Paavo Westerbergia selvästi kiinnostaa sattumien ja psykologian vaikutus tulevaisuuteemme. Kuinka pienestä voi olla kiinni, että asioita tapahtuu tai sitten jää tapahtumatta. Westerbergin ohjauksellinen ote kutkutti minua jo Mahdolliset maailmat näyttämöteoksessa (Kansallisteatteri, 2016). Mahdolliset maailmat leikitteli vahvasti ajatuksella, miten pienillä ja triviaaleilta tuntuvilla asioilla voi olla mahtava eteenpäin työntävä voima, joka voi muuttaa elämämme. 

Kolme sisarta käsittelee mielestäni aika lailla samaa teemaa, mutta enemmänkin mieleen rakennettujen odotusten ja niiden vaikutuksen kautta. Näytelmän päätähdet kolme sisarta haaveilevat muutosta Moskovaan. Heistä tuntuu, ettei pienessä kylässä, jossa he elävät tapahdu mitään. Heille ei myöskään ole juuri tarvetta tehdä mitään sen tähden, että rikas suku takaa toimeentulon. Haaveet kasvavat näytelmän edetessä ja kysymykseksi jää: mitä haaveilu antaa sisarille ja mitä se toisaalta estää? Näemmekö maailmaa edessämme, jos ajatuksemme ovat muualla?

Elena Leeve, Marja Salo ja Emmi Parviainen vetävät läpi teoksen vahvasti. Monitasoisista hahmoista kaikista löytyy samaistumispintaa, mutta myös jotain mitä tekee mieli arvostella. Tämä saa katseen lopulta kääntymään itseensä katsojana. Miksi ajattelen näin ja mikä on oman elämäni Moskova?

https://kansallisteatteri.fi/

Potretit: Ilkka Saastamoinen Näyttämökuvat: Tuomo Manninen