Tapahtumavinkki: Ravintolapäivä 17.8. tärpit TOP5

Arabian_Katufestivaalit_Vinkkipankki01.jpg

 

Tervepä kaikki! 

Vinkkipankkiiri on nyt ollut hieman lomalla ja keräilemässä uusia vinkkejä läheltä ja kaukaa. Ulkomaillakin olen nyt ravannut joten syksyn aikana vinkkejä tulossa muualtakin!

Kaikkialla huomenna läsnäoleva tapahtuma on Ravintolapäivä ja se jälleen valtaa Suomen kaupungit ihanilla ravintoloillaan!

Ohessa oleva kuvamateriaali on ihanalta toukokuiselta Ravintolapäivältä, jolloin Vinkkipankkiiri kiersi reippaasti erilaisia makuelämyksiä makupankkiinsa keräten!

Oli unohtumaton munabaari, ihania baageleita Karhupuistossa ja tajunnan ( ja vatsan) räjäyttävää burgeria. Pääsinpä juttelemaan myös Smoothien pyöräytyksen Suomen mestarin kanssa (alempana kuvassa)!

Ravintoloita on aivan tajuton määrä, joten kannattaa heti alkuun ladata Ravintolapäivä appi Appstoresta tai metsästää lempparit Ravintolapäivän nettisivuilta. Voi myös hyvin olla ettei jaksa käyttää aikaansa etsimiseen, niin siksi olenkin auttanut teitä rakkaat lukijat jo valmiiksi etsimällä hyvän setin huomiselle. Vinkkipaikat ovat Helsingissä, mutta mukana myös ekstra Espoosta, jossa Vinkkipankkiiri mielellään kävisi myös! Kommenttikenttään saa jakaa omia suunnitelmia ja ravintoloita!

Nappaa kaveri kainaloon ja lähde ravintolamaailmanympärysmatkalle!

Vinkkipankki_Ravintolapäivä_Verna_Kovanen13.jpg

Vinkkipankki_Ravintolapäivä_Verna_Kovanen09.jpg

Ravintolapäivä 17.8.2014 Helsinki tärpit TOP5:

1. Virta -puurobaari Klo 10-16 Siltasaarenkatu 13, Kallio

– Aamiaiselle puurotrendejä haistelevaan puurobaariin. Jos puuro merkitsee sinulle kaurapuuroa voisilmällä, mene kokemaan puuron uusi tuleminen! Jännän kuullosta ja varmasti terveellistä ruokaa!

 2. Orgullo Mexicano – meksikolaista lounasta klo 11-17 Porvoonkatu 1 D, Harju

-Jo pitkään ruokatrendinä Helsingin ravintolaskenessä mainettaan kasvattanut meksikolainen keittiö on tuonut monille tutuiksi ihanat tortilla ja guacamolet. Huomenna tässä ravintolassa on saatavilla jotain uutta mitä perusmeksikolaisten ravintoloiden listoilla ei ole näkynyt. Lautasille saatavilla Cochinita Pibil (herkkupossua), Chiles Rellenos (täytetyt juustoiset suippopaprikat) ja Pan de Elote con Naranja (makeaa maisskakkua appelsiinin kera).

3. Karvakuonojen Kahvila – ruokaa myös koirille klo 14-18 Viipurinkatu 25, Alppila

– Harvemmin koiranystävät pääsevät nauttimaan ravintolaillasta koiransa kanssa, jopa niin että tällekin on koottu oma menu! Täällä ainakin iltapäiväkahvit jos on karvainen kaveri mukana.

4. Cuisine de Reve – Ranskalainen Unelmakeittiö klo 12-16 Hopeasalmenranta 3, Kulosaari

-Kulosaaressa, vanhan huvilan pihalla ranskalaista ruokaa. Kuulostaa ihanan idylliseltä!

5. Puolalaista Tangoa ja muita herkkuja klo 12-21 Pohjolankatu 41, sisäpiha

– Käpylässä puutarhassa juhlat iltaan asti. Teatteria, musiikkia ja erilaisia menu kokonaisuuksia eripuolilta maailmaa. Tässä ainekset olla Mini Maailma Kylassä -festari 

+Espoo, Tapiola, Pulp Fiction ja pirtelöä

– Kino Tapiola lähtee Ravintolapäivään tarjoamalla ilmaisen Pulp Fiction näytöksen klo 18, sitä ennen auki pirtelöbaari, jossa leffan tyyliin Five Dollar Milshakeja! Ihana idea! Leffafanit tänne!

Vinkkipankki_Ravintolapäivä_Verna_Kovanen10.jpg

Vinkkipankki_Ravintolapäivä_Verna_Kovanen11.jpg

Vinkkipankki_Ravintolapäivä_Verna_Kovanen12.jpg

Vinkkipankki_Ravintolapäivä_Verna_Kovanen14.jpg

Vinkkipankki_Ravintolapäivä_Verna_Kovanen15.jpg

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Mieli DIY

Elokuvavinkki: Italian nälkään pala kauneutta

Suuri_Kauneus_WEB.jpgSuuri Kauneus (La Grande Bellezza) on ohjaaja Paolo Sorrentinon pastissi Federico Fellinin La Dolce Vita elokuvalle ja Roomalle. Suuri Kauneus on siis laatuelokuva Italian nälkään.

Suuri_Kauneus_WEB (2).jpgSuuri_Kauneus_WEB (1).jpgJos rakastat italialaisia, Italian tempperamenttista kieltä tai olet lähdössä sinne päin matkalle, sinun on nähtävä tämä elokuva. Myös jos olet Fellinin elokuvien suurin fani juokse jo teatteriin. Jos mikään näistä ylläolevista ei kuvaa sinua, kannattaa Paolo Sorrentinon ohjaama elokuvakuvatimantti käydä silti hakemassa visuaaliseen galleriaasi pääsi sisälle, sillä se lunastaa lupauksensa suuresta kauneudesta.

Suuri_Kauneus_WEB (4).jpg

Niinkuin italialaiset ovat ylpeitä omasta ruuastaan niin on elokuva ylpeä jokaisesta kohtauksestaan. On ihailtavaa kuinka jokaiselle yksityiskohdalle on annettu ajatus ja aikaa kankaalla. Suuri Kauneus on ehdottamasti visuaalisesti yksi runsaimmista elokuvista, mutta se ei tuota katsojalle ähkyä. Se on kuin tarkkaan harkitun ravintolaillallisen jälkeinen nautiskelijan loppuhuokaus, kun hän juuri on nielaissut jälkiruokalautaselleen viimeiseksi säästämänsä suklaapalan. Elokuvassa juhlitaan alussa 65-vuotiasta Jepiä. Hän on elänyt koko aikuisikänsä Rooman seurapiirikerman kasvattina tavoitellen seurapiirikuninkuutta. Mikään ei ole ollut tärkeämpää kuin hyvät juhlat ja oikealla räätälillä käyminen ja siitä puhuminen. Jep kuitenkin yhden kirjan nuoruudessaan julkaisseena kirjailijana tuntee tyhjyyden sisällään. Hän tavallaan nauttii tilanteesta ja onkin saanut seurapiirikuninkaan aseman, mutta pienetkin asiat kuten hiljainen hetki naapurin kanssa saa hänen mahtailevan itsetuntonsa järkkymään. Hän pohtii jospa kirjoittaisi kirjan elämästään, eli ”ei mistään”, mutta jokin estää häntä aloittamasta. Kun juhlat ovat alkaneet on vaikea heittäytyä niistä pois. Niinhän se on, ei surullisia uutisia halua kuulla ja tunteetkin on helpompi muuttaa tarkkaan opeteltuihin jäähyväissanoihin ja oikealla tavalla harjatun hautajaispukukankaan etsintään.

Suuri_Kauneus_WEB (6).jpg

Suuri_Kauneus_WEB (5).jpg

Suuri_Kauneus_WEB (7).jpg

Suuri_Kauneus_WEB (3).jpg

Keski-ikäisten krebaajien lisäksi Jep etsii tunnetta myös uskonnosta. Hän tutustuu Pyhään Mariaan, ryppyiseen vanhukseen, jota kättelemällä roomalaiset saavat toivoa jatkaa eteenpäin. Maria ei juurikaan Jepin järjestämillä illallisilla puhu tai syö, mutta hänen managerinsa intoilee sitäkin enemmän. Uskontokin tuntuu lopulta vain tuotteelta johon uskominen perustuu managerin oikeisiin sanoihin ja vanhan naisen järjettömään taikashowhun, joka lopulta ei ole edes niin ihmeellinen. Sekään ei Jepistä tunnu lopulta miltään.

Suuri_Kauneus_WEB (8).jpgSuuri_Kauneus_WEB (9).jpg

Tavallaanhan Suuren Kauneuden aihe itsensä löytämisestä ja pinnallisuuden määrittelystä sinällään on moneen kertaan elokuvissa läpikäyty, mutta tässä sen käsittelyn kauneudessa on taika, joka vetää katsojan mukaansa. Elokuvan jälkeen olo oli virittynyt, mutta samalla kaksijakoinen: etsiäkö jostain kesäillan parhaat Jep-bileet vai suunnata kotiin teekannun viereen omaa elämää pohtimaan. Se ainakin oli varma että ilta elokuvan jälkeen tuntui hieman elokuvallisemmalta ja kauniimmalta, sillä niin hyvin oli elokuvat aistit virittänyt vastaanottamaan.

Suuri_Kauneus_WEB (12).jpg

Suuri_Kauneus_WEB_1.jpg

Suuri_Kauneus_WEB (10).jpg

Suuri_Kauneus_WEB (11).jpg

Suuri_Kauneus_WEB (1)_1.jpg

www.finnkino.fi

Kulttuuri Leffat ja sarjat Matkat Syvällistä