suunnitellut itselleen itsemurhan.

Julianne Moore on jälleen upea roolisuorituksessaan ja niin ovat muutkin perheen jäsenet. Henkilöhahmot ovat uskottavia ja sopivan tavallisia, että tilanteen voi peilata kenen tahansa elämään. On kuitenkin muistettava, että muistisairaudet etenevät ja oireilevat jokaisella saajallaan erilailla ja Alicen tarina oma laatuaan, mutta silti globaalisti ymmärrettävä ja mahdollinen tie. Olisi hienoa, että jokainen, jolle altzheimer ei ole ottanut osaa omassa elämässä kävisi katsomassa elokuvan. Se helpottaa ymmärtämään sen kanssa puolin tai toisin eläviä. Sairaus on niin erityinen, että itse koen aina melko haastavaksi aiheesta puhumisen sellaiselle jolla ei ole asiaan mitään kosketuspintaa. Tuntuu, että monesti asiaa vähätellään ja käännetään kevyeksi ”no se on sellainen hajamielinen mummo” -tyyppiseksi keskusteluksi, kun ei haluta paneutua todella aiheeseen. Edelleen Alice on hieno ja realistinen kuvaus varhaisiän altzheimerista ja on heijastettavissa myös myöhäisiän useimmin esiintyään tautiin. Upea draama siis, Vinkkipankiiri suosittelee lämmöllä.

ps. Julianne Moore palkittiin parhaasta naispääosasta Oscareissa juuri tästä elokuvasta, eikä suotta!

Elokuva saa Suomen ensi-iltansa tämän viikon perjantaina 20.3.

Shortly in english:

Still Alice is a great movie, which tells us realistic story about altzheimer disease. Julianne Moore acts perfectly and i’m not surprised that she got the Best Woman Actress in a leading role Oscar because of this movie. Vinkkipankki recommend Still Alice warmly! 

www.finnkino.fi

Kuvat: stillkuvia elokuvasta:Still Alice pressikuvat, viimeinen kuva Reuters