RUOKAVINKKI: Oulussa makuja maailmalta ja lähempää

Ravintola Hagia Sofia Oulu Kuvaaja Verna KovanenVinkkipankki vieraili näin talvipakkasilla Oulussa ja kokosi oululaisten ja paikkakunnalla reissaavien iloksi ravintolavinkit herkulliseen viikonloppuun.Uudella paikkakunnalla voi aluksi olla vaikea löytää hyvää ruokapaikkaa jos ei tiedä mistä etsiä. Houkuttelevia mainoksia saattaa matkaaja tienposkessa nähdä, mutta helposti sitä tyytyy tuttuihin ja tylsiin ketjuravintoloihin siitä varmuuden tunteesta, että ruoka on tasan samaa mitä jossain on aikaisemminkin nautittu. Välttääkseen tämän kannattaa Oulussa käydessään vierailla vaikka seuraavissa Vinkkipankkiirin hyväksi toteamissa ravintoloissa!

1. Pannu

Oululaisten klassikkoravintola Pannu, josta nimensä mukaisesti saa hyviä pannupitsoja, sijaitsee Stockmannin kupeessa. Ovi ravintolaan on ehkä hieman huomaamaton, mutta ohikulkijat varmasta osaavat neuvoa. Monesti ovensuussa saa paikan suosion takia hetken odottaa, mutta lannistua ei kannata sillä odotus palkitaan hyvin täytetyllä vatsalla. Pannupitsojen lisäksi listalta löytyy muitakin hyviä annoksia vaikkakin melko perinteisellä otteella. Paholaisen kana toimii vuohenjuuston siivittämänä ja jo pienestä pannupitsasta tulee täyteen. Kevyempiä pitsoja edustaa Thin Crispy-valikoima. Pienen pitsan kaveriksi toki kannattaa ottaa erikseen myytävä alkusalaattipöytä, jossa on hyvä ja raikas salaattivalikoima ja herkut kastikkeet! Testissä oli myös mielenkiintoiselta burgerilistalta New Orleans burgeri, jossa perinteinen sämpylä oli korvattu briossilla ja lisukkeina oli varsiselleriä ja tomaattimajoneesia. Todella hyvää! Tänne Vinkkipankkiiri on jo Oulun reissuillaan kolmesti päätynyt ja hyvän mielen takuu voidaan antaa! Pannusta saa myös arkisin lounasta.

Pannun nettisivut

hagia_sofia_vinkkipankki_2.jpg

 

2. Hagia Sofia

Tyylikkääseen illanviettoon sopii hyvin historiaalisessa talossa Oulun tuomiokirkon puiston vieressä sijaitseva Hagia Sofia. Ravintolassa on erittäin hyvä turkkilainen ala carte -lista, josta löytyy autenttisia makuja paljon Turkissa matkustaneelle Vinkkipankkiirillekin. Tähän varmaan syy löytyy ravintolan turkkilaisista työntekijöistä.

Tila on todella kaunisti laitettu ja ravintolan eksoottinen sisustus kohtaa yllättävän tyylikkäästi koristeellisen suomalaisen jugendtyylin kattomaaluksineen. Palvelu ystävällistä ja tunnelmallinen fiilis saa rauhoittumaan ja loskainen sää ulkona unohtuu. Hagia Sofian makuja pääsee maistelemaan myös buffet lounaalla. Tässä Vinkkipankkiirin lempi Oulu-rafla! Jutun kuvituksena olevat kuvat nappasin juuri Hagia Sofiasta!

Hagia Sofian nettisivut

hagia_sofia_vinkkipankki2.jpg

 

3. Oskarin Kellari

Sunnuntain Vinkkipankkiiri aloitti rennosti Oskarin kellarin brunssilta. Historiansa aikana kellarista toiseen kerrokseen muuttanut ravintola on sisustukseltaan tyylikäs. Kuparinen sisustustrendi näkyy paikassa ja sopii hyvin tunnelman luojaksi. Pöytävaraus kannattaa, sillä ainakin testikerralla ravintola oli niin täysi, että saimme hyvällä tuurilla viimeisen pöydän.

Brunssilla vähän epätavallisena ideana on syödä alkupalapöydän herkkuja, jonka jälkeen saadaan pöytiintarjoiltuna pääruoka, jonka voi valita kolmesta vaihtoehdosta. Hintaansa 19€ nähden tarjonta on todella tasokasta. Pääruokavaihtoehdoissakin oli villisikaa ja wasabilohta, jotka otimme nälkäisinä maisteluun. Erityisesti villisika mustaherukkakastikkeellan säväytti. Alkuruuissa oli paljon erilaisia salaatteja ja kylmiä kalaruokia, jotka maistuivat! Suosittelen lämpimästi tätä brunssia. Brunssia tarjoilla myös lauantaisin klo 12-17. Jälkkäriä tietysti myös pääruuan jälkeen saatavilla.

Oskarin Kellarin nettisivut

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli Matkat

RUOKAVINKKI: Granaattiomenasiirappia Leppävaarassa

IMG_0092.JPG

 

Nyt on joulun jättikinkun jo viimeistään ahdettu menemään. Tekiskö mieli jotain aivan muuta? Voisin arvata, että persialainen ruoka ei välttämättä ole vielä hallussa, sillä ainakaan pääkaupunkiseudulla ei paljoa persialaisia ravintoloita ole näkynyt.

Vinkkipankkiiria vinkattiin, että nyt voisi olla aiheellista vierailla Leppävaarassa ja sinne pankkiiri lähti eksottiiselle ekskursiolle joulukuun harmaaseen Espooseen. Lumet eivät vielä sinä päivän maata koristaneet.

Aseman läheisyydessä, toisella puolella kuin väkijoukkoja vetävä Sello, sijaitsee Leppävaaran vanha ostoskeskus Galleria ja sen vieressä Persian Ravintola niminen herkkusuiden pikajuna eksotiikkaan. Vinkkipankkiiri osui ravintolaan lounasaikaan ja tarjolla oli kolmea lounasruokaa. Listalta löytyi karitsamuhennosta, broileria granaattiomenasiirappi-pähkinäkastikkeella ja munakoisopataa.

Paikka oli yllättävän viihtyisä, vaikka 60-luvun elementtitalon karuus, jossa ravintola sijaitse antoi paikalle saapumishetkellä toisen vivahteen. Seinät oli paneloitu köysipunoksilla ja pienet kristallikruunut kimaltelivat jokaisen pöydän päällä. Paikalla on siis aivan oma persoonallinen stailinsa.

Kokeilun haluisena Vinkkipankkiiri seuralaisineen otti maisteluun broileriannoksen granaattiomenasiirappi lisän innoittamana. Salaattipöydän antimien jälkeen pöytään saapui kulho riisiä, joka oli kivasti sahramilla ja raastetulla appelsiininkuorella maustettu. Broilerin palat tulivat koristellisessa kulhossa tumman ruskeassa kastikkeessa, jossa todella maistui granaattiomena! Maku oli erikoinen, mutta hyvä. Kerrankin jotain erilaista. Yllättävän täyttävä setti myös. Lopuksi nautittiin vielä lounaan piikkiin teet turkkilaistyylisistä pienistä lasisista teelaseista.

Lounaan ulkopuolella paikassa saa alacartelta pataruokia, varraskebabeja ja erilaisia kastikkeita riisin kera. Lounaamme osui kategorisesti tuohon viimeiseen. Jos asuisin vähän lähempänä varmasti kävisin testaamassa moniakin vaihtoehtoja. Lupaava paikka. Ihanaa, että persoonallista kulttuuria ei ole yritetty peitellä vaan se annetaan lautaselle ja muille aisteille taidolla ja hyvällä fiiliksellä!

 

http://www.persianravintola.fi/

 

Kuvitus: Aliina Kauranne

Kulttuuri Ruoka ja juoma Matkat Suosittelen