RUOKAVINKKI: Street Gastro toi brunssin Alppilaan

Vinkkipankki_Street-Gastro_brunssi_6.jpg

En voisi olla enempää innoissani uudistuneesta Konepaja Brunosta Alppilassa! Ensinnäkin paikka on kuin pala Berliiniä ratikkamatkan päässä, mutta myös ensimmäinen brunssipaikka alppilalaisille (jos Alppilan seurakunnan satunnaista tarjontaa ei oteta huomioon). Parasta brunssissa on miljöön lisäksi myös hinta. 15 euroa on juuri sopiva hinta ruokaisasta aamiaislautasesta, jota tarjoillaan sunnuntaisin klo 11-15. Menuun kuuluu possu- tai vegeleipä, joqurtti granolalla ja marjoilla, sekä banaanipannari. Juotavaksi saa Kaffa Roasteryn kahvin, sekä tuorepuristetun appelsiinimehun. Mehu oli niin hyvää, että nälkäisenä kulautin sen melkein jo ruokaa odotellessa vaikka kauaa ei mennyt. Ruuat valmistuvat nopeasti siksikin, kun ravintola on sijoitettu ruokarekkaan. Tarjolla on niin sanotusti sitä upgrade-street foodia!

Vinkkipankki_Street-Gastro_brunssi_7.jpg

Vinkkipankki_Street-Gastro_brunssi_5.jpg

Leipiä maistelimme molempia. Skaba voittajasta oli tiukka, sillä possu oli erittäin hyvää lihana, mutta makujen kokonaisuus oli parempi vegeversiossa, joka oli aivan superb! Ainoa haaste oli itse leivän syöminen. Vinkkinä ravintolalle, että annoksen mukana voisi saada myös veitsen ja jos mahdollista niin leipä voisi tulla kokonaan erillisellä lautasella, sillä aikamme leivän kanssa taiteiltuamme sen aineksia oli sekoittunut hieman jo makean pannarin puolelle. Jogurtti oli paksua turkkilaista ja eri hyvää hunajan ja granolan kanssa. Me likes! Pannari oli sellasenaan ihanaa ja niitä olisi mielellään vetänyt vähän enemmän. Lisämakeutta voisi joku vähän kaivata, mutta sokereita välttävälle varmaankin unelma aamiainen. Hunaja toimi makeutena. Annos oli kaunis ja lopulta tuli täyteen. Brunossa oli jengiä, mutta paikan avaruus toi rauhaa ja saimme ystäväni kanssa juoruilla rauhassa 🙂 

Tänne tulen uudestaan!

http://www.streetgastro.fi

Vinkkipankki_Street-Gastro_brunssi_4.jpg

Kiitos Street Gastro tarjotusta brunssista!

 

Muoti Ruoka ja juoma Suosittelen Päivän tyyli

HYVINVOINTIVINKKI: Aidosti kaunis -kirja arviossa

Vinkkipankki_Aidosti_kaunis_2.jpg

Luonnonkosmetiikasta on puhuttu jo pitkään naistenlehtien sivuilla. Jostain syystä kuitenkin muutaman hutiostoksen ja yhden ihottuman jälkeen, en ole trendistä oikein saanut kiinni. Ajatus kyllä siitä, että ihoa hoitaisi muilla kuin kemikaaleilla houkuttelee. Tämän vyyhdin perusteellisesta avaamisesta onkin kyse Katja Kokon Aidosti-kaunis kirjassa.

Vinkkipankki_Aidosti_kaunis_1.jpg

Ennen kuin sain kirjan käsiini ihastuin kirjan kuviin, joita bongasin instagramista. Siellä valokuvaaja Kaapo Kamun kuvat näkyivät seinällä jos toisellakin. Kaapo Kamua olen kuvaajana seurannut jo pitkään. Kaapon tapa ikuistaa kauneus on herkkää ja jotenkin samalla arkista mutta silti arjen yläpuolella. Kamun taitava valonkäyttö on aina ollut kadehdittavan taitavaa ja tuntuu, että hän saa kuvattavansa aina rauhoittumaan. Kaapo Kamu onkin sitten työllistänyt itseään muoti- ja beautykuvapuolella ja onkin hyvinkin luonnollinen idea, että hän tekisi kuvituksen kauneudenhoidosta kertovaan kirjaan. Kun sitten sain kirjan selattavaksi tuntuu, että nimenomaan Kaapon kuvat kannattalevat teosta hyvin, sillä itseäni luonnonkosmetiikkaa aiheeni ei täysin sytytä. Kuvat sitten saivat tarttumaan kirjaan uudestaan ja uudestaan ja vähitellen Katja Kokon sujuva teksti ja tietämys alkoivat hurmata. Kirjassa on hyvin kerrottu eri ihotyypeistä ja niille hyvää tekevistä aineksista ja hoidoista. Tämä on tärkeää, sillä kenellä meillä nyt olisi täydellinen iho luonnostaan. Oma sekaihoni kaipaakin monelaista hoitoa, joihin kirjassa annetaan vinkkejä. Paras osio on kirjan loppupuolella jossa on DIY-kosmetiikka reseptit ja luonnon koti-spa vinkit. Öljyihin jo heti tutstus ja ex-kuivat posket kiittävät. Öljyllä on valellut kuivia hiusteni latvoja ja nekin tuntuvat heränneen kevääseen. Kaunis kirja hyllyyn ja kasvoille. Tekee mieli selailla jatkuvasti <3 Tämä kirja on muuten myös ihana kesälahja kaverille. Kukkakimppu ja kirja lahjakassiin niin avot!

Vinkkipankki_Aidosti_kaunis.jpg

Kustantaja: dreamcozy.com

 

 

Kauneus Iho Meikki Vastuullisuus