KIRJAVINKKI: Kone-Suomi vie klubeille

Kone-Suomi38.JPG

Tekis mieli keikalle. On tehnyt mieli jo vuosikymmenen ja niin sitä on tullut mentyäkin. Välillä into oli niinkin kova, että keikoilla saattoi hyvin käydä kolmella viikossa. Joskus jopa neljällä. No joo, määrä ei ollut tärkein vaan imu. Tuntui, että klubi-ympäristössä on aina mahdollisuus jollekin jännälle. Tapasi mielenkiintoisia tyyppejä. Oli kreisejä muotiluomuksia ja tyylejä. Hahmoja riitti ja toki riittää edelleen. Nykyään en käy enää neljästi viikossa, mutta usein kuitenkin ja nimenomaan artistit ja klubikonseptit vetää puoleensa edelleen.

Kone-Suomi39.JPG

Koko elektronisen musan diggailu lähti 16-vuotis synttäreiltäni. Olin Black and White Recordsin ikkunassa katsellut Jori Hulkkosen levyä. Olin kiinnostunut valokuvaamisesta ja kannen kuvan perusteella kiinnostuin kyseisestä vinyylistä. Selitin ystävälleni levystä ja hän toikin sen minulle synttärilahjaksi. Juhlat vietettiin äitini luona ja hänelle onneksi oli vinyylisoitin, vaikkakin Kaija Koon levyjä varten. Pistettiin levy pyörimään ja jotenkin se loputon biitti vei tiloihin, joista en ole päässyt pois vieläkään. Enkä haluakaan. Jotain jatkuvassa sykkeessä on ihanaa. Kalle Kinnusen toimittamassa Kone-Suomi kirjassa kuvaillaan konemusikkia ”heimoja yhteen kutsuvaksi ääneksi” ja samalla individualistiseksi kokemukseksi. Siinä ehkä sen salaisuus samalla ”kaikki yhdessä ja jokainen oman kokemuksensa kanssa”.

Khaos Publishingin kustantama järkäle Kone-Suomi on kulttuuritoimittajana ja Lifesaver-levykaupastakin tunnetun Kalle Kinnusen toimittama. Kirja käsittää esseitä eri konemusiikkiin liittyviltä henkilöiltä ja toimittajilta, joilla kirjoittamisen lisäksi on kulunut aikaa tanssilattioilla.Valokuvaaja Helen Korpak on kuvannut potretteja kirjaan alan ihmisistä ja alan ihmisten kasvutarinat musiikin pariin ovatkin todella kiinnostavaa luettavaa. On hauskaa miten eri tyyppisiä tarinoita tekijöillä on, mutta silti niin samanlaisia: intohimo musiikkia kohtaan ja rakkaus kokeiluun on vienyt eteenpäin.

Kone-Suomi40.JPG

Paljon eri klubbailun aikakausia on muutamaan vuosikymmeneen mahtunut. Itsellä Jori Hulkkosen keikat aluksi vetivät, mutta myös piskuisen Oujee-klubin La Perse-iltamat räjäyttivät potin. Muistan sen kokeellisuuden mitä nu-rave tyyli toi mukanaan. La Perseen tyypeillä oli McDonaldsin ranskistötteröistä tehtyjä laukkuja ja hattuja. Tyylikkään ja mauttoman yhdistely on kiinnostavaa. Itsekin repäisin ja pukeuduin näihin iltoihin milloin Absolutely Fabulousin Patsyn inspiroimana ja kerran tyynyliina toppina. Tyynyliina tosin ei ollut mikä tahansa vaan kirkkaan keltainen hymiöllä varustettu täydellinen acid-vaate. Ei kylläkään kovin istuvaa mallia.

Arkistokuvat Kone-Suomi kirjassa on herkkuja. Konemusiikki skene on kautta aikojen ollut niin värikäs ja visuaalinen, että se puoli on asiallista nostaa framille. Itsekin keräilin joskus klubiflaijereita ja ei Vilunki 3000:kaan turhaan Vuoden graafikko –palkintoa saanut. Aivan kreisejä hänen flyerinsä ja julisteensa olivatkin. Taitaa olla itselläni yksi hänen tekemä Acid de France -jullari kehyksissä olohuoneessa.

Kone-Suomi on laadukas koontiteos koko skenestä vuosien varrelta. Se on kirjoitettu kivasti kokemuspohjaisella tyylillä, joka saa lukijankin muistelemaan. Varsinainen kaiken kattava historiikki se ei välttämämttä ole, mutta laaja kokonaisuus imua, fiiliksia ja sykettä.

Lukemista riittää ja mieli tekisi tanssimaan.

 

Kustantaja: www.khaospublishing.com

 

 

 

Muoti Kirjat Musiikki Ostokset

ELOKUVAVINKKI: The Killing of a Sacred Deer

the-killing-of-a-sacred-deer-16.jpg

Haastaja kauhuelokuvien klassikolle Hohdolle on syntynyt.

The Killing of a Sacred Deer on Yorgos Lanthimoksen uusi elokuva. Edellinen ohjaajan elokuva Lobster näytti dystooppisen maailman, jossa sinkkuus johti lähes poikkeuksetta kuolemaan. Tässä elokuvassa niin ikää pelataan tunteettomuudella, kuoleman pelolla ja seksuaalisuudella.

Juoni koostuu sydänkirurgin perheen elämän tarkastelusta Jenkeissä, jossa kaikki tuntuvat olevan mallikkaasti. Ainoa vain, että vanha hoitovirhe kummittelee kirurgia ja perheen uusi tuttava paljastuu erilaiseksi kuin olisi voinut kuvitella. Nicole Kidman näyttelee Colin Farrellin näyttelemän kirurgin vaimoa ja heidän välinen kemiansa toimii todella hyvin. Kidmanin tavaramerkiksi muodostunut kylmä pistävän lasinen katse toimii tässä alati oudommaksi muuttuvassa tunnelmassa. Toki vähän pistää miettimään, eikö hänestä muuta saada irti. Colin Farrell vetää myös hänelle ominaista maskuliinisuutta puhkuvaa roolia. Melko samanlainen asetelma kuin Sofia Coppolan Lumotuissa, josta arvio täällä, mutta ehkä juuri siksi toimiva. Mitä sitä nyt tehokasta komboa rikkomaan? Täydellisen roolisuorituksen tekee myös Martinia, kirurgia uutta tuttavaa esittävä Barry Keoghan.

the-killing-of-a-sacred-deer-trailer.jpg

Kuvaustyyli on lainattu lähes suoraan Kubrickin Hohdosta. Toistuvissa kohtauksissa kamera seuraa kirurgia pitkin sairaalan loputtomia käytäviä ja pitää meidät katsojat koko ajan jännityksessä, mitä kulman takaa esiin tuleekaan. Ei välttämättä tulekaan mitään, mutta kuumotus kasvaa äärimmäisyyksiin elokuvan aikana. Myös elokuvan alku vie suoraan katsojan epämiellyttävälle tasolle, lähikuva sykkivistä sisäelimistä toimii kuin Luis Bunuelin Andalusialaisen koiran aloituskohtauksessa, jossa silmä viilletään auki. Alku lupaa hikoilemista ja kuumotusta seuraavalle parille tunnille.

the-killing-of-a-sacred-deer-movie-Poster-and-stills-.jpg

Elokuvassa luodaan taitavasti erilaisia latauksia. Ensin alkaa epäilemään kirurgia ja sitten taas muita vuorotellen. Eroottinen lataus on välillä hämmentävällä tavalla kohtauksissa läsnä ja melko tavallisetkin asiat saadaan tuntuvan latautuneilta ja oudoilta. Koko ajan odottaa jotain näistä elementeistä tapahtuvaksi, kunnes tajuaa, että tämä ei ollut vielä mitään. Hohto-elokuvan estetiikkaa lainataan kuvaustyylin lisäksi värimaailmassa ja osittain lavastus henkii samanlaista aikakautta, vaikka elokuva sijoittuukin tähän päivään. Lainaukset oikeastaan ovat aivan perusteltuja ja eivät vie latausta elokuvasta. Ehkä ohjaaja on tietoisesti halunnut tehdä tribuutin kauhu-klassikolle ja kyllä onnistunut siinä!

The Killing of a Sacred Deer on parasta kauhua mitä pitkään aikaan olen nähnyt ja suosittelen todella menemään elokuviin kuumotuksesta hikoilemaan. Cannesin parhaan käsikirjoituksen palkinto ei myöskään turhaan mennyt tälle elokuvalle.

Kuvat: The Killing of a Sacred Deer

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen